Maalausmuistoja kesältä

Aloitin maalaamisen ja piirtämisen muutama vuosi sitten. Lukion ja sen jälkeisen välivuoden jälkeen en ole harrastanut kumpaakaan oikeastaan ollenkaan, mutta vuonna 2020 pandemian aikainen eristys ja uusi perheenjäsen nimeltä koiranpentu saivat innostumaan luonnostelusta uudestaan yli viidentoista vuoden tauon jälkeen.

Olen alusta asti ollut melko rennoin mielin lopputuloksen suhteen. Tärkeintä on aloittaa ja saada aikaan. Vien välineet ulos puistoon tai pihalle ja koetan vangita hetkeä kuvaan. Joskus keskityn väreihin, joskus kokonaisuuteen, joskus yksityiskohtaan. Välillä käyn kursseilla oppimassa tekniikoita ja lähestymistapoja kuvien tekoon.

mutta olen aina iloinen että olen maalannut tai piirtänyt.

Harvoin kuva näyttää siltä, kuin aloittaessa kuvittelin mielessäni ja saatan olla siihen tyytymätön, mutta olen aina iloinen että olen maalannut tai piirtänyt. Siitä tulee joka kerta hyvä olo, ja se on koko jutun idea. Vähän niin kuin se, että ihmiset menevät joogatunnille, vaikka eivät osaa asanoita täydellisesti. Kuten joogaa tai muuta liikuntaa, luonnostelua voi ja tulee harrastaa ihan vain siksi, että siitä tulee hyvä mieli. Toivon, että omien kuvieni ja kirjoitusteni jakaminen täällä vähentää myös muiden itsekriittisyyttä omaa luovuutta ja käsillä tekemistä kohtaan.

Luonnoksia muuttoviikolta

Muuttoviikon luonnoksia

Muutin toukokuun lopulla. Koko muuttoviikon ajan sattui olemaan upea sää, joten menin päivittäin ulos pihalle ja lähialueille luonnostelemaan. Se oli hyvä tapa pitää taukoa, mutta myös paeta hetkeksi loputtomalta tuntuvaa pakkaamista ja siivoamista. Tein jokaista kuvaa usean päivän aikana, aina puoli tuntia tai tunnin kerrallaan. Värin kuivuessa tuoksuttelin kukkivia puita ja katselin naapuruston alkukesäistä elämää. Kun palasin asunnolle, jaksoin taas vähän paremmin muuttopuuhien parissa.

Alkukesän luonnostelua

Kaksi luonnoskirja-aukeamaa kesäisistä kuvista ja maalaustarvikkeita
Kesäkuun päivän luonnoksia

Alkukesä on parasta aikaa istua ulkona ja luonnostella. Maailma on pirskottunut täyteen värejä, valoa, iloa, toivoa ja odotusta. Kesä on vasta edessä, ja kaikki on vielä mahdollista. Yläpuolella olevat kuvat tein yhtenä päivänä kolmen tätini kesäpaikassa. Luonnoskirjaa ja kevyitä piirtämis- ja maalamistarvikkeita kannattaa etenkin kesäreissussa pitää mukana. Koskaan ei tiedä milloin tekee mieli vangita jotain paperille ja nauttia hetkestä.

Otin nopeasti pienen luonnoskirjan ja mustekynän esiin, ja yritin vangita lokkien liitelyä ja kaartelua yläpuolellani katsomatta paperiin.

Akvarellia maalasin iltapäivähelteessä puutarhassa, mustekynäkuvan tein kun kävelin auringonlaskun aikaan metsäkallioilla ja yläpuolellani lenteli suuri lokkiparvi. Otin nopeasti pienen luonnoskirjan ja mustekynän esiin, ja yritin vangita lokkien liitelyä ja kaartelua yläpuolellani katsomatta paperiin.

Väriympyrä ja värimeditaatio

Akvarelleilla maalattu väriympyrä
Väriympyrä

Pidin tädilleni heinäkuussa maalaustunnin, ja päätin aloittaa väreistä. Kun itse palasin maalaamisen pariin, huomasin, että olin tyystin unohtanut miten värejä sekoitetaan. Google ja YouTube antoivat ensimmäiset oppituntini tähän liittyen, mutta ilmoittauduin myös heti kun mahdollista Työväenopiston järjestämälle värioppikurssille.

Väriympyrä on kaiken A ja O, tietenkin, mutta kurssilla harjoiteltiin myös rajatulla paletilla maalaamista. Teimme värimeditaation, jossa ruudukkoon pyritään sekoittamaan mahdollisimman monipuolisesti erilaisia sävyjä esimerkiksi kolmella perusvärillä. Näitä samoja oppeja pääsin nyt sitten välittämään tädilleni sateisena heinäkuun päivänä.

Värimeditaatiosta kerron lisää toisessa artikkelissa!

Vierekkäin tyhjä ja valmiiksi maalattu värimeditaatioruudukko
Esimerkki värimeditaatiosta ja tyhjä ruudukko

Aistimuistojen maalaamista

Maalaamiskokemus muuttuu aivan erilaiseksi, kun pohtiikin miten saada kuvaan mukaan iltauinnin tuoksua hiljaisessa järvessä tai lintujen ja hyönteisten äänimaisemaa hellepäivänä.

Elokuussa osallistuin kurssille, jonka aikana kuvien tekemistä alustettiin erilaisilla muisti- ja mielikuvaharjoituksilla. Tarkoituksena oli muistella kesähetkiä tuoksujen, makujen, äänten ja värimielikuvien avulla. Opettaja ohjeisti menemään aistimuistoihin ja maalaamaan niiden pohjalta luonnoksia ja viimeisenä kurssipäivänä pidemmälle työstetyn kuvan. Maalaamiskokemus muuttuu aivan erilaiseksi, kun pohtiikin miten saada kuvaan mukaan iltauinnin tuoksua hiljaisessa järvessä tai lintujen ja hyönteisten äänimaisemaa hellepäivänä. Tällaisia kursseja saisi olla ehdottomasti lisää!

Ulkona kuvattu luonnoskirja-aukeama sisäpihakorttelista
Nopea luonnos kesäisen sisäpihakorttelin iltahetkestä

Kesän kuvien läpikäynti sai innostumaan luonnostelusta taas – toivottavasti niistä oli iloa sinullekin!

Samankaltaiset artikkelit

  • Tee oma mandala

    Oletko koskaan halunnut piirtää tai maalata mandalan, mutta et tiedä miten tehdä tai mistä aloittaa? Tässä muutama vinkki, miten päästä alkuun! Miksi mandala? Mandalan tekemiseen ei myöskään tarvitse osata maalata tai piirtää, kunhan piirtää viivoja ja tekee kuvioita, jotka jotenkuten toistavat itseään säännönmukaisesti. Mandalan maalaaminen ja piirtäminen on samanlaista meditatiivista harjoitusta kuin värimeditaation tekeminen. Sitä…

  • Rajattu paletti

    Maalatessa, etenkin luonnostellessa, on parempi, ettei ole liika värivaihtoehtoja. Siksi maalaankin melkein vain ja ainoastaan rajatulla paletilla. Rajattu värivalikoima tuo vapauden keskittyä muuhun, kuten sommitteluun ja valööreihin, valoon ja varjoon kuvassa. Samalla rajallisuus tuo luovuutta värivalintoihin ja kuvassa säilyy toimiva väriharmonia. Mutta ajattelen, että rajattu paletti on muutakin. Ehkä se voisi olla vertauskuva useimmille asioille…

  • Ajatuksia ilokirjasta

    Päätin antaa itselleni haasteeksi tehdä joka päivä yhden kuvan ilokirjaan lokakuun ajan. Saa nähdä, miten siinä onnistun, en nimittäin aina ole kovin hyvä pitämään pitkäjänteisesti kiinni tällaisista itse annetuisesta tehtävistä, joita kukaan ei ole minulta pyytänyt. Tähän asti olen kuitenkin onnistunut tekemään kuvan joka päivä. Niitä on myös kertynyt muutama ylimääräinen, sillä otin varaslähdön jo…

  • Akvarelleja syksyltä

    Akvarellikesän jälkeen koitti ainakin jonkinlainen akvarellisyksy. Osallistuin syys-joulukuussa akvarellikurssille ja yritin maalata jonkin verran myös omatoimisesti. Kurssin ansiosta sain enemmän kuvia aikaiseksi kuin yleensä syksyisin, aina luonnoksista enemmän harkittuihin töihin. Maalauksia, joihin olin tyytyväinen ei tullut kovinkaan montaa, mutta sen sijaan olen oppinut paljon uutta. Alla muutamia syksyn ja loppuvoden aikana maalaamiani kuvia! Syysmaisemista asetelmiin…

  • Talvisia haikuja

    Haikupäiväkirja on valmis! Tammikuun aikana kirjoitin ja kuvitin viimeiset haikuluonnoskirjan sivut. Tällä kertaa en kirjoittanut haikuja ihan joka päivä, kuten tein toukokuun ja syyskuun haikuhaasteiden aikana, mutta yhteensä niitä tuli kuitenkin 39 kappaletta. Keväästä lähtien olen siis kirjoittanut yhteensä yli 130 haikua kolmen erillisen kuukauden aikana. Alla kerron ajatuksiani talvisten haikujen kirjoittamisesta ja kolmen vuodenajan…

  • Syksyn väreistä, äänistä ja tuoksuista

    Tänä syksynä on ollut kiire. Olen aloittanut uudessa työssä ja etsinyt asuntoa. Syksy on liukunut ohitse melkein huomaamatta, enkä ole ehtinyt tarkkailla ja havainnoida vuodenajan muutoksia yhtä paljon kuin yleensä. Päätinkin ottaa aistihavaintoihin loppukiriä nyt kun ruskaa on vielä hetki jäljellä, ja muutaman päivän ajan tunnustella maailmaa erityisen tarkkaavaisesti. Näin ehdin vielä saada mieleeni muistijäljen…