Lue uudestaan: Miksi taide on tärkeää

Tässä uusintana ajatuksiani taiteesta, taiteen merkityksestä ja pitkäjänteisen tekemisen tärkeydestä viime keväältä. Mukavaa lukemista!

Kirjoitan paljon siitä, miten on tärkeää aloittaa pienesti ja pyrähdyksenomaisesti vaikkapa luonnosteleminen, novellin kirjoittaminen tai muu luova harjoitus, josta voi löytää elämäänsä iloa ja inspiraatiota sekä vähitellen kehittyä ja oppia huomaamaan asioita uusilla tavoilla. Oli sitten kyse maalaamisesta, kirjoittamisesta tai elämän havainnoimisesta, luovat pienharjoitukset ovat monesti tämän blogin aiheita ja innostun niistä itse valtavasti. Yhtä tärkeänä pidän kuitenkin myös pitkäjänteisyyttä, kokonaisvaltaista tekemistä ja pohtimista, ja tietenkin taidetta, minkä tahansa taiteenlajin se onkaan, joka tuo ihmisten elämään jotain syvempää ja ajatuksia avartavaa.

Tässä muutamia haparoivia ajatuksia pyrähdyksistä, taiteesta, yhteiskunnasta ja pitkäjänteisyydestä.

Pyrähdykset, taide, yhteiskunta ja pitkäjänteisyys

Miksi neuvon kirjoittamaan pyrähdyksissä? Miksi kehotan maalaamaan nopeita luonnoksia, ajattelematta liikaa lopputulosta? Koska siten luovuuden ääreen pääsee: pienin askelin, joista vähitellen kasvaa puroja, jokia, järviä, meriä. Pienestä tekemisestä, pienistä askelista, kasvaa vähitellen tie suurempiin töihin, ehkä myös taiteeseen – jos niin haluaa – mutta ennen kaikkea itsensä lähelle ja luokse, ja ehkä jonkin suuremman, luomisen mysteerin, sen, mikä on taiteilijoiden leipätyötä.

Ajattelen, että aika kuin aika tarvitsee taiteilijoita ja taidetta. Mutta mitä enemmän tapahtuu ympärillä, mitä enemmän maailman meno alkaa pyörryttää meitä kaikkia, mitä enemmän virikkeitä, vaatimuksia, tietoa, odotuksia ja suuria muutoksia yhteiskunnan arki on täynnä, sitä tärkeämpää on että meillä on myös ihmisiä, jotka tekevät työkseen jotain kaikesta aavistuksen ulkopuolella olevaa, havainnoivaa ja tarkkailevaa, ja jotka kanavoivat ajatuksiaan, aavistuksiaan ja uusia näkökulmia taiteen kautta meille kaikille koettavaksi.

Taide, mikä tahansa taiteenmuoto onkaan kyseessä, voi olla hyvinkin ajankohtaista, jopa vain omassa ajassaan jotain sen kokijoille sanovaa, mutta tavallaan taide on kuitenkin ajatonta, koska ihmiset ovat tehneet taidetta tuhansia ja tuhansia vuosia. Juuri tämä ajattomuus, ja se, että taide vaatii pitkiä linjoja – ideoista valmiisiin teoksiin voi kulua pitkiäkin aikoja ja monenmoisia prosesseja voi tulla eteen matkan varrella – tuo maadoittavan elementin yhteiskuntaan.

Kun peilaa itseään taideteoksesta, minkä tahansa taiteenlajin se onkaan, voi löytää myös oman minuutensa syvemmän kuvan.

Joku meistä istuu, kävelee, seisoo ja pohtii, ideoi, puurtaa ja yrittää, epäonnistuu ja yrittää taas tavoittaa jotain, jonka vain hän mielensä silmin tai korvin näkee tai kuulee, kunnes saa luotua tarpeeksi hyvän tuotoksen siitä, mitä ajattelee tai on ideoinut, jonka kautta voi välittää sisäistä maailmaansa meille muille. Vaikka monet taiteilijat saattavatkin olla kärsimättömiä, vaatii taide kuitenkin tavalla tai toisella kärsivällisyyttä ja itseensä ja omaan juttuunsa uskomista vaikeuksista ja haasteista huolimatta, ja taiteensa välityksellä sitä parhaassa tapauksessa välittyy myös toisille. Ja sitä tämä aika tarvitsee erityisen paljon, eikö vain?

Me tarvitsemme taidetta ja taiteilijoita, koska kokijaansa koskettaessa taide saa pysähtymään, hidastamaan, pohtimaan, oivaltamaan, samaistumaan, ahaa-elämyksiä, yhteyttä ja tunteita kokemaan, keksimään ideoita ja ratkaisuja omaan elämäänsä ja näkemään asioita uudesta näkökulmasta. Se on ihmisen aivan omaa ja erityislaatuista, syvällistä ja symbolista viestintää ja parhaassa tapauksessa kokemalla taidetta myös kokijan minuus tulee näkyväksi uudella tavalla. Taide on ihmisen kuva ja peili. Taiteilijan minuus löytyy siitä, mitä hän tekee, luo – silloin peili ei ole somekuva, video tai kirjoitus omasta päivästä, eikä viihdeteollisuudelle välitetty kuva itsestä, vaan taiteen peili, kuvastin, jossa heijastuu oma itse, oma minä tuotoksensa kautta. Kun peilaa itseään taideteoksesta, minkä tahansa taiteenlajin se onkaan, voi löytää myös oman minuutensa syvemmän kuvan.

Akvarellimaalaus, jossa märkää märälle tekniikalla sattumanvaraisesti levitettyjä ja tiputettuja kolmen päävärin aikaansaamia läikkiä ja pisaroita
Akvarelli-improvisaatio

Samankaltaiset artikkelit

  • Joogasta ja kirkosta

    Viime kesänä aloin käydä kirkossa. Oli aurinkoinen ja melko kuuma aamupäivä heinäkuun lopussa, kun kävelin lähikirkon ohi, ja ensimmäistä kertaa näin sen ovet auki. Olen aina ihaillut rakennuksen kauneutta, ja miettinyt, miltä se näyttää sisältä. Minulla ei ollut kiire, joten päätin käydä kurkkaamassa. Pappi seisoi ovella ja toivotti minut tervetulleeksi. Hänen vieressään seisoi mies rennossa…

  • Postikortteja Suomenlinnasta

    Alkuvuodesta keksin, että olisipa kiva tutustua Suomenlinnaan paremmin. Tammi-maaliskuussa olenkin käynyt siellä silloin tällöin katsomassa taidenäyttelyitä, vierailemassa kirjastossa, kahvilla, kirkossa ja ihan vain kävelyllä. Alla muutamia kuvia viime kuukausien Suomenlinna-seikkailuiltani. Sininen hetki ja valkoinen valo Kerran olin matkalla lautalle sinisen hetken aikaan. Portin läpi kulkiessa täytyi pysähtyä ottamaan kuva sinisestä taivaasta ja jäästä, sekä oranssista…

  • Kolme elämäkertaa Hilma af Klintistä

    Tammikuussa innostuin perehtymään kuvataiteilija Hilma af Klintin elämään ja päädyin lukemaan kolme hänen elämäntarinaansa ja taiteeseensa keskittyvää kirjaa. Yksi niistä on af Klintin elämään eläytyvä ja tämän persoonaa, aikaa ja taidettaan tutkiva teos, toinen on kuvitettu lastenkirja ja kolmas eräänlainen reportaasikirja, joka tarkastelee taiteilijan elämää ja perintöä tähän liittyvien ihmisten, ilmiöiden ja osoitteiden kautta Suomi-näkökulmaa…

  • Luonnos kodista

    Viime vuosi on ollut täynnä muuttoja ja muutoksia. Olen muuttanut yhdestä kodista toiseen, asunut välissä toisten kodeissa ja myös työpaikkani muutti vuodenvaihteessa uuteen osoitteeseen. Muutoissa karsiutuu asioita, se taitaa olla kaikille muuttajille tuttu asia, ja vanhalle kodille on jätettävät jäähyväiset. Uudessa kodissa taas vie aikansa tottua ja löytää omat rutiininsa ja tapansa olla, uusia asioita…

  • Ajatuksia syksylle

    Viime syksy meni hurahtaen ohi. Vasta lokakuussa ehdin oikeastaan katsella ympärilleni ja todeta, että syksy oli jo ehtinyt pitkälle. Olin aloittanut uudessa työssä ja viime tingassa löytänyt sopivan asunnon, joten ehdin hengähtää hetken verran ennen muuttoa. Yhden viikonlopun ajan tarkkailin ja havainnoin sitten rauhassa ja huolella loppusyksyisiä värejä, ääniä ja tuoksuja ja kirjoitin ajatuksistani tänne…

  • Hiljainen lukukapina

    Hiljattain päätin alkaa lukea enemmän kirjoja, ja päätin, että alan myös lukea enemmän julkisilla paikoilla. Aina välillä kirjat jäävät pois arjesta, kun on paljon muuta tekemistä. Silti aina lukiessa tunnen olevani kotona, kaltaisteni kanssa jotenkin. Tarinankertojien keskuudessa. Lukeminen rauhoittaa, antaa merkityksellisyyttä, avartaa mieltä, tuo uusia idoita, assosiaatioita ja ajatuksia. Lukeminen vie jonnekin aivan muualle ja…

2 Kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus. Taide tosiaan voi olla taiteenlajista riippumatta taiteilijalle peili itseensä, mutta samalla myös jonkun toisen taiteesta voi nähdä oman itsensä, oli se sitten vaikka tunne tai ajatus. Se onkin jännä, miten joskus taide voi saada jotain sinussa itsessäsi aikaan, jonkin kokemuksen, mitä ei edes pysty selittämään. Sen voi vain kokea. Ja joskus se voi olla vain hyvin lyhytkin hetki, mutta silti arvokas.

    1. Kiitos kommentista! Tuo jonkin selittämättömän tai ainakin vaikeasti selitettävissä olevan kokeminen taiteen äärellä on tosiaan erityislaatuista, vaikka kyseessä olisikin vain lyhyt hetki. Itse olen tainnut kokea tuollaisia hetken pysäyttämisiä kaikenlaisten taidemuotojen äärellä, oli se sitten esittävää, kuultua, luettua tai näkemällä koettua. Usein se tulee myös varoittamatta ja täytenä yllätyksenä.

Kommentit on suljettu.