Hiljainen lukukapina
Hiljattain päätin alkaa lukea enemmän kirjoja, ja päätin, että alan myös lukea enemmän julkisilla paikoilla. Aina välillä kirjat jäävät pois arjesta, kun on paljon muuta tekemistä. Silti aina lukiessa tunnen olevani kotona, kaltaisteni kanssa jotenkin. Tarinankertojien keskuudessa. Lukeminen rauhoittaa, antaa merkityksellisyyttä, avartaa mieltä, tuo uusia idoita, assosiaatioita ja ajatuksia. Lukeminen vie jonnekin aivan muualle ja tuo samalla syvälle itseen, ihmisenä olemiseen. Se on aivan mahtavaa, tärkeimpiä asioita elämässä. Halusin löytää kirjojen ilon taas, unohdetun ystävyyden.
Kun luen muiden kirjoittamia tarinoita, tunnen olevani ystävän kanssa. Aika rauhoittuu ja hidastuu, toisen luoma maailma muuttuu yhä enemmän todeksi.
Kun luen muiden kirjoittamia tarinoita, tunnen olevani ystävän kanssa. Aika rauhoittuu ja hidastuu, toisen luoma maailma muuttuu yhä enemmän todeksi. Vaikkapa raitiovaunussa istuessani, muiden iltapäiväväsyneiden kanssamatkustajien ympäröimänä, talvisen kaupunkimaiseman vilistäessä ohitse, olenkin melkein enemmän keksityssä, luodussa maailmassa sisällä, mielikuvitushenkilöiden ajatusmaailmassa, heidän elämissään, kokemuksissaan. Enkä ole yhtä yksin kuin muuten saattaisin olla.
Tapanani on lukea joka ilta ennen nukkumaan menoa, ainakin useimmiten, ainakin jos minulla on hyvä kirja meneillään. Luen myös vaikkapa viikonloppuisin, aamuisin, matkoilla, lomalla. Mutta ainakin arkisin kirjojen lukeminen jää kotitekemiseksi, ja nykyään kuljetan harvoin kirjaa mukanani repussa tai käsilaukussa. Ennen tämä ei olisi tullut kuulonkaan, aina piti olla edes pokkari ja muistiinpanokirja omia ajatuksiani varten mukana. Nyt kumpikin saattavat jäädä useinkin pois. Päätin, että tähän pitää tulla muutos. Päätin alkaa kapinoida omia, huonoksi muuttuneita tapojani vastaan. Päätin alkaa kulkea kirja mukanani taas ja lukea edes kotimatkalla töistä, ja mennä kahvilaan lukemaan ainakin kerran viikossa.
Joten nyt kun muut istuvat raitiovaunussa niskat taipuneina, silmät puhelinten näytöissä kiinni, minä istun ainakin vähän ryhdikkäämmin ja luen painettua kirjaa ja nostan aina välillä katseeni hyvän lauseen jälkeen ja katson maisemaa, annan syvällisten sanojen painua mieleen. Kahvilassa muiden keskustellessa ystävien ja tuttujen kanssa, toisten taas tuijottaessa läppäreiden näyttöihin, minä istun siellä hyvä ystäväni kirja seuralaisena – paitsi jos olen ihka elävän ystävän kanssa siellä tietenkin!
En tiedä jääkö tämä tavaksi, mutta ainakin se on virkistävää. Raitiovaunumatkat sujuvat mukavammin ja merkityksellisemmin, saan hyvän syyn mennä kahvilaan juomaan jotain hyvää ja lämmintä pimeinä talvi-iltoina ja ehkä näytän jollekin hyvää esimerkkiä. Ainakin saan vihdoin luettua edes muutaman niistä kirjoista, jotka ovat odottaneet vuoroaan jo kauan. Ehkä sinäkin haluat liittyä mukaan talviseen lukukapinaan?
