Tee oma mandala

Oletko koskaan halunnut piirtää tai maalata mandalan, mutta et tiedä miten tehdä tai mistä aloittaa? Tässä muutama vinkki, miten päästä alkuun!

Miksi mandala?

Mandalan tekemiseen ei myöskään tarvitse osata maalata tai piirtää, kunhan piirtää viivoja ja tekee kuvioita, jotka jotenkuten toistavat itseään säännönmukaisesti.

Mandalan maalaaminen ja piirtäminen on samanlaista meditatiivista harjoitusta kuin värimeditaation tekeminen. Sitä voi tehdä vapaalla kädellä tai apuviivoja seuraten, sitä voi tehdä rajatulla paletilla, kaikilla mahdollisilla väreillä, tai ihan vain yksivärisesti. Kuvioiden toistaminen ja jatkaminen tuo tähän maalaamis- ja piirtämisharjoitukseen meditatiivisen elementin.

Mandalaa voi maalata tai piirtää kun ei keksi mitä maalaisi tai piirtäisi muuten. Sitä voi tehdä lämmittelyharjoituksena, ilokirjaharjoituksena, tai ihan vain meditaationa itsenään. Mandalan tekemiseen ei myöskään tarvitse osata maalata tai piirtää, kunhan piirtää viivoja ja tekee kuvioita, jotka jotenkuten toistavat itseään säännönmukaisesti.

Mandalan tekeminen symmetrisesti

Alla on esimerkki mandalan tekemisestä symmetrisesti, mikäli haluaa tehdä säännönmukaisen mandalan tai piirtää vaikkapa oman värityssivun. Apuviivakehikkoa varten tarvitset paperia, lyijykynän, pyyhekumin ja viivoittimen. Mieltymyksen mukaan voit myös käyttää harppia kehien piirtämiseen. Tee symmetrinen mandala näin:

  1. Mittaa paperille neliön kokoinen alue.
  2. Vedä viivoittimen avulla neljä apuviivaa poikittain neliön kulmista vastakkaisiin kulmiin ja paperin keskeltä, niin että saat kahdeksan yhdeksänkymmenen asteen piirakkapalaa.
  3. Päätä, mihin kohtiin haluat apukehät. Itse tein 21 cm:n neliöön yhteensä neljä apukehää hieman eri etäisyyksille toisistaan. Merkitse etäisyydet pistein ja vedä kehät niitä seuraten joko vapaalla kädellä tai harpin avulla (itse piirrän ne useimmiten vapaalla kädellä – eihän tämä niin vakavaa ole!).
  4. Mandalan apukehikko on valmis, nyt voit aloittaa kuvion tekemisen tussilla tai kuitukärkikynällä. Aloita keskeltä ja jatka kuvioiden tekemistä ulospäin. Rytmin, kuviot ja tiheyden valitset itse!
  5. Kun kuvio on valmis, pyyhi apuviivat pois pyyhekumilla.
Apuviivoille piirretty mandala
Valmis mandala

Meditaatiota ja mielikuvitusta

Mandalaa tehdessä luo kuvaa ilman, että tekee kuvaa. Tämä on oikeastaan aika mielenkiintoista.

Mandalaa tehdessä luo kuvaa ilman, että tekee kuvaa. Tämä on oikeastaan aika mielenkiintoista. Mandalat saavat ajattelemaan lumihiutaleita tai kukkia, ja usein ne muistuttavat jostain, mistä ei aivan saa otetta. Esittävässä esittämättömyydessään ne jäävät mysteeriksi. Ne näyttävät joltain ja silti eivät. Se on kuin kananmunien värjäämistä pääsiäisenä sipulinkuorien ja silkkipaperin avulla. Koskaan ei tiedä, minkälainen lopputuloksesta tulee.

Kuvioita maalatessa ja piirtäessä aika unohtuu ja keskittyminen kasvaa, mutta samalla mieli on levossa ja voi ajatella muuta, tai vaikkapa kuunnella ohjelmaa tai musiikkia. Mandalan tekeminen rentouttaa, mutta se kasvattaa myös mielikuvitusta. Voisi kuvitella, että se myös kehittää ongelmanratkaisukykyä, kun sitä tehdessä pyrkii keksimään aina uusia kuvioita ja yhdistelmämahdollisuuksia. En tiedä, voisinko tehdä kahta samanlaista mandalaa edes vahingossa, niistä tulee aina omia lumihiutaleitaan siinä mielessä.

Mandaloiden maalaaminen on minusta erityisen rentouttavaa. Sivellintä pitää ja on samalla mahdotonta hallita – mandalasta ei voi mitenkään tulla kovin selkeä ja täydellinen, kun sivellin vetää minne sattuu ja väri on välillä paksumpaa, välillä vetisempää, joskus jo melkein kuivaa ja hankalaa levittää. Se on vapauttavaa, eikä auta kuin jatkaa. Lopputulos ei tässä ole ollenkaan tärkeää, vaan tekeminen, toistuvien kuvioiden luomisen pariin rauhoittuminen.

Ehkä sinäkin haluat kokeilla? Suosittelen sekä mandalan maalaamista että piirtämistä. Ja jos mandalan tekeminen itse tuntuu liian isolta askeleelta, ehkä mandalan värittäminen voisi tuntua helpommin lähestyttävältä? Seuraavassa artikkelissa jaan kolme väritysmandalaa kaikkien iloksi. Inspiroivia loppusyksyn päiviä siihen asti!

Pinkille taustalle maalattu punainen mandala
Lähivärien hillitty voima näkyy myös mandaloissa

Samankaltaiset artikkelit

  • Luonnoskirja täynnä iloa

    Tässä tulee luonnoskirjan täydeltä iloa! Sain nimittäin syksyllä aloittamani ilokirja-luonnoskirjan (melkein) kokonaan täyteen. Alla muutamia ajatuksia ilokirjarutiinista ja miten se kannatteli minua läpi harvinaisen kiireisen ja muutoksentäyteisen syksyn. Ilokirja oli tämän kiireisen ja muutoksentäyteisen syksyn pelastaja. Yhteensä maalasin 65 aukeamaa iloisia kuvia, ja maalasin joka päivä tuon reilun kahden kuukauden aikana. Onnistuin maalaamaan kuvan joka…

  • Ajatuksia ilokirjasta

    Päätin antaa itselleni haasteeksi tehdä joka päivä yhden kuvan ilokirjaan lokakuun ajan. Saa nähdä, miten siinä onnistun, en nimittäin aina ole kovin hyvä pitämään pitkäjänteisesti kiinni tällaisista itse annetuisesta tehtävistä, joita kukaan ei ole minulta pyytänyt. Tähän asti olen kuitenkin onnistunut tekemään kuvan joka päivä. Niitä on myös kertynyt muutama ylimääräinen, sillä otin varaslähdön jo…

  • Hiljaisuudesta

    Hiljaisuuden huomaa. Näin ajattelin, kun vietin pääsiäistä kesäpaikassamme Keski-Suomessa. Kaupungin huminaan ja ääniin tottuu niin, ettei niihin useimmiten kiinnitä huomiota. Vasta kun tulee rauhalliseen paikkaan keskellä metsää, etenkin kun luonto vasta alkaa heräillä, hiljaisuus on jonkin aikaa kuin paine korvissa. Sitä ei voi olla huomaamatta. Uudestaan ja uudestaan ajattelin: täällä on niin hiljaista. Ihmeellistä kyllä…

  • Talvisia haikuja

    Haikupäiväkirja on valmis! Tammikuun aikana kirjoitin ja kuvitin viimeiset haikuluonnoskirjan sivut. Tällä kertaa en kirjoittanut haikuja ihan joka päivä, kuten tein toukokuun ja syyskuun haikuhaasteiden aikana, mutta yhteensä niitä tuli kuitenkin 39 kappaletta. Keväästä lähtien olen siis kirjoittanut yhteensä yli 130 haikua kolmen erillisen kuukauden aikana. Alla kerron ajatuksiani talvisten haikujen kirjoittamisesta ja kolmen vuodenajan…

  • Lue uudestaan: Kirjoita novelli

    Tälle viikolle halusin kirjoittaa novellin tänne blogiin. Yritin ja yritin, mutta siitä ei tullut mitään. Olin yliajatellut aiheen, toivoin siitä liian hienoa ja merkityksellistä, ja sen lisäksi olen mieluummin halunnut maalata, puuhailla ja oleskella ulkona kauniissa kesäisessä Helsingissä. Mutta eihän sen pitäisi olla niin vakavaa, eikä iso asia! Kyse on luonnostelusta, siitä, että tekee luovaa…

  • Rajattu paletti

    Maalatessa, etenkin luonnostellessa, on parempi, ettei ole liika värivaihtoehtoja. Siksi maalaankin melkein vain ja ainoastaan rajatulla paletilla. Rajattu värivalikoima tuo vapauden keskittyä muuhun, kuten sommitteluun ja valööreihin, valoon ja varjoon kuvassa. Samalla rajallisuus tuo luovuutta värivalintoihin ja kuvassa säilyy toimiva väriharmonia. Mutta ajattelen, että rajattu paletti on muutakin. Ehkä se voisi olla vertauskuva useimmille asioille…