Lue uudestaan: Miksi taide on tärkeää

Tässä uusintana ajatuksiani taiteesta, taiteen merkityksestä ja pitkäjänteisen tekemisen tärkeydestä viime keväältä. Mukavaa lukemista!

Kirjoitan paljon siitä, miten on tärkeää aloittaa pienesti ja pyrähdyksenomaisesti vaikkapa luonnosteleminen, novellin kirjoittaminen tai muu luova harjoitus, josta voi löytää elämäänsä iloa ja inspiraatiota sekä vähitellen kehittyä ja oppia huomaamaan asioita uusilla tavoilla. Oli sitten kyse maalaamisesta, kirjoittamisesta tai elämän havainnoimisesta, luovat pienharjoitukset ovat monesti tämän blogin aiheita ja innostun niistä itse valtavasti. Yhtä tärkeänä pidän kuitenkin myös pitkäjänteisyyttä, kokonaisvaltaista tekemistä ja pohtimista, ja tietenkin taidetta, minkä tahansa taiteenlajin se onkaan, joka tuo ihmisten elämään jotain syvempää ja ajatuksia avartavaa.

Tässä muutamia haparoivia ajatuksia pyrähdyksistä, taiteesta, yhteiskunnasta ja pitkäjänteisyydestä.

Pyrähdykset, taide, yhteiskunta ja pitkäjänteisyys

Miksi neuvon kirjoittamaan pyrähdyksissä? Miksi kehotan maalaamaan nopeita luonnoksia, ajattelematta liikaa lopputulosta? Koska siten luovuuden ääreen pääsee: pienin askelin, joista vähitellen kasvaa puroja, jokia, järviä, meriä. Pienestä tekemisestä, pienistä askelista, kasvaa vähitellen tie suurempiin töihin, ehkä myös taiteeseen – jos niin haluaa – mutta ennen kaikkea itsensä lähelle ja luokse, ja ehkä jonkin suuremman, luomisen mysteerin, sen, mikä on taiteilijoiden leipätyötä.

Ajattelen, että aika kuin aika tarvitsee taiteilijoita ja taidetta. Mutta mitä enemmän tapahtuu ympärillä, mitä enemmän maailman meno alkaa pyörryttää meitä kaikkia, mitä enemmän virikkeitä, vaatimuksia, tietoa, odotuksia ja suuria muutoksia yhteiskunnan arki on täynnä, sitä tärkeämpää on että meillä on myös ihmisiä, jotka tekevät työkseen jotain kaikesta aavistuksen ulkopuolella olevaa, havainnoivaa ja tarkkailevaa, ja jotka kanavoivat ajatuksiaan, aavistuksiaan ja uusia näkökulmia taiteen kautta meille kaikille koettavaksi.

Taide, mikä tahansa taiteenmuoto onkaan kyseessä, voi olla hyvinkin ajankohtaista, jopa vain omassa ajassaan jotain sen kokijoille sanovaa, mutta tavallaan taide on kuitenkin ajatonta, koska ihmiset ovat tehneet taidetta tuhansia ja tuhansia vuosia. Juuri tämä ajattomuus, ja se, että taide vaatii pitkiä linjoja – ideoista valmiisiin teoksiin voi kulua pitkiäkin aikoja ja monenmoisia prosesseja voi tulla eteen matkan varrella – tuo maadoittavan elementin yhteiskuntaan.

Kun peilaa itseään taideteoksesta, minkä tahansa taiteenlajin se onkaan, voi löytää myös oman minuutensa syvemmän kuvan.

Joku meistä istuu, kävelee, seisoo ja pohtii, ideoi, puurtaa ja yrittää, epäonnistuu ja yrittää taas tavoittaa jotain, jonka vain hän mielensä silmin tai korvin näkee tai kuulee, kunnes saa luotua tarpeeksi hyvän tuotoksen siitä, mitä ajattelee tai on ideoinut, jonka kautta voi välittää sisäistä maailmaansa meille muille. Vaikka monet taiteilijat saattavatkin olla kärsimättömiä, vaatii taide kuitenkin tavalla tai toisella kärsivällisyyttä ja itseensä ja omaan juttuunsa uskomista vaikeuksista ja haasteista huolimatta, ja taiteensa välityksellä sitä parhaassa tapauksessa välittyy myös toisille. Ja sitä tämä aika tarvitsee erityisen paljon, eikö vain?

Me tarvitsemme taidetta ja taiteilijoita, koska kokijaansa koskettaessa taide saa pysähtymään, hidastamaan, pohtimaan, oivaltamaan, samaistumaan, ahaa-elämyksiä, yhteyttä ja tunteita kokemaan, keksimään ideoita ja ratkaisuja omaan elämäänsä ja näkemään asioita uudesta näkökulmasta. Se on ihmisen aivan omaa ja erityislaatuista, syvällistä ja symbolista viestintää ja parhaassa tapauksessa kokemalla taidetta myös kokijan minuus tulee näkyväksi uudella tavalla. Taide on ihmisen kuva ja peili. Taiteilijan minuus löytyy siitä, mitä hän tekee, luo – silloin peili ei ole somekuva, video tai kirjoitus omasta päivästä, eikä viihdeteollisuudelle välitetty kuva itsestä, vaan taiteen peili, kuvastin, jossa heijastuu oma itse, oma minä tuotoksensa kautta. Kun peilaa itseään taideteoksesta, minkä tahansa taiteenlajin se onkaan, voi löytää myös oman minuutensa syvemmän kuvan.

Akvarellimaalaus, jossa märkää märälle tekniikalla sattumanvaraisesti levitettyjä ja tiputettuja kolmen päävärin aikaansaamia läikkiä ja pisaroita
Akvarelli-improvisaatio

Samankaltaiset artikkelit

  • Miksi taide on tärkeää

    Kirjoitan paljon siitä, miten on tärkeää aloittaa pienesti ja pyrähdyksenomaisesti vaikkapa luonnosteleminen, novellin kirjoittaminen tai muu luova harjoitus, josta voi löytää elämäänsä iloa ja inspiraatiota sekä vähitellen kehittyä ja oppia huomaamaan asioita uusilla tavoilla. Oli sitten kyse maalaamisesta, kirjoittamisesta tai elämän havainnoimisesta, luovat pienharjoitukset ovat monesti tämän blogin aiheita ja innostun niistä itse valtavasti. Yhtä…

  • Ajatuksia luonnosnovellien kirjoittamisesta

    Aloitin tammikuussa novellikokeilun. Halusin katsoa, voinko kirjoittaa tänne blogiin novellin suunnilleen kerran kuussa, samaan tapaan kuin kirjoitan muitakin kirjoituksia. Tulos löytyy blogin Novellit -sivulta, eli yhteensä kymmenen novellia, jotka myös toimivat yhtenäisenä novallisarjana! Lukiessani novelleja läpi tunnen ennen kaikkea suurta ylpeyttä. Onnistuin kokeilussani, ja niistä tuli lopulta ihan mukavia pieniä novelliluonnoksia, jotka myös toimivat kokonaisuutena….

  • Häpeästä ja ketsupista

    Kesällä minulla oli häpeävaihe meneillään. Jossain vaiheessa heinäkuuta huomasin, että melkein kaikki, mitä tein ja ajattelin, sai jälkimausteekseen häpeän tunteen. Tätä jatkui viikkoja. Ei joka päivä, mutta usein. Häpeä toistui aaltoina, usea tunti tai päivä kerrallaan, sitten se hellitti taas vähäksi aikaa. Maalasin kuvaa, ja kun katsoin sitä, ajattelin että mitä järkeä tehdä tällaista kun…

  • Hiljaisuudesta

    Hiljaisuuden huomaa. Näin ajattelin, kun vietin pääsiäistä kesäpaikassamme Keski-Suomessa. Kaupungin huminaan ja ääniin tottuu niin, ettei niihin useimmiten kiinnitä huomiota. Vasta kun tulee rauhalliseen paikkaan keskellä metsää, etenkin kun luonto vasta alkaa heräillä, hiljaisuus on jonkin aikaa kuin paine korvissa. Sitä ei voi olla huomaamatta. Uudestaan ja uudestaan ajattelin: täällä on niin hiljaista. Ihmeellistä kyllä…

  • Kesän kaipuu

    Pitkään jatkunut valkoinen talvi ja pakkassää ovat vaihtuneet loskaan, harmauteen ja räntäsateisiin. Muutos säätilassa saa taas muistamaan, että talven jälkeen koittaa vielä joku päivä ensin pitkä kevät ja lopulta kaunis kesä. Itse kaipaankin jo kovasti kesää! Kaipaan elämää ulkona. Sitä, että voi pukea kevyttä päälle ja kävellä rauhassa ja välillä hitaastikin kaikkea ympäröivää ihaillen, ilman…

  • Kevään rauha

    Lauantaiaamuna herään lokkien kirkumiseen. Kevät on tullut! Aamuteen jälkeen menemme koiran kanssa lenkille Töölönlahdelle. Kaupungin yllä on erikoinen valo – aurinko paistaa kirkkaan himmeästi, ohuen utuisen ilman läpi. Kaikki on häikäisevää ja aavistuksen taianomaista. Hidastettu, melkein pysähtynyt aamupäivän hetki. Kuin keijukaispölyä olisi ripoteltu kaikkialle ja maailma näyttää siltä, että se on mahdollisuuksia täynnä. Ympärillä kuuluu…

2 Kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus. Taide tosiaan voi olla taiteenlajista riippumatta taiteilijalle peili itseensä, mutta samalla myös jonkun toisen taiteesta voi nähdä oman itsensä, oli se sitten vaikka tunne tai ajatus. Se onkin jännä, miten joskus taide voi saada jotain sinussa itsessäsi aikaan, jonkin kokemuksen, mitä ei edes pysty selittämään. Sen voi vain kokea. Ja joskus se voi olla vain hyvin lyhytkin hetki, mutta silti arvokas.

    1. Kiitos kommentista! Tuo jonkin selittämättömän tai ainakin vaikeasti selitettävissä olevan kokeminen taiteen äärellä on tosiaan erityislaatuista, vaikka kyseessä olisikin vain lyhyt hetki. Itse olen tainnut kokea tuollaisia hetken pysäyttämisiä kaikenlaisten taidemuotojen äärellä, oli se sitten esittävää, kuultua, luettua tai näkemällä koettua. Usein se tulee myös varoittamatta ja täytenä yllätyksenä.

Kommentit on suljettu.