Syksyn väreistä, äänistä ja tuoksuista

Tänä syksynä on ollut kiire. Olen aloittanut uudessa työssä ja etsinyt asuntoa. Syksy on liukunut ohitse melkein huomaamatta, enkä ole ehtinyt tarkkailla ja havainnoida vuodenajan muutoksia yhtä paljon kuin yleensä. Päätinkin ottaa aistihavaintoihin loppukiriä nyt kun ruskaa on vielä hetki jäljellä, ja muutaman päivän ajan tunnustella maailmaa erityisen tarkkaavaisesti. Näin ehdin vielä saada mieleeni muistijäljen tämän syksyn väreistä ja valosta, tuoksuista ja äänimaailmasta, joista ammentaa talven vuorottelevassa harmaudessa ja kylmyydessä, valkeudessa ja hiljaisuudessa.

Valokuva kuivatuista unikonkukista, joka kylpevät keltaisessa aamuvalossa.
Ensimmäisen syysaamun valoa

Lokakuinen pihamaisema

Katselen lauantaiaamuna ikkunasta näkyvää tammea, sen viimeisten lehtien keltaisia ja kultaisia värejä tummanharmaata taivasta vasten. Hetkeä myöhemmin menen pihalle istumaan. Takki päällä pärjää hetken aikaa, ja voi katsella kun maailma hitaasti herää päivän valjetessa.

Kun kaikki värikäs, vehreä ja äänekäs on hiipunut pois ympäriltä esiin tulevat sammaleen ja heinän, loppusyksyn ruohon ja kallioiden tuoksut ja värit. Ne olivat aina siellä, maiseman introvertit, mutta näkyvät selvästi nyt, kun muu maailma on vaiennut ja mennyt lepäämään.

Kuuntelen naakkojen lentoharjoituksia ja varisten kraakunaa. Talitiaisetkin ja varpuset erottuvat taas, kun kesän kuhina ja ulkoelämä on hiljentynyt. Kosteassa ilmassa sammaleen värit ja lakastuva ruoho näkyvät ja tuoksuvat voimakkaammin, muistuttavat hiljaa itsestään. Kun kaikki värikäs, vehreä ja äänekäs on hiipunut pois ympäriltä esiin tulevat sammaleen ja heinän, loppusyksyn ruohon ja kallioiden tuoksut ja värit. Ne olivat aina siellä, maiseman introvertit, mutta näkyvät selvästi nyt, kun muu maailma on vaiennut ja mennyt lepäämään.

Luonnoskirja-aukeama, jossa guassilla maalattu harva- ja keltalehtinen tammi, siniharmaata taivasta ja lentäviä lintuja
Lokakuinen tammi

Harmaan taivaan alla hiljaisena lokakuun aamuna maailma kääriytyy lohduttavan peiton alle odottamaan talvea ja pimeää vuodenaikaa. Vielä hetken ajan puissa on lehtiä ja ruoho on siellä täällä vihreää. Vielä hetken pukeudutaan sadetakkeihin ja lenkkareihin, ennen toppatakkien ja kaulahuivien, pipojen ja hanskojen pitkää ajanjaksoa. Vielä hetken maa ja lakastuvat lehdet, viimeinen vehreä ruohikko ja jostain kantautuva nuotion tuoksu tuntuvat ilmassa. Vielä hetken voi istua ulkona varhaisena aamuna ja kuunnella, katsella, tuoksutella loppusyksyn lempeää, pehmeää aistimaailmaa.

Iltakävely utusateessa

Illalla menen ulos kävelylle. Iltapäivästä asti on satanut kevyttä sumusadetta ja alkuillasta kaupungin ilma tihkuu kosteutta. Utuisessa, pimeässä sateessa mieli kirkastuu, hengitys kulkee helpommin ja kaupungin katuvalaistus maalaa värit hiljaa esiin.

Kävellessä katselen haikean näköisiä lehmuksenlehtiä, jotka ovat litistyneet maata vasten jalankulkijoiden askeleiden alla. Seassa muutama keltainen, punainen ja vihreä lehti pilkistää ja muistuttaa vielä kesästä, siitä miten ne kasvoivat, kaunistuivat ja ihailivat maailmaa ylhäältä kattojen tasolta. Nyt ne ihmettelevät meitä ja kaupunkia kaiken alapuolelta, katsovat ylös taivasta kohti ja menevät pian nukkumaan talviunille, näkevät unta seuraavasta keväästä. Ehkä ne silloin ovat muuttuneet mullaksi ja niiden keskeltä kasvaa esiin serkkupuu tai kaukaisempi sukulainen, uuden elämän alku.

Jatkan matkaa. Lämpöisenä hehkuvan ikkunan takana pieni koira istuu ja tarkkailee valppaasti katumaisemaa, haukahtelee silloin tällöin liikenteelle ja ohikulkijoille, odottaa ihmisiään tulevaksi kotiin.

Jatkan matkaa. Lämpöisenä hehkuvan ikkunan takana pieni koira istuu ja tarkkailee valppaasti katumaisemaa, haukahtelee silloin tällöin liikenteelle ja ohikulkijoille, odottaa ihmisiään tulevaksi kotiin. Pysähdyn katsomaan sitä ja se katsoo hetken aikaa takaisin, siirtää sitten huomionsa taas kauempana kadulla ohi liikkuviin autoihin ja busseihin, nostaa kuonon ilmaan haukahtaakseen, jatkaa taas tarkkailuaan. Minäkin kävelen eteenpäin, kierrän kadunkulman, loppusuora häämöttää.

Luonnoskirja-aukaeama, jolle on maalattu siniselle taustalle punaisia, keltaisia ja vihreitä lehtiä
Syyslehtiä

Kun ei tuule kevyessä sateessa on mukava kävellä. Maailma rauhoittuu ja hidastuu, vastaantulijoita katsellaan hupun ja sateenvarjon alta. Kosteat, lakastuvat lehdet tuoksuvat ja niiden alla maa, multa, sammal. Lempeän, tuoksuvan tunnelman jälkeen on hyvä mennä nukkumaan.

Havaintoja syysauringossa

Maanantaiaamuna kylmä tuuli tuntuu kasvoilla. Kostea maa saa erilaisen tuoksun, talvi lähenee, vaikka on vielä kaukana. Puiston kulmalla vastaan kipittää tuttu ikkunakoira. Se vilkaisee minua kun tulee kohdalleni, kääntää sitten katseensa kohti pensasaitaa ja jatkaa tomerasti matkaansa.

Paluumatkalla iltapäivällä matala aurinko paistaa puiston puiden harvojen suurten keltaisten ja punaisten lehtien läpi, niin että ne syttyvät loistamaan, kuin viimeiset muistuttajat kesästä ja lämpöisistä ajoista.

Raitiovaunun ikkunasta näkyy merenlahteen heijastuva puunauha. Harvenevat lehdet saavat rungot nousemaan esiin ruskan seassa. Ne peilaantuvat pitkinä, himmeinä ja tummina nauhoina tyynessä vedenpinnassa lämpöisen värimaailman ympäriöiminä. Näky on kaunis ja haikea.

Luonnoskirja-aukeama, jossa guassimaalaus nurmikosta, kahdesta variksesta, kahdesta harvalehtisestä, ruskaisesta puusta  kirkkaansinistä taivasta vasten
Varikset ja puut

Paluumatkalla iltapäivällä matala aurinko paistaa puiston puiden harvojen suurten keltaisten ja punaisten lehtien läpi, niin että ne syttyvät loistamaan, kuin viimeiset muistuttajat kesästä ja lämpöisistä ajoista. Maatuvat, kosteat lehdet tuoksuvat raskaasti ilmassa. Nyt on syksy, kunnolla, ja pian vain harmaa. Sekin on hyvä, eikö vain, oma aikansa talvimaailmassa? Sammalten, kivien, puunrunkojen ja lakastuneen heinän aika ennen lumen tuloa. Annetaan niidenkin näkyä, nähdään nekin kauniina. Ainakin minä aion!

Samankaltaiset artikkelit

  • Syksyn luonnoksia

    Syksyllä maalaamiseni ja piirtämiseni yleensä vähenee. Joinain syksyinä en tee kumpaakaan miltei ollenkaan, vaikka ympäröivää maailmaa värivaihteluiden takia olisikin mielenkiintoista vangita paperille. Taivas ei enää ole pelkkä sininen eikä puiden vihreä maailma tasasävyinen. Yksittäiset puulajit alkavat erottua toisistaan jo alkusyksystä, kun lehdet hitaasti vaihtuvat toisiin sävyihin eri tahdissa. Toisten lajien vihreä syvenee, toisten haalistuu tai…

  • Miksi taide on tärkeää

    Kirjoitan paljon siitä, miten on tärkeää aloittaa pienesti ja pyrähdyksenomaisesti vaikkapa luonnosteleminen, novellin kirjoittaminen tai muu luova harjoitus, josta voi löytää elämäänsä iloa ja inspiraatiota sekä vähitellen kehittyä ja oppia huomaamaan asioita uusilla tavoilla. Oli sitten kyse maalaamisesta, kirjoittamisesta tai elämän havainnoimisesta, luovat pienharjoitukset ovat monesti tämän blogin aiheita ja innostun niistä itse valtavasti. Yhtä…

  • Luonnoksia elämästä

    Puhuin puhelimessa ystävän kanssa muutama päivä sitten. Kerroin, että olen aloittanut blogin pitämisen ja että aloin epäröidä kuvieni jakamista täällä jo ennen kuin oikeastaan olen päässyt alkuun. Enhän ole kovinkaan harjaantunut kuvantekijä ja usein maalaan ja piirrän melko levottomasti, sotkuisesti ja huolimattomia kuvia. Kehtaako sellaista näyttää? Siitähän nimikin tulee, ”Luonnoksia elämästä” Ystävällä oli tähän hyvä…

  • Hiljaisuudesta

    Hiljaisuuden huomaa. Näin ajattelin, kun vietin pääsiäistä kesäpaikassamme Keski-Suomessa. Kaupungin huminaan ja ääniin tottuu niin, ettei niihin useimmiten kiinnitä huomiota. Vasta kun tulee rauhalliseen paikkaan keskellä metsää, etenkin kun luonto vasta alkaa heräillä, hiljaisuus on jonkin aikaa kuin paine korvissa. Sitä ei voi olla huomaamatta. Uudestaan ja uudestaan ajattelin: täällä on niin hiljaista. Ihmeellistä kyllä…

  • Ajatuksia luonnosnovellien kirjoittamisesta

    Aloitin tammikuussa novellikokeilun. Halusin katsoa, voinko kirjoittaa tänne blogiin novellin suunnilleen kerran kuussa, samaan tapaan kuin kirjoitan muitakin kirjoituksia. Tulos löytyy blogin Novellit -sivulta, eli yhteensä kymmenen novellia, jotka myös toimivat yhtenäisenä novallisarjana! Lukiessani novelleja läpi tunnen ennen kaikkea suurta ylpeyttä. Onnistuin kokeilussani, ja niistä tuli lopulta ihan mukavia pieniä novelliluonnoksia, jotka myös toimivat kokonaisuutena….

  • Haikupäiväkirja

    Melkein sata haikua! 93 kappaletta tähän mennessä, jos tarkkoja ollaan. Toukokuun lopussa aloittamani haikukirjoittaminen on toisin sanoen avannut aikamoisen runosuonen, mitä en olisi mitenkään osannut ennustaa. Tässä syyskuun ensimmäisiä haikuja: Keltaiset lehdetkylmä ilma leijaileekaupungin läpi. Laiturilla eiketään, punertavat puutniemen kärjessä. Kaikki alkoi kesäkuun haikuhaasteestani, jonka aikana tavoitteeni oli kirjoittaa ainakin yksi haiku päivässä. Joinain päivinä…