Varjoista ja lätäköistä

Sataa lunta, lumi sulaa taas. Sataa lunta… Välillä aurinko paistaa, sulattaa lätäköitä kadunvarsille ja puiden alle, ja heittää varjoja lumeen ja talojen seinille. Lätäköistä puiden latvoja, taivasta, rakennuksia ja kaikkea muuta voi ihailla pinnan rajatusta peilistä. Seiniltä, lumesta ja kadulta päivän ja yön varjoja voi tutkia ja nähdä maailman eri tavalla kuin yleensä.

Oletko sinä joskus katsellut puiden kauniita varjokuvioita seinillä kirkkaana talvipäivänä, kun sellaisen asian kuin auringon luomien varjojen olemassaolon muistaa taas? Tai katsellut taivasta, lintuja ja puiden latvoja yllättävään paikkaan ilmestyneen lätäkön pinnasta käsin ja ihmetellyt, miten maailma näyttääkin erilaiselta, tilavammalta ja korkeammalta jotenkin, ja silti niin samalta ylösalaisin katsottuna? Minä olen! Alla esittelen muutamia viime kuukauden aikana huomioni herättäneitä lätäköitä ja varjoja, koska mikä olisikaan sen parempi tapa muistuttaa itseään kevään tulosta, kun on vielä matkaa lämpöön ja vihreän paluuseen?

Kevättalvisina päivinä ja iltoina maailmaa voi lukea kuin kirjaa lätäköistä ja seinien varjoista käsin, ja kokonaisia kävelyjä, päiviä tai miksei viikkojakin voi viettää niin, että ensi kädessä tarkkailee ympäristöä varjoheijastusten ja lätäkköpeilikuvien kautta.

Kevättalvisina päivinä ja iltoina maailmaa voi lukea kuin kirjaa lätäköistä ja seinien varjoista käsin, ja kokonaisia kävelyjä, päiviä tai miksei viikkojakin voi viettää niin, että ensi kädessä tarkkailee ympäristöä varjoheijastusten ja lätäkköpeilikuvien kautta. Silloin ankeasta loskasäästä ja kuravellipäivistäkin voi löytää iloa ja mielenkiintoisia, uusia näkökulmia. Suosittelen kokeilemaan!

Helmikuun varjot

Puutalo, jonka seinälle heijastuu aurinkoa ja kahden lehdettömän puun varjot.
Helmikuinen aurinko ja puunvarjot
Yökuva puusta ja sen lumihangessa näkyvästä varjosta pienellä etupihalla.
Puunlatvan hankikaruselli
Yökuva kerrostaloseinästä, jolle heijastuu puun varjo.
Sininen varjo, sininen ikkuna

Talviset lätäköt

Kuva aurinkoisesta kadusta, jossa lumisulalätäkköön heijastuu pala keltaista kerrostaloa.
Aurinko kadussa
Puistonäkymä, jossa puut ja harmaa taivas heijastuvat suuresta lätäköstä.
Taivas ja taivas
Lätäkkö, johon peilaantuu puiden latvoja ja harmaata taivasta.
Puiden puistopeili

Inspiroivaa varjo- ja lätäkköbongailua omiin kevättalven päiviisi!

Samankaltaiset artikkelit

  • Kolme elämäkertaa Hilma af Klintistä

    Tammikuussa innostuin perehtymään kuvataiteilija Hilma af Klintin elämään ja päädyin lukemaan kolme hänen elämäntarinaansa ja taiteeseensa keskittyvää kirjaa. Yksi niistä on af Klintin elämään eläytyvä ja tämän persoonaa, aikaa ja taidettaan tutkiva teos, toinen on kuvitettu lastenkirja ja kolmas eräänlainen reportaasikirja, joka tarkastelee taiteilijan elämää ja perintöä tähän liittyvien ihmisten, ilmiöiden ja osoitteiden kautta Suomi-näkökulmaa…

  • Hiljainen lukukapina

    Hiljattain päätin alkaa lukea enemmän kirjoja, ja päätin, että alan myös lukea enemmän julkisilla paikoilla. Aina välillä kirjat jäävät pois arjesta, kun on paljon muuta tekemistä. Silti aina lukiessa tunnen olevani kotona, kaltaisteni kanssa jotenkin. Tarinankertojien keskuudessa. Lukeminen rauhoittaa, antaa merkityksellisyyttä, avartaa mieltä, tuo uusia idoita, assosiaatioita ja ajatuksia. Lukeminen vie jonnekin aivan muualle ja…

  • Akvarelleja syksyltä

    Akvarellikesän jälkeen koitti ainakin jonkinlainen akvarellisyksy. Osallistuin syys-joulukuussa akvarellikurssille ja yritin maalata jonkin verran myös omatoimisesti. Kurssin ansiosta sain enemmän kuvia aikaiseksi kuin yleensä syksyisin, aina luonnoksista enemmän harkittuihin töihin. Maalauksia, joihin olin tyytyväinen ei tullut kovinkaan montaa, mutta sen sijaan olen oppinut paljon uutta. Alla muutamia syksyn ja loppuvoden aikana maalaamiani kuvia! Syysmaisemista asetelmiin…

  • Lue uudestaan: Miksi taide on tärkeää

    Tässä uusintana ajatuksiani taiteesta, taiteen merkityksestä ja pitkäjänteisen tekemisen tärkeydestä viime keväältä. Mukavaa lukemista! Kirjoitan paljon siitä, miten on tärkeää aloittaa pienesti ja pyrähdyksenomaisesti vaikkapa luonnosteleminen, novellin kirjoittaminen tai muu luova harjoitus, josta voi löytää elämäänsä iloa ja inspiraatiota sekä vähitellen kehittyä ja oppia huomaamaan asioita uusilla tavoilla. Oli sitten kyse maalaamisesta, kirjoittamisesta tai elämän…

  • Luonnos kodista

    Viime vuosi on ollut täynnä muuttoja ja muutoksia. Olen muuttanut yhdestä kodista toiseen, asunut välissä toisten kodeissa ja myös työpaikkani muutti vuodenvaihteessa uuteen osoitteeseen. Muutoissa karsiutuu asioita, se taitaa olla kaikille muuttajille tuttu asia, ja vanhalle kodille on jätettävät jäähyväiset. Uudessa kodissa taas vie aikansa tottua ja löytää omat rutiininsa ja tapansa olla, uusia asioita…

  • Kirjoita novelli

    ”Novelli on haastava laji”, kustannustoimittaja vastasi minulle kun kerran kokeilin onneani ja lähetin kokoelman tarinoita arvioitavaksi. Voihan se olla niinkin, mutta ei sen tarvitse olla. Ei ainakaan minusta. Koska mikä novelli on? Lyhyt tarina vain, hetken mielikuva, joskus pidempi sellainen tai useista koostuva. Kävely kaupungin, metsän tai maiseman läpi, jonka aikana havainnoi elämää. Ei muuta…

2 Kommenttia

Kommentit on suljettu.