Kolme kirjaa teestä

Teen juomisen lisäksi on aina välillä mukavaa lukea kirjoja, jotka kertovat teestä ja teeihmisistä. Tässä esittelen kolme teeaiheista kirjaa, joista itse pidän kovasti ja jotka olen lukenut useaan kertaan. Mukavaa lukemista, suositeltavasti teekupin kanssa!

Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia

Noriko Morishitan teoksen nimi, Tyttö ja teeseremonia vuodelta 2002, kuulosti sen verran ihanalta että se piti lukea heti kun sain tietää sen olemassaolosta. Voin myös kertoa, että kirja on yhtä ihana kuin nimensäkin. Teoksessa Morishita kertoo omasta teen tiestään japanilaisen teeseremonian parissa.

Parikymppisenä opiskelijana seitsemänkymmentäluvulla Morishita aloitti opinnot teen parissa perhetuttu-sensein opissa. Morishita etsi elämälleen suuntaa, ja äiti oli ehdottanut japanilaisen teeseremonian opiskelua hänelle. Kirjailijasta itsestään teen opiskelu kuulosti vanhanaikaiselta, mutta hänen serkkunsa oli innostunut ajatuksesta, ja niin he päätyivät menemään yhdessä opiskelemaan teetä joka lauantai usean vuoden ajan. Vaikka serkku myöhemmin meni naimisiin ja muutti toiselle paikkakunnalle, Morishita jatkoi opiskelua. Näin, vaikka hän ei itsekään oikein tiennyt miksi.

Tämä viimeinen seikka on keskeistä kirjassa. Jostain syystä Morishita on jatkanut opiskelua yli kaksikymmentäviisi vuotta, vaikka useimmiten hän on empinyt harjoituksiin menemistä. Aina uudestaan hän on ihmetellyt miksi jatkaa teen opiskelua sensein luona, vaikka kokee ettei ole siinä niin luonteva tai tunne yhtä syvää kutsumusta teetä kohtaan kuin useat muut kanssaopiskelijansa. Jotenkin hän vain aina palaa, jatkaa harjoituksia ja vähitellen etenee niissä vuosi toisensa jälkeen korkeammille tasoille. Hiljalleen teen opiskelu palkitsee, ei äänekkäästi ja suureleisesti, vaan hiljaa ja kuiskaten, pienissä havahtumisen hetkissä.

Kauneimpia kohtia kirjassa ovat juurikin kuvailut havahtumisesta, esimerkiksi johonkin tee-esineistön yksityiskohtaan tai teemakeisen hienouteen kesken teehetken, säätilojen muutoksiin eri vuodenaikoina tai miten Morishita vähitellen huomaa sisäistäneensä liikkeet ja teen valmistuksen järjestyksen teen eri tasojen opettelussa ja ymmärtämisessä. Maut ja tuoksut, esineet ja luonto, vuodenajat ja säätilat tulevat lähelle aina uudestaan erilaisina kerrostumina ja eri vaiheissa kirjailijan elämää ja teematkaa. Kirjaa lukiessa omatkin aistit heräävät, yksityiskohtia huomaa paremmin ja läsnäolon tunne voimistuu. Ennen kaikkea tekee mieli juoda hyvin valmistettua teetä hiljaisuudessa, vaikkapa aamun sarastaessa tai sateisena sunnuntai-iltapäivänä, hitaasti ja ajan kanssa.

Kyllikki Villa: Tee

Maailmanmatkaajakirjailija ja -kääntäjä Kyllikki Villa on kirjoittanut kirjan teestä jo kahdeksankymmentäluvulla. Vuonna 1984 ilmestynyt Tee on monipuolinen sekoitus Villan omia teemuistoja, teen historiaa ja teekulttuuria ympäri maailmaa sekä Suomessa ja esittelyjä eri teelaaduista ja teenviljelymaista. Kirjan lopussa on myös ohjeita teen valmistamiseen, erilaisia teereseptejä sekä vinkkejä mihin kaikkeen teetä voi käyttää juomisen lisäksi.

Kirjassa Villa on perehtynyt teekasviin itseensä, teen historiaan eri maissa ja teen valmistukseen. Samalla teos on täynnä hänen omia luku- ja matkamuistojaan sekä kokemuksia teen parissa niin kirjallisuutta lukiessa kuin teetä juodessa täällä kotona että maailmalla. Kirja onkin eräänlainen sekoitus tietokirjaa että nostalgisia ja henkilökohtaisia muistoja omasta elämästä teen parissa.

Hyvää teetä on ollut Villan kirjan kirjoittamisen aikaan paljon vaikeampi saada kuin nykyään. Erikoisteekauppoja ei ollut yhtä paljon ja teelaatujen määrä ja kirjo on nyt varmaankin mieletön verrattuna 80-luvun tilanteeseen Suomessa. Villan kuvailuja erikoisista teehetkistä eri puolilla maailmaa, missä tuoreempaa teetä on vihdoin saanut juodakseen ja huomannut eron siihen, mitä kotona on juonut, saa arvostamaan tätä uskomatonta yltäkylläisyyttä, minkä keskellä elämme tällä hetkellä teen ja oikeastaan ihan kaiken mahdollisen suhteen. Myös tässä mielessä kirjaa lukiessa tulee nostalginen olo ja suosittelen perehtymään siihen yhtälailla matkakirjallisuutena kuin oman aikansa tietokirjana teestä.

Pirkko Arstila: Teen ystävän kirja

Pirkko Arstilan Teen ystävän kirja vuodelta 2011 on oman aikansa vastine Villan teekirjalle, eräänlainen teelle omistettu fanikirja. Kirjassa käydään teen historiaa ja teekasvin ominaisuuksia läpi vain lyhyesti, ja sen sijaan keskitytään pääosin eri teelaatuihin ja niihin liittyviin teentuottajamaihin sekä teen valmistukseen, nauttimiseen ja estetiikkaan. Kirja on ennen kaikkea kaunis teos, jossa kuvaillaan teetä, teen nauttimista ja eri teelaatuja houkuttelevalla tavalla.

Kauneudesta ja houkuttelevista teen nauttimisen esittelyistä huolimatta teoksessa on kaksi hieman särähtävää asiaa, jotka haluan mainita. Kirjassa teen terveysvaikutuksia nostetaan esiin suuresti. Tämähän on ihan mukava asia, mutta omasta mielestäni tätä terveysinnostusta ilmenee ehkä vähän turhankin paljon suhteessa muuhun teoksessa esiteltyyn tietoon. Mieluummin olisin lukenut jostain muusta, vaikkapa esittelyitä muista teeihmisistä tai mieleen painuneista kokemuksista teen äärellä. Toinen asia on Teen ystävät ry:n mainitseminen turhan useassa asiayhteydessä. Välillä on vaikea erottaa, onko teos Arstilan kirjoittama kirja vai Teen ystävien, eli seuran, esittelyteos.

Näitä kahta asiaa lukuun ottamatta kirja on hieno lukukokemus jokaiselle teestä pitävälle ja monipuolisesta teetiedosta kiinnostuneelle. Kirja kannattaa ainakin selata läpi ihan vain kauniiden teekuvien vuoksi!

Kuva kolmesta teekirjasta keväisen ruohikon päällä
Kolme kirjaa teestä

Samankaltaiset artikkelit

  • Inspiroivia haikukirjoja

    Haiku vie lähelle. Näin ajattelen, kun luen oikein koskettavia haikurunoja. Jokin haikun lyhyessä ja pelkistetyssä muodossa sekä välittömyydessä voi saada aikaan aivan erityisen läsnäolon kokemuksen runoa lukiessa. Kun kesäkuussa innostuin haasteen muodossa opettelemaan haikujen kirjoittamista, hain inspiraatiota kirjastosta lainaamistani haikukirjoista. Alla esittelen niistä muutaman! Tomas Tranströmer: Haikudikter Ruotsalainen runoilija Tomas Tranströmer otti haikurunouden omakseen sen…

  • Kevyttä ja syvällistä totuuden etsintää

    Luin vastikään kaksi hyvin erilaista kierrätyshyllykirjaa, jotka kuitenkin käsittelivät kumpikin mielenkiintoisella tavalla samanlaisia teemoja ja kysymyksiä. 90-luvulla ilmestyneet Andreï Makinen Ranskalainen testamentti ja Shirley MacLainen The Camino kysyvät kumpikin mikä meidän elämäntarinoissamme on lopulta totta, mikä saa ihmiset kirjoittamaan kirjoja, mikä on tärkeää, mikä on oman elämän suunta, mihin kuulumme sekä mitä päätämme tehdä elämällämme…

  • Lauantain teehetki

    Joskus hiljaisuutta voi melkein juoda ilmasta. Ajatus tulee minulle, kun lauantaina nousen päiväunilta. Katselen ulos harmaaseen, sadetta enteilevään iltapäivään, jossa paljaat vaahteranoksat heiluvat tuulessa ja päätän, että nyt on hyvä hetki juoda teetä. Otan esiin gaiwanin ja muut haudutusvälineet, sytytän kynttilän, laitan teeveden kiehumaan. Keittimen suhistessa katselen muuttolaatikoista purkamiani astioita ja teekaupasta ostamaani uutta teetä…

  • Kaksi hyvää ystävää

    Välillä kierrätyshyllyistä löytyy itselle vanhoja tuttuja! Viime viikkojen aikana olenkin viettänyt aikaa kahden hyvän ystävän seurassa. Päivittäin olen lukenut muutaman runon tai päiväkirjaotteen Kerstin Söderholmin Dikter och prosa -teoksesta ja sen jälkeen lukenut itselleni ääneen ranskankielisestä Anne Morrow Lindberghin kirjasta Solitude face à la mer. Lisää näistä teoksista alla! Kerstin Söderholm: Dikter och prosa Kerstin…

  • Löytöjä kirjaston kierrätyshyllystä

    Tämän blogin alkuperäinen idea oli kirjoittaa kierrätyshyllyistä löytämistäni kirjoista. Oli kaunis kesäpäivä, istuin kesäpaikkamme terassilla, oli helle ja heinäkuu ja luonto vasta heräämässä aamuvarhaisella. Muut nukkuivat vielä ja sain syödä aamiaista yksin kirjan kanssa – oma pieni hetki, josta pidän aina kovasti. Paikallisen kirkonkylän kirjastossa oltiin tehty suursiivousta, ja olin haalinut mukaan viisi kirjaa siellä…

  • Kirjoja lukevat ihmiset

    Lauantai-iltana näin jotain, josta tulin loppumattoman iloiseksi. Hyppäsin jo valmiiksi melko täyteen raitiovaunuun usean muun matkustajan kanssa Pasilan aseman kohdalla. Sää oli surkea. Oli synkkääkin synkempää, satoi tihkua, ilma oli raskas ja kaikki märkää ja harmaata. Jalkoja pakotti, olin jostain syystä poikkeuksellisen unelias ja väsynyt, mutta en päässyt istumaan koska kaikki istumapaikat olivat jo varattuja,…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *