Värimeditaatio

Joskus huvittaisi maalata, mutta ei jaksa tai viitsi aloittaa kuvan tekoa. Ehkä tekee mieli vain kastaa sivellin ja leikkiä väreillä, saada jotain aikaan paperille. Kuvan tekeminen voi väsyneenä, stressaantuneena tai ajan puutteessa tuntua hankalalta, eikä halua suunnitella, tarkkailla ja hahmotella. Silti haluaisi tehdä jotain maalaustarvikkeillaan tai kaipaa maalaamisen tuomaa rauhoittumista, iloa ja hyvää mieltä.

Värimeditaation voi myös tehdä, vaikka ei maalaisi tai piirtäisi muuten ollenkaan.

Silloin värimeditaatio voi olla hyvä vaihtoehto! Värimeditaation voi myös tehdä, vaikka ei maalaisi tai piirtäisi muuten ollenkaan.

Miksi ja milloin kokeilla värimeditaatiota?

Valokuva värimeditaatioruudukosta ja maalaustarvikkeista
Värimeditaatioruudukko

Opin tämän harjoituksen ensimmäisellä värioppikurssillani, ja olen käyttänyt sitä ahkerasti siitä asti. Teen värimeditaation esimerkiksi, kun haluan kokeilla tiettyä rajattua palettia tai uusia värejä. Teen värimeditaatiota myös, kun haluan päästä maalaamisen kanssa vauhtiin pidemmän tauon jälkeen, kun en keksi mitä maalata tai kun haluan uppoutua maalaamiseen ilman, että sisäinen kriitikkoni tulee esiin. Tosin onnistun kyllä joskus arvostelemaan omia väriruudukoitanikin!

Omista värimieltymyksistä taas oppii paljon kun huomaa, miten jokin yhdistelmä puhuttelee itseä ja miten jokin yhdistelmä, josta luuli pitävänsä, ei toimikaan.

Värimeditaatioruudukosta on helppo hahmottaa, miten oman paletin eri sävyt toimivat yhdessä. Omista värimieltymyksistä taas oppii paljon kun huomaa, miten jokin yhdistelmä puhuttelee itseä ja miten jokin yhdistelmä, josta luuli pitävänsä, ei toimikaan. Tai että jokin väriyhdistelmä toimii paremmin kuin olisi luullut, jos mukana on jokin muu sävy tasapainottamassa kokonaisuutta. Ennen kaikkea yksittäisten sävyjen sekoitusmahdollisuuksista oppii paljon.

On myös yllättävää huomata, kuinka paljon voi saada aikaiseksi hyvinkin rajatulla paletilla, vaikka vain kolmella perusvärillä, olivat ne sitten kylmiä tai lämpimiä. Kerron rajatusta paletista ja sen mahdollisuuksista lisää toisessa postauksessa!

Yksinkertainen värimeditaatio akvarelleilla

Olen tehnyt värimeditaatiota vain akvarelliväreillä, joten ohje perustuu niillä maalaamiseen, mutta harjoitus on mahdollista tehdä myös muilla maalausvälineillä. Tässä ohje yksinkertaiseen värimeditaatioon:

  1. Valitse millä sävyillä haluat tehdä värimeditaation. Suosittelen aloittamaan kolmella perusvärillä. Yksi monipuolinen yhdistelmä on kylmä keltainen, kylmä sininen ja kylmä punainen. Näillä väreillä saa rajallisuudesta huolimatta aikaiseksi monipuolisesti kirkkaita vihreitä. Oranssit ja violetit välivärit taas jäävät hieman murretuiksi.
  2. Ota paperi ja päätä, teetkö värimeditaatiota vapaasti vai piirrätkö sitä varten ruudukon. Itse pidän kummastakin. Joskus kokeilen jotain väriyhdistelmää lennosta, joskus haluan valmistella ja tehdä tarkkarajaisen harjoituksen.
  3. Sekoita värejä keskenään paletilla, sijoittele niitä eri puolille paperia tai ruudukkoa ja katso, kuinka monta sävyä voit saada aikaiseksi. Aloita sekoittamalla erilaisia sävyjä keltaisella ja punaisella, sitten punaisella ja sinisellä, sitten sinisellä ja keltaisella. Sekoita lopulta erilaisia sävyjä kaikilla kolmella, jos haluat myös murrettuja sävyjä, ruskeita ja harmaita. Sijoita eri sävyjä eri puolille ruudukkoa tai paperia, niin että ne yhdistyvät mahdollisimman monipuolisesti toistensa kanssa.

Vinkkejä ja variaatioita

Valokuva värimeditaatioruudukosta ja maalaustarvikkeista
Vältä värien sekoittuminen paperilla sijoittamalla sävyt aluksi vuororuutuihin

Väriruudut kannattaa maalata joka toinen kerrallaan tai sijoittaa niitä tarpeeksi kauas toisistaan, että kukin kohta ehtii kuivua ennen viereisen lisäämistä. Näin vältetään värien sekoittuminen toisiinsa ruudusta toiseen.

Toisaalta väriruudukosta voi tulla kaunis ja mielenkiintoinen myös, jos värit saavat karata vierekkäisille ruuduille, kuten alla olevassa kuvassa.

Luonnoskirja-aukeama, jolle on maalattu neljä spontaania värien sekoitusruudukkoa
Värimeditaatio vapaalla kädellä

Kokeile eri tummuusasteita. Sijoittele samasta sävystä erilaisia tummuusasteita eri puolille paperia tai pyri pitämään kaikki värit yhtä paksuina tai ohennettuina.

Vaihda vesi tarpeeksi usein. Jos haluat mahdollisimman selkeät ruudukot ja pystyä näkemään, miten värit ilmenevät kirkkaina, maalausvesi kannattaa pitää puhtaana. Tätä ei liikaa kuitenkaan kannata (eikä edes huomaa) ajatella, jos tarkoitus on vain uppoutua meditoimaan, eikä värien täydellinen puhtaus ole tärkeää.

Käytä viivoitinta ruudukon tekemiseen. Itse teen ruudut usein 2 x 3 cm kokoisiksi. Siten ruudut ovat tarpeeksi isoja, että sivellintä pääsee käyttämään ja pienemmällekin paperille mahtuu useita ruutuja. Alla oleva ruudukko on hieman A5-kokoa isompi paperi.

Jossain vaiheessa värejä sekoittaessa ja ruutuja täyttäessä huomaa, että ajan kulun on unohtanut kokonaan, valo ulkona on muuttunut, eikä ole ajatellut yhtään mitään vähään aikaan.

Merkitse paperille mitä sävyjä käytit ruudukon sekoituksiin. Alla olevassa ruudukkoon en ole esimerkiksi maalannut yhtään käyttämästäni kolmesta väristä aivan puhtaana, vaan kaikissa ruuduissa on hieman muuta väriä mukana. Tämä johtui siitä, etten vaivautunut pesemään värinappeja ennen aloittamista, mutta näin voi tehdä myös tietoisesti. Maalasin ja merkitsin alkuperäisen väriyhdistelmän ruudukon alapuolelle lopuksi.

Valmis värimeditaatioruudukko
Väriruudukon alle tai viereen kannattaa merkitä, mitä sävyjä on käyttänyt sekoittamiseen

Rentoudu, pidä hauskaa, unohda ajan kulku! Syy miksi palaan värimeditaation pariin aina uudestaan on se, että se todella on parasta mahdollista meditaatiota ilman, että tarvitsee istua pitkiä aikoja paikallaan tai tehdä mielikuvaharjoituksia. Jossain vaiheessa värejä sekoittaessa ja ruutuja täyttäessä huomaa, että ajan kulun on unohtanut kokonaan, valo ulkona on muuttunut, eikä ole ajatellut yhtään mitään vähään aikaan.

Ehkä sinäkin innostuit värimeditaatiosta? Toivottavasti edes vähän!

Yksityiskohta värimeditaatioruudukosta
Iloista meditointia!

Samankaltaiset artikkelit

  • Kirjoita novelli

    ”Novelli on haastava laji”, kustannustoimittaja vastasi minulle kun kerran kokeilin onneani ja lähetin kokoelman tarinoita arvioitavaksi. Voihan se olla niinkin, mutta ei sen tarvitse olla. Ei ainakaan minusta. Koska mikä novelli on? Lyhyt tarina vain, hetken mielikuva, joskus pidempi sellainen tai useista koostuva. Kävely kaupungin, metsän tai maiseman läpi, jonka aikana havainnoi elämää. Ei muuta…

  • Lue uudestaan: Kirjoita novelli

    Tälle viikolle halusin kirjoittaa novellin tänne blogiin. Yritin ja yritin, mutta siitä ei tullut mitään. Olin yliajatellut aiheen, toivoin siitä liian hienoa ja merkityksellistä, ja sen lisäksi olen mieluummin halunnut maalata, puuhailla ja oleskella ulkona kauniissa kesäisessä Helsingissä. Mutta eihän sen pitäisi olla niin vakavaa, eikä iso asia! Kyse on luonnostelusta, siitä, että tekee luovaa…

  • Lue uudestaan: Varjoista ja lätäköistä

    Illat alkavat ovat pimeän pimeitä, kaduille kertyy vesilammikoita ja niihin puista putoilevia lehtiä. Syksy näkyy ja tuntuu vähitellen yhä enemmän. On siis tullut aika tarkkailla varjoja ja lätäköitä taas! Kirjoitin alla olevan artikkelin alunperin helmikuussa. Lopputalviset kuvat ja ajatukset ovatkin ajankohdan mukaisia ja muistuttavat, että nyt kannattaa nauttia, kun puissa on vielä lehtiä, ulkona voi…

  • Hiljainen lukukapina

    Hiljattain päätin alkaa lukea enemmän kirjoja, ja päätin, että alan myös lukea enemmän julkisilla paikoilla. Aina välillä kirjat jäävät pois arjesta, kun on paljon muuta tekemistä. Silti aina lukiessa tunnen olevani kotona, kaltaisteni kanssa jotenkin. Tarinankertojien keskuudessa. Lukeminen rauhoittaa, antaa merkityksellisyyttä, avartaa mieltä, tuo uusia idoita, assosiaatioita ja ajatuksia. Lukeminen vie jonnekin aivan muualle ja…

  • Luonnoksia elämästä

    Puhuin puhelimessa ystävän kanssa muutama päivä sitten. Kerroin, että olen aloittanut blogin pitämisen ja että aloin epäröidä kuvieni jakamista täällä jo ennen kuin oikeastaan olen päässyt alkuun. Enhän ole kovinkaan harjaantunut kuvantekijä ja usein maalaan ja piirrän melko levottomasti, sotkuisesti ja huolimattomia kuvia. Kehtaako sellaista näyttää? Siitähän nimikin tulee, ”Luonnoksia elämästä” Ystävällä oli tähän hyvä…