Postikortteja Suomenlinnasta

Alkuvuodesta keksin, että olisipa kiva tutustua Suomenlinnaan paremmin. Tammi-maaliskuussa olenkin käynyt siellä silloin tällöin katsomassa taidenäyttelyitä, vierailemassa kirjastossa, kahvilla, kirkossa ja ihan vain kävelyllä. Alla muutamia kuvia viime kuukausien Suomenlinna-seikkailuiltani.

Valokuva merinäkymästä Suomenlinnassa
Lumi, jää, kivet ja meri

Sininen hetki ja valkoinen valo

Kerran olin matkalla lautalle sinisen hetken aikaan. Portin läpi kulkiessa täytyi pysähtyä ottamaan kuva sinisestä taivaasta ja jäästä, sekä oranssista lumesta katuvalojen loisteessa. Toisella kertaa olin käymässä Suomenlinnassa kun oli sumua ja kaikki ympärillä oli pelkkää valkoista, häikäisevää valoa vaikka missään ei näkynyt aurinkoa – eikä mitään muutakaan.

Valokuva sinisestä hetkestä tunnelin läpi Suomenlinnassa
Sininen hetki
Valokuva lumisesta ja sumuisesta ranta- ja merinäkymästä Suomenlinnassa
Valkoinen päivä
Valokuva Suomenlinnan rantakasarmista talvipäivänä
Portinvartijat

Kevään merkkejä

Viime käynnillä aurinko paistoi ja meri liplatti ihanasti kallioiden ja jäälohkareiden välissä. Aurinko lämmitti suojaisissa kallionkoloissa ja luonto ympärillä sai kaiken tuntumaan iloiselta ja toiveikkaalta. Kun vihreä vielä odottaa tuloaan, keväisen kirkaan sininen taivas ja vaikkapa voimakkaan keltainen sammal hehkuvat kirkkaana hailakasta maisemaa vasten.

Valokuva keltaisesta sammaleesta Suomenlinnassa
Keltaista sammalta
Valokuva näkymästä Suomenlinnassa
Matkalla
Valokuva kuivuneesta kaislarykelmästä kallioiden välissä Suomenlinnassa
Kaipuu merelle

Ajattelin tehdä tällaisia pikku seikkailuja Suomenlinnaan jatkossakin. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten kevät etenee hiljalleen tutuksi tulevilla reiteillä ja milloin tulee ensimmäinen päivä, kun voi kastaa jalat rantavedessä tai istua alas lämpimään kohtaan luonnostelemaan ja syömään eväitä, ilman että tulee kylmä. Sitä odotellessa!

Samankaltaiset artikkelit

  • Kolme keväistä teetä

    On toukokuun viimeinen sunnuntai, pääskyset ovat saapuneet ja aurinko paistaa! Täydellinen päivä maistaa ensisadon teelaatuja ja syödä manteli-raparperikakkua. Tule mukaan loppukeväiselle teemaistelulle! Hiljainen Darjeeling First Flush Puttabong Tämä tee on mykkä, on ensiajatukseni tästä ensisadon Darjeeling-teestä. Kestää ja kestää, ennen kuin saan kuivista lehdistä aromia irti. Yhtä vaikeaa on saada haudutetun teen tuoksusta kiinni ja…

  • Lue uudestaan: Miksi taide on tärkeää

    Tässä uusintana ajatuksiani taiteesta, taiteen merkityksestä ja pitkäjänteisen tekemisen tärkeydestä viime keväältä. Mukavaa lukemista! Kirjoitan paljon siitä, miten on tärkeää aloittaa pienesti ja pyrähdyksenomaisesti vaikkapa luonnosteleminen, novellin kirjoittaminen tai muu luova harjoitus, josta voi löytää elämäänsä iloa ja inspiraatiota sekä vähitellen kehittyä ja oppia huomaamaan asioita uusilla tavoilla. Oli sitten kyse maalaamisesta, kirjoittamisesta tai elämän…

  • Ilokuuri

    Ensimmäinen ilokirja-luonnoskirja on tullut täyteen! Selailen ihmetellen viime syksyn aikana maalaamiani luonnoksia, enkä voi uskoa, että toden teolla onnistuin silloin pitämään sellaista tahtia yllä. Nyt toukokuussa halusin palata takaisin maalaamisen pariin ja päätin siksi aloittaa kesän maalaussesongin ilokuurilla tarkoituksenani täyttää ilokirjan viimeisetkin sivut. Halusin samalla saada pitkän tauon jälkeen taas otteen maalaamisesta, jota on tänä…

  • Kevään rauha

    Lauantaiaamuna herään lokkien kirkumiseen. Kevät on tullut! Aamuteen jälkeen menemme koiran kanssa lenkille Töölönlahdelle. Kaupungin yllä on erikoinen valo – aurinko paistaa kirkkaan himmeästi, ohuen utuisen ilman läpi. Kaikki on häikäisevää ja aavistuksen taianomaista. Hidastettu, melkein pysähtynyt aamupäivän hetki. Kuin keijukaispölyä olisi ripoteltu kaikkialle ja maailma näyttää siltä, että se on mahdollisuuksia täynnä. Ympärillä kuuluu…

  • Kevään värit

    Viime vuonna näihin aikoihin kirjoitin tänne blogiin kevään rauhasta. Alkukevään rauhallisuuden lisäksi kiinnostavaa on tarkkailla niitä värejä, mitä luonnossa voi nähdä silloin kun kevätkukat ja ensimmäiset vihreän pilkahdukset vielä odottavat esiin putkahtamista. Kaupungissa huomioni ovat kiinnittäneet puunrunkojen ja oksistojen värimaailma kaarnan pintakuvioineen ja sammalkoristeineen. Myös kallioiden kivipinta ja sammaleiden eri värit nousevat yltyvässä kevätvalossa esiin…

  • Luonnos kodista

    Viime vuosi on ollut täynnä muuttoja ja muutoksia. Olen muuttanut yhdestä kodista toiseen, asunut välissä toisten kodeissa ja myös työpaikkani muutti vuodenvaihteessa uuteen osoitteeseen. Muutoissa karsiutuu asioita, se taitaa olla kaikille muuttajille tuttu asia, ja vanhalle kodille on jätettävät jäähyväiset. Uudessa kodissa taas vie aikansa tottua ja löytää omat rutiininsa ja tapansa olla, uusia asioita…