Akvarellimandala

Pidätkö akvarelliväreistä? Entä tekeekö joskus mieli vain leikkiä väreillä, tehdä helppoa väriensekoitusta ja samalla hiljentyä meditoimaan hetken aikaa? Silloin voi maalata akvarellimandalan! Tässä ohje kaksisävyisen akvarellimandalan tekemiseen ja ajatuksiani hiljaisuudesta sekä mandaloiden maalaamisesta.

Kylmällä punaisella ja ultramariinilla maalattu akvarellimandala
Kylmä punainen ja ultramariini

Ajatuksia akvarellimandaloista ja hiljaisuudesta

Viime aikoina olen meditoinut aamuisin maalaamalla pieniä, kahden sävyn akvarellimandaloita. Niiden tekemiseen menee koosta riippuen suunnilleen vartti, ja se onkin ollut oivallinen tapa aloittaa aamu uppoutumalla värien, veden, hiljaisuuden ja kauneuden maailmaan ennen päivän muita töitä ja menoja.

Usein maalatessa kuuntelen musiikkia tai podcastia, mutta mandaloita olen tehnyt aamun hiljaisuudessa ja huomannut, kuinka sitä olen tietämättäni kaivannut. Yhtäkkiä maalatessa aika katoaa ja kuuluu vain siveltimen huljutus vesiastiassa ja siveltimenvedot paperilla. Silmien edessä värit leikkivät ja elävät paperilla veden kuljettamina. Hetken päästä kaikki muu siirtyy taka-alalle. Kun mandala on valmis, havahtuu matkustaneensa jonnekin kauas pois ja palanneensa virkeämpänä takaisin.

On myös ollut mukava ihmetellä, kuinka paljon voi tehdä vain kahdella värillä. Nämä sekoitukset ovat minulle tuttuakin tutumpia, ja käytän niitä usein maalatessa. Mutta kun maalaa mandalan, jossa pyrkii saamaan kahdesta sävystä erilaisia sekoituksia ja voimakkuuksia esiin, värisekoitusten eri mahdollisuuksia pääsee näkemään paremmin.

Näin maalaat akvarellimandalan

Tee kaksisävyinen akvarellimandala näin:

  1. Ota esiin sivellin, vesiastia, vettä kestävää paperia sekä kaksi akvarelliväriä, joita on mielenkiintoista sekoittaa keskenään.
  2. Maalaa paperin keskelle lähtöpiste. Se voi olla konkreettinen piste, pallo tai ontto ympyrä, kuten omissani.
  3. Aloita mandalan maalaaminen kerros kerrokselta niin, että toistat samoja kuvioita yhtä monta kertaa joka suuntaan. Vaihtele värisävyä sekoittamalla vuorokerroksin enemmän yhtä väriä ja vuorottain toista. Voit myös vaihdella värin voimakkuutta haaleasta tummempaan ja päinvastoin eri kerrosten välillä lisäämällä väriin joko enemmän vettä tai pigmenttiä.
  4. Jatka mandalaa niin kauan kuin huvittaa ja keksit uusia kuvioita ja kerroksia, tai tee toinen heti perään!
  5. Mandalan voi maalata vapaalla kädellä tai piirtää apuviivoja lyijykynällä eri kerrosten välille, jos haluaa tasaisempaa jälkeä. Apuviivat voi värin kuivuttua pyyhkiä pois. Jos haluat oppia piirtämään mandalan apuviivojen avulla, löytyy siihen ohje täältä.

Ehkä sinäkin innostut kokeilemaan kahden sävyn akvarellimandalan tekemistä, ihan vain huviksi tai vaikkapa meditointimielessä? Mukavaa maalaamista!

Similar Posts

  • Maalausmuistoja kesältä

    Aloitin maalaamisen ja piirtämisen muutama vuosi sitten. Lukion ja sen jälkeisen välivuoden jälkeen en ole harrastanut kumpaakaan oikeastaan ollenkaan, mutta vuonna 2020 pandemian aikainen eristys ja uusi perheenjäsen nimeltä koiranpentu saivat innostumaan luonnostelusta uudestaan yli viidentoista vuoden tauon jälkeen. Olen alusta asti ollut melko rennoin mielin lopputuloksen suhteen. Tärkeintä on aloittaa ja saada aikaan. Vien…

  • Luonnoskirja täynnä iloa

    Tässä tulee luonnoskirjan täydeltä iloa! Sain nimittäin syksyllä aloittamani ilokirja-luonnoskirjan (melkein) kokonaan täyteen. Alla muutamia ajatuksia ilokirjarutiinista ja miten se kannatteli minua läpi harvinaisen kiireisen ja muutoksentäyteisen syksyn. Ilokirja oli tämän kiireisen ja muutoksentäyteisen syksyn pelastaja. Yhteensä maalasin 65 aukeamaa iloisia kuvia, ja maalasin joka päivä tuon reilun kahden kuukauden aikana. Onnistuin maalaamaan kuvan joka…

  • Lue uudestaan: Kirjoita novelli

    Tälle viikolle halusin kirjoittaa novellin tänne blogiin. Yritin ja yritin, mutta siitä ei tullut mitään. Olin yliajatellut aiheen, toivoin siitä liian hienoa ja merkityksellistä, ja sen lisäksi olen mieluummin halunnut maalata, puuhailla ja oleskella ulkona kauniissa kesäisessä Helsingissä. Mutta eihän sen pitäisi olla niin vakavaa, eikä iso asia! Kyse on luonnostelusta, siitä, että tekee luovaa…

  • Löytöjä kirjaston kierrätyshyllystä

    Tämän blogin alkuperäinen idea oli kirjoittaa kierrätyshyllyistä löytämistäni kirjoista. Oli kaunis kesäpäivä, istuin kesäpaikkamme terassilla, oli helle ja heinäkuu ja luonto vasta heräämässä aamuvarhaisella. Muut nukkuivat vielä ja sain syödä aamiaista yksin kirjan kanssa – oma pieni hetki, josta pidän aina kovasti. Paikallisen kirkonkylän kirjastossa oltiin tehty suursiivousta, ja olin haalinut mukaan viisi kirjaa siellä…

  • Rajattu paletti

    Maalatessa, etenkin luonnostellessa, on parempi, ettei ole liika värivaihtoehtoja. Siksi maalaankin melkein vain ja ainoastaan rajatulla paletilla. Rajattu värivalikoima tuo vapauden keskittyä muuhun, kuten sommitteluun ja valööreihin, valoon ja varjoon kuvassa. Samalla rajallisuus tuo luovuutta värivalintoihin ja kuvassa säilyy toimiva väriharmonia. Mutta ajattelen, että rajattu paletti on muutakin. Ehkä se voisi olla vertauskuva useimmille asioille…

  • Ilokuuri

    Ensimmäinen ilokirja-luonnoskirja on tullut täyteen! Selailen ihmetellen viime syksyn aikana maalaamiani luonnoksia, enkä voi uskoa, että toden teolla onnistuin silloin pitämään sellaista tahtia yllä. Nyt toukokuussa halusin palata takaisin maalaamisen pariin ja päätin siksi aloittaa kesän maalaussesongin ilokuurilla tarkoituksenani täyttää ilokirjan viimeisetkin sivut. Halusin samalla saada pitkän tauon jälkeen taas otteen maalaamisesta, jota on tänä…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *