Löytöjä kirjaston kierrätyshyllystä

Tämän blogin alkuperäinen idea oli kirjoittaa kierrätyshyllyistä löytämistäni kirjoista. Oli kaunis kesäpäivä, istuin kesäpaikkamme terassilla, oli helle ja heinäkuu ja luonto vasta heräämässä aamuvarhaisella. Muut nukkuivat vielä ja sain syödä aamiaista yksin kirjan kanssa – oma pieni hetki, josta pidän aina kovasti. Paikallisen kirkonkylän kirjastossa oltiin tehty suursiivousta, ja olin haalinut mukaan viisi kirjaa siellä käydessäni muutamaa päivää aikaisemmin. Nyt luin yhtä niistä, siinä helteessä istuessani, aurinkovarjon alla suojassa.

Kuvittele kesäinen niitty, joka jatkuu kauas metsänrajaan asti, lintuja ja hyönteisiä ilmassa, vihreä ja kukkea maailma, ilmassa siitepölynöyhtää, kaukana siintävä sininen vuori ja yllä sininen taivas, sellainen kuin se voi olla vain kesällä.

Kuvittele kesäinen niitty, joka jatkuu kauas metsänrajaan asti, lintuja ja hyönteisiä ilmassa, vihreä ja kukkea maailma, ilmassa siitepölynöyhtää, kaukana siintävä sininen vuori ja yllä sininen taivas, sellainen kuin se voi olla vain kesällä. Luen kirjaa ja yhtäkkiä minussa herää ajatus, kuin siemen tai pieni kipinä, joka yhdessä hetkessä on siinä, syttynyt kuin tyhjästä: Haluan kirjoittaa tästä, haluan… Niin, minä haluan oman blogin, jonne voisin juuri nyt kirjoittaa näistä ajatuksistani, joita kirjan lukeminen herättää!

Gabrielle Zevinin Tuulisen saaren kirjakauppias

Tuo kirja oli romaani nimeltään Tuulisen saaren kirjakauppias jonka on kirjoittanut yhdysvaltalainen kirjailija Gabrille Zevin. Kirja kertoo pienellä saarella sijaitsevasta kirjakaupasta, joka sinnittelee nopeasti muuttavassa maailmassa, jossa kirjoja luetaan yhä vähemmän ja kirja-ala on muutoksen alaisena. Alkuperäinen kirja ja suomennos ilmestyivät molemmat vuonna 2014. Innostuin kirjan lukemiseen ja kirjallisuuteen liittyvään miltei aktivistiseen sanomaan. Kirjassa viitataan kirjoihin ja kirjailijoihin tämän tästä, kaikki henkilöt tuntuvat lukevan tai kirjoittavan ja sen takia kirjaa oli erityisen inspiroivaa lukea. Kirjailija tuntui tarinallaan haluavan viestiä samanlaista mielenosoitusta kirjojen tärkeydestä kuin kirjan päähenkilö A. J. Fikry tekee koko tarinan läpi.

Ajattelin, että kaikkien lukemista ja kirjoja rakastavien tulisi lukea tämä kirja.

Ajattelin, että kaikkien lukemista ja kirjoja rakastavien tulisi lukea tämä kirja. Etenkin sellaisten kirjafanien, jotka huolissaan seuraavat maailman menoa ja lukemisen vähenemistä, mistä on aina uudestaan puhetta mediassa ja muuten. Kirja oli toivoa tuova ja innoittava, ja ennen kaikkea halusin lukea vielä enemmän sen tultua loppuun. Ja niin tein, siitä lisää alla.

Pystymmekö muuttumaan ollenkaan? – Richard Masonin Yhdessä

Seuraava kirja oli nimeltään Yhdessä jonka on kirjoittanut Etelä-Afrikassa syntynyt ja Englannissa asuva Richard Mason. Romaani kertoo kolme henkilön, Julianin, Jaken ja Adriennen tarinan niin, että ensin lukija tutustuu heihin minkälaisina he ovat nyt, varhaisina kolmekymppisinä elämineen Englannissa ja Yhdysvalloissa, sen jälkeen minkälaisia he olivat lapsuudessa, kun heidän elämänsä sattumien kautta vähitellen päätyi risteämään keskenään, ja sitten ajasta, kun he kaikki kolme sekä kaikkia kolmea yhdistävä neljäs, tätä nykyä kuollut ystävä ja Julinin sisko Maggie, opiskelivat yhden lukukauden ajan samaan aikaan – eli yhdessä, tästä kirjan nimi – Oxfordin yliopistossa. Viimeinen osa kirjaa kertoo siitä, kun he kaikki päätyvät kohtaamaan toisensa uudestaan aikuisina yhteisen kutsutapahtuman takia.

Tämä yksi lukukausi Oxfordissa tulisi vaikuttamaan heidän kaikkien elämiin enemmän kuin ehkä mikään muu asia. Ensin tarina vie sitä kohti, sitten tuo merkityksellinen opiskeluaika koetaan vuorotellen kunkin kolmen henkilön kokemusmaailman kautta, ja lopussa tuota aikaa ymmärretään peilattuna kolmekymppisten kokemukseen maailmasta. Mielenkiintoista tarinassa kuitenkin on, että kaikki kolme henkilöä tuntuvat olevan lopulta samanlaisia kolmekymppisinä kuin olivat kaksikymppisinä – ja tavallaan jo samanlaisia kuin olivat jo lapsina. Aivan kuin heidän ajatuksenkulkunsa ja tulkintansa toistensa tekemisistä, sanomisista ja valinnoista seuraisivat samoja malleja muuttumatta tavallaan ollenkaan, vaikka aikustumisen myötä kyynisyys ja negatiivisuus kylläkin on kasvanut ja kankeus samaten.

Tarina oli hyvä. Miksi? Koska mietin tätä asiaa uudestaan ja uudestaan sen jälkeen. Voimmeko kasvaa? Vai emmekö sittenkään voi muuttua?

Tämä on tietenkin tyylivalinta Masonilta, tapa luoda huumoria herkkään ja surulliseen aiheeseen, siihen miten ihmiset eivät kohtaa toisiaan yrittämisestä huolimatta ja miten yhden ihmisen kuolema voi vaikuttaa kaikkien lähellä eläneiden loppuelämiin. Tarina sai nauramaan ja se sai itkemään. Henkilöhahmot kuvataan vahvasti, jopa väkevästi, melkein karrikoiden ja samalla uskottavasti. Mutta minua jäi askarruttamaan tuo henkilöiden kehittymättömyys. Olemmeko oikeasti tuollaisia, ajattelin. Olemmeko oman mielemme vankeja? Emmekö voi muuttua, kehittyä, kasvaa ihmisinä vaikka sitä niin kovin yritämme ja tahdomme?

Tarina oli hyvä. Miksi? Koska mietin tätä asiaa uudestaan ja uudestaan sen jälkeen. Voimmeko kasvaa? Vai emmekö sittenkään voi muuttua? Mietin ja pohdin, edes ja takaisin. Sanoisin, että se on ajatuksia herättävän kirjan merkki. Tulin lopulta siihen tulokseen, että kirja on tarkoituksella tehty tietyn mallin mukaan – se on tragikomedia, tai koominen tragedia. Yhdessä on kaunis tarina, se on terävä ja se on kirkas. Mutta se on – tarkoituksella, eittämättä – tragedian kaarta seuraava. Sen tarkoitus ei olekaan päättyä onnellisesti, eivätkä henkilöhahmot pahemmin kehity tällaisessa tragediassa.

Itse uskon ihmisten kasvuun. Ehkä olen utopisti siinä mielessä. Siksi luin tarinan, nauroin, itkin vähän, ja sen jälkeen sain polttoainetta yrittää vielä tarkemmin miettiä, missä kohdin voin kehittyä ihmisenä – ja miten jo olen kehittynyt vaikkapa vanhoista huonosti toimivista käytösmalleistani. Mutta myös: missä kohdin voin hyväksyä asiat, itseni, muut, taustamme, eromme, ja meitä kaikkia ihmisinä yhdistävät seikat, sellaisina kuin ne ovat.

Muita viime kesän kierrätyshyllyaarteita olivat turkkilaisen kirjailijan Elif Shafakin mystikko Rumista ja tätä innoittaneesta dervissistä Shamsista kertova romaani Rakkauden aikakirjat sekä kotimaiset Riitta Jalosen romaani Hyvää yötä Irma Noora ja Tuula-Liina Variksen novellikokoelma Muotokuvamaalarin tytär. Pidin niistä kaikista, eri tavalla kustakin. Suurimman vaikutuksen taisi tehdä Shafakin Rakkauden aikakirjat, mutta olenkin ollut lumoutunut joka kerta Shafakin kirjoja lukiessani, ne kun käsittävät aina niin paljon ja tutustuttavat maailmoihin, perinteisiin, historiaan ja myytteihin, jotka ovat minulle vain aavistuksen tuttuja ennestään mutta joista tarinat luettuani haluan tietää enemmän.

Oletko sinä lukenut hyviä kirjoja viime aikoina? Entä tehnyt löytöjä kierrätyshyllyistä?