Löytöjä kirjaston kierrätyshyllystä

Kirjoja kierrätyshyllyssä

Tämän blogin alkuperäinen idea oli kirjoittaa kierrätyshyllyistä löytämistäni kirjoista. Oli kaunis kesäpäivä, istuin kesäpaikkamme terassilla, oli helle ja heinäkuu ja luonto vasta heräämässä aamuvarhaisella. Muut nukkuivat vielä ja sain syödä aamiaista yksin kirjan kanssa – oma pieni hetki, josta pidän aina kovasti. Paikallisen kirkonkylän kirjastossa oltiin tehty suursiivousta, ja olin haalinut mukaan viisi kirjaa siellä käydessäni muutamaa päivää aikaisemmin. Nyt luin yhtä niistä, siinä helteessä istuessani, aurinkovarjon alla suojassa.

Kuvittele kesäinen niitty, joka jatkuu kauas metsänrajaan asti, lintuja ja hyönteisiä ilmassa, vihreä ja kukkea maailma, ilmassa siitepölynöyhtää, kaukana siintävä sininen vuori ja yllä sininen taivas, sellainen kuin se voi olla vain kesällä.

Kuvittele kesäinen niitty, joka jatkuu kauas metsänrajaan asti, lintuja ja hyönteisiä ilmassa, vihreä ja kukkea maailma, ilmassa siitepölynöyhtää, kaukana siintävä sininen vuori ja yllä sininen taivas, sellainen kuin se voi olla vain kesällä. Luen kirjaa ja yhtäkkiä minussa herää ajatus, kuin siemen tai pieni kipinä, joka yhdessä hetkessä on siinä, syttynyt kuin tyhjästä: Haluan kirjoittaa tästä, haluan… Niin, minä haluan oman blogin, jonne voisin juuri nyt kirjoittaa näistä ajatuksistani, joita kirjan lukeminen herättää!

Gabrielle Zevinin Tuulisen saaren kirjakauppias

Tuo kirja oli romaani nimeltään Tuulisen saaren kirjakauppias jonka on kirjoittanut yhdysvaltalainen kirjailija Gabrille Zevin. Kirja kertoo pienellä saarella sijaitsevasta kirjakaupasta, joka sinnittelee nopeasti muuttavassa maailmassa, jossa kirjoja luetaan yhä vähemmän ja kirja-ala on muutoksen alaisena. Alkuperäinen kirja ja suomennos ilmestyivät molemmat vuonna 2014. Innostuin kirjan lukemiseen ja kirjallisuuteen liittyvään miltei aktivistiseen sanomaan. Kirjassa viitataan kirjoihin ja kirjailijoihin tämän tästä, kaikki henkilöt tuntuvat lukevan tai kirjoittavan ja sen takia kirjaa oli erityisen inspiroivaa lukea. Kirjailija tuntui tarinallaan haluavan viestiä samanlaista mielenosoitusta kirjojen tärkeydestä kuin kirjan päähenkilö A. J. Fikry tekee koko tarinan läpi.

Ajattelin, että kaikkien lukemista ja kirjoja rakastavien tulisi lukea tämä kirja.

Ajattelin, että kaikkien lukemista ja kirjoja rakastavien tulisi lukea tämä kirja. Etenkin sellaisten kirjafanien, jotka huolissaan seuraavat maailman menoa ja lukemisen vähenemistä, mistä on aina uudestaan puhetta mediassa ja muuten. Kirja oli toivoa tuova ja innoittava, ja ennen kaikkea halusin lukea vielä enemmän sen tultua loppuun. Ja niin tein, siitä lisää alla.

Tuulisen saaren kirjakauppias kirjan kansikuva

Pystymmekö muuttumaan ollenkaan? – Richard Masonin Yhdessä

Seuraava kirja oli nimeltään Yhdessä jonka on kirjoittanut Etelä-Afrikassa syntynyt ja Englannissa asuva Richard Mason. Romaani kertoo kolme henkilön, Julianin, Jaken ja Adriennen tarinan niin, että ensin lukija tutustuu heihin minkälaisina he ovat nyt, varhaisina kolmekymppisinä elämineen Englannissa ja Yhdysvalloissa, sen jälkeen minkälaisia he olivat lapsuudessa, kun heidän elämänsä sattumien kautta vähitellen päätyi risteämään keskenään, ja sitten ajasta, kun he kaikki kolme sekä kaikkia kolmea yhdistävä neljäs, tätä nykyä kuollut ystävä ja Julinin sisko Maggie, opiskelivat yhden lukukauden ajan samaan aikaan – eli yhdessä, tästä kirjan nimi – Oxfordin yliopistossa. Viimeinen osa kirjaa kertoo siitä, kun he kaikki päätyvät kohtaamaan toisensa uudestaan aikuisina yhteisen kutsutapahtuman takia.

Tämä yksi lukukausi Oxfordissa tulisi vaikuttamaan heidän kaikkien elämiin enemmän kuin ehkä mikään muu asia. Ensin tarina vie sitä kohti, sitten tuo merkityksellinen opiskeluaika koetaan vuorotellen kunkin kolmen henkilön kokemusmaailman kautta, ja lopussa tuota aikaa ymmärretään peilattuna kolmekymppisten kokemukseen maailmasta. Mielenkiintoista tarinassa kuitenkin on, että kaikki kolme henkilöä tuntuvat olevan lopulta samanlaisia kolmekymppisinä kuin olivat kaksikymppisinä – ja tavallaan jo samanlaisia kuin olivat jo lapsina. Aivan kuin heidän ajatuksenkulkunsa ja tulkintansa toistensa tekemisistä, sanomisista ja valinnoista seuraisivat samoja malleja muuttumatta tavallaan ollenkaan, vaikka aikustumisen myötä kyynisyys ja negatiivisuus kylläkin on kasvanut ja kankeus samaten.

Tarina oli hyvä. Miksi? Koska mietin tätä asiaa uudestaan ja uudestaan sen jälkeen. Voimmeko kasvaa? Vai emmekö sittenkään voi muuttua?

Tämä on tietenkin tyylivalinta Masonilta, tapa luoda huumoria herkkään ja surulliseen aiheeseen, siihen miten ihmiset eivät kohtaa toisiaan yrittämisestä huolimatta ja miten yhden ihmisen kuolema voi vaikuttaa kaikkien lähellä eläneiden loppuelämiin. Tarina sai nauramaan ja se sai itkemään. Henkilöhahmot kuvataan vahvasti, jopa väkevästi, melkein karrikoiden ja samalla uskottavasti. Mutta minua jäi askarruttamaan tuo henkilöiden kehittymättömyys. Olemmeko oikeasti tuollaisia, ajattelin. Olemmeko oman mielemme vankeja? Emmekö voi muuttua, kehittyä, kasvaa ihmisinä vaikka sitä niin kovin yritämme ja tahdomme?

Tarina oli hyvä. Miksi? Koska mietin tätä asiaa uudestaan ja uudestaan sen jälkeen. Voimmeko kasvaa? Vai emmekö sittenkään voi muuttua? Mietin ja pohdin, edes ja takaisin. Sanoisin, että se on ajatuksia herättävän kirjan merkki. Tulin lopulta siihen tulokseen, että kirja on tarkoituksella tehty tietyn mallin mukaan – se on tragikomedia, tai koominen tragedia. Yhdessä on kaunis tarina, se on terävä ja se on kirkas. Mutta se on – tarkoituksella, eittämättä – tragedian kaarta seuraava. Sen tarkoitus ei olekaan päättyä onnellisesti, eivätkä henkilöhahmot pahemmin kehity tällaisessa tragediassa.

Itse uskon ihmisten kasvuun. Ehkä olen utopisti siinä mielessä. Siksi luin tarinan, nauroin, itkin vähän, ja sen jälkeen sain polttoainetta yrittää vielä tarkemmin miettiä, missä kohdin voin kehittyä ihmisenä – ja miten jo olen kehittynyt vaikkapa vanhoista huonosti toimivista käytösmalleistani. Mutta myös: missä kohdin voin hyväksyä asiat, itseni, muut, taustamme, eromme, ja meitä kaikkia ihmisinä yhdistävät seikat, sellaisina kuin ne ovat.

Yhdessä kirjan kansikuva

Muita viime kesän kierrätyshyllyaarteita olivat turkkilaisen kirjailijan Elif Shafakin mystikko Rumista ja tätä innoittaneesta dervissistä Shamsista kertova romaani Rakkauden aikakirjat sekä kotimaiset Riitta Jalosen romaani Hyvää yötä Irma Noora ja Tuula-Liina Variksen novellikokoelma Muotokuvamaalarin tytär. Pidin niistä kaikista, eri tavalla kustakin. Suurimman vaikutuksen taisi tehdä Shafakin Rakkauden aikakirjat, mutta olenkin ollut lumoutunut joka kerta Shafakin kirjoja lukiessani, ne kun käsittävät aina niin paljon ja tutustuttavat maailmoihin, perinteisiin, historiaan ja myytteihin, jotka ovat minulle vain aavistuksen tuttuja ennestään mutta joista tarinat luettuani haluan tietää enemmän.

Oletko sinä lukenut hyviä kirjoja viime aikoina? Entä tehnyt löytöjä kierrätyshyllyistä?

Samankaltaiset artikkelit

  • Novellikoulu: Kirjoitusvinkkejä

    Oletko jo kokeillut novellin kirjoittamista? Tässä on muutama vinkki, miten voit kehittyä kirjoittajana. Tärkeää on päästä alkuun, ja lähestyä kirjoittamista pieni askel kerrallaan. On myös hyvä kokeilla käsin kirjoittamista sekä muokkausvaiheessa ääneenlukemista. Inspiroivia kirjoitushetkiä! Vartti kerrallaan Joskus haluaisi kirjoittaa, mutta on vaikea aloittaa. Silloin tekeminen kannattaa jakaa pieniin osiin. Aloita vartista! Tee näin: Kirjoitusvartit voi…

  • Tee oma mandala

    Oletko koskaan halunnut piirtää tai maalata mandalan, mutta et tiedä miten tehdä tai mistä aloittaa? Tässä muutama vinkki, miten päästä alkuun! Miksi mandala? Mandalan tekemiseen ei myöskään tarvitse osata maalata tai piirtää, kunhan piirtää viivoja ja tekee kuvioita, jotka jotenkuten toistavat itseään säännönmukaisesti. Mandalan maalaaminen ja piirtäminen on samanlaista meditatiivista harjoitusta kuin värimeditaation tekeminen. Sitä…

  • Kestävyysharjoituksia luovuudessa

    Idea tähän blogiin syntyi melkein kaksi vuotta sitten. Kirjoitan tätä kesäpaikassamme Keski-Suomessa, samassa paikassa missä silloisen kesäloman aikana keksin, että olisipa kiva olla oma blogi. Halusin kirjoittaa ajatuksia esimerkiksi lukemistani kirjoista, jakaa luovuusideoita ja muita itseäni kiinnostavia asioita. Artikkeleita on kertynyt lähemmäs 80 ja ensimmäisen puolentoista vuoden ajan pidin yllä jokaviikkoista julkaisutahtia. Nyt juhannuksena luin…

  • 40 päivää iloa

    Tänään olen maalannut neljäkymmentä kuvaa ilokirjaan! Aikamoinen saavutus. Ihme suorastaan, täytyy sanoa. En olisi uskonut, että todella jaksaisin, haluaisin tai viitsisin jatkaa tätä ideaani aivan joka ikinen päivä haasteeni ajan ja vielä sen yli. Näyttää myös siltä, että into ilokirjaan maalaamiseen ei ole heti loppumassa. Yhä edelleen jaksan ottaa maalaustarvikkeet esiin, avata uuden aukeaman luonnoskirjassani…

  • Lauantain teehetki

    Joskus hiljaisuutta voi melkein juoda ilmasta. Ajatus tulee minulle, kun lauantaina nousen päiväunilta. Katselen ulos harmaaseen, sadetta enteilevään iltapäivään, jossa paljaat vaahteranoksat heiluvat tuulessa ja päätän, että nyt on hyvä hetki juoda teetä. Otan esiin gaiwanin ja muut haudutusvälineet, sytytän kynttilän, laitan teeveden kiehumaan. Keittimen suhistessa katselen muuttolaatikoista purkamiani astioita ja teekaupasta ostamaani uutta teetä…

  • Inspiroivia haikukirjoja

    Haiku vie lähelle. Näin ajattelen, kun luen oikein koskettavia haikurunoja. Jokin haikun lyhyessä ja pelkistetyssä muodossa sekä välittömyydessä voi saada aikaan aivan erityisen läsnäolon kokemuksen runoa lukiessa. Kun kesäkuussa innostuin haasteen muodossa opettelemaan haikujen kirjoittamista, hain inspiraatiota kirjastosta lainaamistani haikukirjoista. Alla esittelen niistä muutaman! Tomas Tranströmer: Haikudikter Ruotsalainen runoilija Tomas Tranströmer otti haikurunouden omakseen sen…