Luonnos kodista

Viime vuosi on ollut täynnä muuttoja ja muutoksia. Olen muuttanut yhdestä kodista toiseen, asunut välissä toisten kodeissa ja myös työpaikkani muutti vuodenvaihteessa uuteen osoitteeseen. Muutoissa karsiutuu asioita, se taitaa olla kaikille muuttajille tuttu asia, ja vanhalle kodille on jätettävät jäähyväiset. Uudessa kodissa taas vie aikansa tottua ja löytää omat rutiininsa ja tapansa olla, uusia asioita täytyy ja haluaa hankkia uuden alun kunniaksi. Alussa lähikauppa tuntuu eksoottiselta paikalta – ahaa, täältä löytyy tällaisia tuotteita, ja harmi, sitä yhtä lempiasiaani ei täältä saa. Kadut voivat olla eksyttäviä ja alussa varaa liikaa aikaa tai liian vähän päästäkseen raitiovaunupysäkille ehtiäkseen ajoissa.

Olen oikeassa paikassa, ajattelin, ainakin juuri nyt.

Mutta tulee päivä kun lähikauppa tuntuu jo kodikkaalta ja kassaa moikkaa tuttavallisesti, kun on löytänyt omat oikoreittinsä puiston halki ja tietää mihin aikaan lähteä, että ehtii ajoissa raitiovaunulle. Ja tulee päivä, kun kävelee talonsa ovelle valmiina näppäilemään ovikoodin ja huomaa ajattelevansa, ja tuntevansa: nyt olen kotona.

Akvarelli linnusta sähköjohdolla taustan kuusimetsää ja kesäyötaivasta vasten
Pääskynen vahtii kotiaan juhannusyönä

Näin kävi minulle yhtenä päivänä joskus joululoman aikaan. Ja kun loman jälkeen palasin töihin ja ensimmäisen työpäivän jälkeen taas kotiin asuntooni, se todella tuntui kodilta. Henki oli oikea, valo myös, ja sisään astuessa minut valtasi levollinen, hyvä olo. Olen oikeassa paikassa, ajattelin, ainakin juuri nyt.

Joululoman aikoihin aloin myös olla yhä varmempi, että haluan blogilleni oman kodin. Olin jo kesällä päättänyt, että jos todella aloitan bloggaamisen ja jos se pysyy yllä syksyn aikana, jos into ja innostus tähän jatkuu ja jos keksin yhä uusia ideoita kirjoittamiseen, silloin voisin harkita siirtymistä ilmaiselta blogialustalta, missä aloitin Luonnoksia elämästä -blogin kirjoittamisen, ja perustaa oman blogisivuni. Näin on käynyt, kuten syksyn ja talven mittaan viikoittain kirjoittamista artikkeleista käy ilmi. Pidän bloggaamisesta todella paljon, enkä näe lopettavani vähään aikaan.

Tulin ajatelleeksi, että sitä odotellessa ainakin blogillani voi olla oma koti, ja tässä se nyt on.

Tulin ajatelleeksi näitä kaikkia muuttoja, koteja ja osoitteita uutta blogisivuani rakentaessani. Asunto, jossa asun, on nimittäin vuokrakoti, ja se sopii minulle hyvin tässä elämäntilanteessa. Joku päivä haluaisin kuitenkin omistaa oman kotini, mutta siihen saattaa vielä mennä jonkin aikaa. Tulin ajatelleeksi, että sitä odotellessa ainakin blogillani voi olla oma koti, ja tässä se nyt on. Tärkein on muutettu mukana tänne, muutama asia on karsiutunut pois, toisia on tullut lisää, mutta jo nyt tämä tuntuu kodilta.

Joten tervetuloa, jatketaan ilon, ideoiden, ajatusten ja inspiraation parissa jatkossa täällä!

Samankaltaiset artikkelit

  • Lue uudestaan: Luonnoksia elämästä

    Alla on uudelleenjulkaisuna syksyllä kirjoittamani artikkeli ajatuksistani blogin ideasta ja teemoista. Inspiroiduin itse oikein kunnolla ja alkoi tehdä mieli maalata taas. Ehkä ensi viikonloppuna? Mukavaa lukemista! Puhuin puhelimessa ystävän kanssa muutama päivä sitten. Kerroin, että olen aloittanut blogin pitämisen ja että aloin epäröidä kuvieni jakamista täällä jo ennen kuin oikeastaan olen päässyt alkuun. Enhän ole…

  • Luonnoskirja täynnä iloa

    Tässä tulee luonnoskirjan täydeltä iloa! Sain nimittäin syksyllä aloittamani ilokirja-luonnoskirjan (melkein) kokonaan täyteen. Alla muutamia ajatuksia ilokirjarutiinista ja miten se kannatteli minua läpi harvinaisen kiireisen ja muutoksentäyteisen syksyn. Ilokirja oli tämän kiireisen ja muutoksentäyteisen syksyn pelastaja. Yhteensä maalasin 65 aukeamaa iloisia kuvia, ja maalasin joka päivä tuon reilun kahden kuukauden aikana. Onnistuin maalaamaan kuvan joka…

  • Kirjoja lukevat ihmiset

    Lauantai-iltana näin jotain, josta tulin loppumattoman iloiseksi. Hyppäsin jo valmiiksi melko täyteen raitiovaunuun usean muun matkustajan kanssa Pasilan aseman kohdalla. Sää oli surkea. Oli synkkääkin synkempää, satoi tihkua, ilma oli raskas ja kaikki märkää ja harmaata. Jalkoja pakotti, olin jostain syystä poikkeuksellisen unelias ja väsynyt, mutta en päässyt istumaan koska kaikki istumapaikat olivat jo varattuja,…

  • 40 päivää iloa

    Tänään olen maalannut neljäkymmentä kuvaa ilokirjaan! Aikamoinen saavutus. Ihme suorastaan, täytyy sanoa. En olisi uskonut, että todella jaksaisin, haluaisin tai viitsisin jatkaa tätä ideaani aivan joka ikinen päivä haasteeni ajan ja vielä sen yli. Näyttää myös siltä, että into ilokirjaan maalaamiseen ei ole heti loppumassa. Yhä edelleen jaksan ottaa maalaustarvikkeet esiin, avata uuden aukeaman luonnoskirjassani…

  • Talvisia haikuja

    Haikupäiväkirja on valmis! Tammikuun aikana kirjoitin ja kuvitin viimeiset haikuluonnoskirjan sivut. Tällä kertaa en kirjoittanut haikuja ihan joka päivä, kuten tein toukokuun ja syyskuun haikuhaasteiden aikana, mutta yhteensä niitä tuli kuitenkin 39 kappaletta. Keväästä lähtien olen siis kirjoittanut yhteensä yli 130 haikua kolmen erillisen kuukauden aikana. Alla kerron ajatuksiani talvisten haikujen kirjoittamisesta ja kolmen vuodenajan…

  • Kadonnutta iloa etsimässä

    Joskus ilo katoaa elämästä, tai se löytää tiensä arkeen vain silloin tällöin, lyhyinä hetkinä, jotka katoavat nopeasti taas. Miten löytää kadotettu ilo, miten saada sitä takaisin elämään, edes vähän lisää, jos se on ollut pidempään kateissa? Näitä asioita olen miettinyt viime aikoina, ja kun viikonloppuna olin hautajaisissa, kuulin siellä kaksi mieleen jäänyttä asiaa. Kun muistotilaisuudessa…