Talvipäivän teemaistelu

On aika maistella teetä taas! Viime kerrasta onkin kulunut pitkä aika. Juon teetä päivittäin, aamulla ja iltapäivällä, ja pyrin juomaan laadukasta teetä jos voin. Kaappini hienosta teevalikoimasta huolimatta pysähdyn kuitenkin vain harvoin tuoksuttelemaan ja maistelemaan juomaani teetä tarkemmin, ja monet makuvivahteet menevät arjen menoissa ohi. Silloin tällöin onkin hyvä pysähtyä vaikka rauhallisena lauantai-iltapäivänä hauduttamaan ja ihmettelemään teelaatuja vähän huolellisemmin. Tällä kertaa maistelen vihreää, keltaista ja punaista teelaatua.

Ulkona maisema on valkoinen ja harmaa. Katselen vastapäisen kerrostalon lumisia kattoja ja taivaalla lenteleviä lintuja ja odotan, että vesi tulee tarpeeksi kuumaksi. Vedenkeitin suhisee, pihalta kuuluu lintujen raakkumista.

Ihastelen pöydälle pieniin kuppeihin annostelemiani teelaatuja – kuinka paljon eri teelaadut voivat erota toisistaan, vaikka ne kaikki tehdään saman pensaan lehdistä! Vihreän teen löyhät, hennon ohuet lehdet voisi puhaltaa kuin höyhenet ilmaan. Upean keltaisen teen ainoastaan kärkisilmuista koostuva lajike näyttää pieniltä nukkaisilta siemenkodilta, toukilta tai neulasilta. Paketin päällä tätä laatua kuvataankin hopeaneulasiksi. Tiiviiksi palloiksi rullatun yunnanilaisen punaisen laadun teenlehdet taas näyttävät kippuraksi kääriytyneiltä pehmeiltä pieniltä metsän otuksilta.

Talvinen vihreä tee näyttää uuden puolen

Ensimmäinen hauduttamani tee on nimeltään Jade Snow. Yli vuosikymmenen ajan olen palannut tähän vihreään teehen aina uudestaan. Se on monena vuonna ollut kevätteeni, tee, joka auttaa läpi pitkän odotuksen ennen kesää. Nyt päätin kokeilla “lumista jadea” jo sydäntalven aikaan. Ihastelen kevyesti kierrettyjen lehtien tanssia gaiwanissa kun ne avautuvat kuumassa vedessä. Juoma muuttuu vaaleaksi, ja sen väri saa – ehkä teen nimestä johtuen – ajattelemaan sulanutta lunta.

Hautuneiden lehtien tuoksusta on aluksi vaikea saada selkoa, sanoisin sen olevan kitkerä mutta lempeä. Myös kupissa juoman tuoksu on hyvin hento, yhtälailla vaikeaselkoinen. Ajattelen, että onkohan nenäni aavistuksen tukossa, mutta sitten maistan juomaa ja totean, että tuoksu vain on sellainen, ainakin juuri tänään. Itse juoma nimittäin tuntuu heti selkeänä, raikkaana ja mineraalisena. Ennen kaikkea tee on pehmeän makea. Suu täyttyy makeudesta ja teetä juodessa alkaa nopeasti hymyilyttää, sen verran ihmetyttää tuo makeus, joka täyttää suun vaikka yleensä en sitä huomaa kun haudutan tätä teetä arkisin.

Erikoista on myös se, että juoma tuntuu ”paksulta” suussa, kuin se olisi jonkinlaista teenektaria eikä vain haudutettua lämmintä lehtivettä. Katselen teetä maistellessa vastapäisen talon lumisia kattoja uudestaan ja ajattelen, että tee kyllä sopii juuri tällaiseen hiljaiseen, pysähtyneeseen talvipäivään, kun kaikki on valkoista ja odottavaa. Hetken päästä jälkimaussa tuntuu vielä persikka ja marsipaani ja jokin kukkainen ja aavistuksen ”kuiva” maku, yhdistelmä joka jää viipymään suuhun pitkäksi aikaa.

Toisen haudutuksen maku on pelkistetympi, enemmän mineraalinen ja persikkainen. Makeutta on vähemmän, mutta raikkautta ja jonkinlaista maanläheistä, lakastuneen heinän omaista tunnelmaa tuntuu löytyvän niin että jokaisella siemauksella makumaailma muuttuu aavistuksen verran. Hymyilytysolo jatkuu, ja viipyilen pitkään tämän teen äärellä ennen kuin alan kuumentaa vettä seuraavaa varten.

Hopeaneulasten ujo piirileikki

Tämän keltaisen teen, Yun Shan Yin Zhenin, haudutusaika on pitkä, nimittäin 12-15 minuuttia! Muuten ainoastaan kärkisilmuista koostuva keltainen erikoistee ei ehdi päästää tarpeeksi makua ja tuoksua veteen. Haudutuksen aikana ehtii vähän mietiskelläkin, ja kuunnella talon ja pihan ääniä: hissin matkaa ylös ja alas, naapurikoirien haukuntaa, lumikolaa ulkona. Aina välillä vilkaisen gaiwaniin ja ihmettelen, miten ”hopeaneulaset” avautuvat hitaan hitaasti, niin kutsuttua “teetanssia” ei oikeastaan ehdi syntyä pitkänkään haudutuksen aikana. Teenlehdet, tai silmut, näyttävät leikkivän varovaista piirileikkiä vedenpinnassa aivan haudutuksen loppuun saakka.

Ensin tuoksuttelen teetä pitkään ja hartaasti. Haudutettujen lehtien tuoksussa olen aavistavinani monenlaisia pehmeitä, karamellimaisia vivahteita, ainakin vaniljaa, hunajaa, kermakaramellia ja valkosuklaata. Taustalla kuiskii jonkinlainen hienostunut kukkaistuoksu, joka muistuttaa erästä mystistä makeista, jota söin lapsena enkä sen koomin ole koskaan löytänyt uudestaan.

Myös tämä tee on “paksua” suussa – ja niin, niin makeaa! Kuin söisi valkosuklaata, tai no, joisi sitä. Hienostuneinta valkosuklaata koko maailmassa. Juoman maku on erikoisella tavalla “avoimen sulkeutuneen” tuntuinen. On kuin se ensin avautuisi, samalla tavalla kun kauniina kesäpäivänä liukuisi hitaasti järviveteen, ja sen jälkeen järvi tietyllä tapaa sulkeutuu ympärille, kuin halaus.

Toinen vertauskuva, joka minulle tulee mieleen on se tunne, kun kömpii sisään lumilinnaan, jossa valo on erilaista ja edessä on vain pieni tunneli, jota kautta pääsee ulos. Äänimaailma, valo ja tunnelma – kaikki on mysteerimäisellä tavalla sulkeutunutta ja jotenkin lohduttavaa. En olekaan ollut lumilinnassa sitten lapsuuden, joten onpa hauska saada sama tunne herätettyä mieleen herkkää ja erityistä teetä juodessa.

Tämä tee tuntuu hyvältä lapsuudenystävältä, jonka kanssa kuiskii salaisuuksia yökylässä ennen nukkumaanmenoa. Lopussa juoman heinämäinen olemus tulee esiin kaiken makeuden keskeltä, joka raikastaa ja keventää makunautintoa. Myös tätä teetä juodessa ja tarkasti maistellessa alkaa hymyilyttää, ja selkärankaa pitkin kulkee kylmiä väreitä. Jälkimaku viipyilee kitalaella kauan, kauan ja kylmiä väreitä tulee lisää pitkän aikaa. Tämänkään teen jälkeen ei heti tee mieli hauduttaa toista, vaan pidän pienen tauon ennen seuraavaa laatua.

Punaisen teen lehtiä kuin variksia kupissa

Yunnan Dian Hong on väriltään selkeästi punainen tee. Kiinassa mustaa teetä nimittäin kutsutaan punaiseksi, sillä juoman väri on kupissa useimmiten punertavaa eikä mustaa. Joissain teekaupoissa täällä meilläpäin tietyt selkeästi ”punaisemmat” kiinalaiset teet nimetään punaisiksi, vaikka muita laatuja kutsutaan mustiksi. Tästä syystä valitsin kutsua teetä punaiseksi myös täällä, vaikka muiden teemaistelujeni yhteydessä olen kirjoittanut mustista laaduista. Alla olevista kuvista teen ”punaisuus” tulee myös selkeästi esiin.

Teen hautuessa katselen tummenevaa taivasta, ohuen udun takaa pilkottavan kirkon tornia ja sille kertyneitä variksia. Sitten katselen hautuvia lehtiä ja mietin, että ehkä teen lehdet muistuttavatkin variksia jonkin verran tanssiessaan ja leijuessaan gaiwanissa?

Haudutettujen lehtien tuoksu on aluksi aavistuksen tympeä ja karvas, mutta sen jälkeen avautuu aivan toisenlainen tuoksumaailma. Kuin avaisi oven, jonka yhdellä puolella on ensin yksi tunnelma ja jonka toisella puolella avutuisi aivan toinen maailma, joka tuo esiin toisia tuoksuja: rusinaa ja luumua, kaarnaa ja pihkaa. Voisin tuoksutella pelkästään hautuneita lehtiä pitkän aikaa ja löytää lisää vivahteita. Hetken aikaa on kuin tee kuljettaisi minut maalle, lämpimään kesäpäivään piharakennuksen varjoon. Lopussa tuoksu on ylellinen ja hedelmäinen. Kupin juoma taas tuoksuu enemmän hunajalle ja hedelmätoffeelle, makealle ja lohduttavalle.

Teen maussa on aavistus kitkeryyttä ja makeutta sekaisin, melko sopusuhtaisesti. Taustalla tuntuu rusina ja tumma puunkaarna. Jälkimaku on sopivan makea ja lohdullinen. Tämän kanssa aionkin syödä palan kakkua!

Tällaista teetä joisi mielellään talvisella hiihtoretkellä. En tiedä miksi, mutta tee tuo juurikin mieleen hiihtoretket perheen kanssa kun olin lapsi ja nuori. Ympärillä lunta, puunrunkoja ja nenässä tuoksuva märkä villa kaulaliinasta tai lapasista. Lenkin puolivälissä eväshetki saaressa tai taukopaikalla metsässä, kuumaa juomaa termoksesta ja jotain makeaa ja suolaista syötävää. Toisin sanoen tämä on lohdullinen tee, joka sopii kylmään talvipäivään.

Vaihdan lehdet ja haudutan vielä toisen kupin kakkupalan kanssa nautittavaksi. Ulkona päivä on yhä valkoisenharmaa, mutta iltapäivän hämärä alkaa hiljalleen hiipiä jostain kaiken takaa. Talo jatkaa hiljaista lauantain äänimaailmaansa ja tunnen oloni samaan aikaan virkeämmäksi ja levollisemmaksi kuin pitkään aikaan.