Lue uudestaan: Miksi taide on tärkeää

Tässä uusintana ajatuksiani taiteesta, taiteen merkityksestä ja pitkäjänteisen tekemisen tärkeydestä viime keväältä. Mukavaa lukemista!

Kirjoitan paljon siitä, miten on tärkeää aloittaa pienesti ja pyrähdyksenomaisesti vaikkapa luonnosteleminen, novellin kirjoittaminen tai muu luova harjoitus, josta voi löytää elämäänsä iloa ja inspiraatiota sekä vähitellen kehittyä ja oppia huomaamaan asioita uusilla tavoilla. Oli sitten kyse maalaamisesta, kirjoittamisesta tai elämän havainnoimisesta, luovat pienharjoitukset ovat monesti tämän blogin aiheita ja innostun niistä itse valtavasti. Yhtä tärkeänä pidän kuitenkin myös pitkäjänteisyyttä, kokonaisvaltaista tekemistä ja pohtimista, ja tietenkin taidetta, minkä tahansa taiteenlajin se onkaan, joka tuo ihmisten elämään jotain syvempää ja ajatuksia avartavaa.

Tässä muutamia haparoivia ajatuksia pyrähdyksistä, taiteesta, yhteiskunnasta ja pitkäjänteisyydestä.

Pyrähdykset, taide, yhteiskunta ja pitkäjänteisyys

Miksi neuvon kirjoittamaan pyrähdyksissä? Miksi kehotan maalaamaan nopeita luonnoksia, ajattelematta liikaa lopputulosta? Koska siten luovuuden ääreen pääsee: pienin askelin, joista vähitellen kasvaa puroja, jokia, järviä, meriä. Pienestä tekemisestä, pienistä askelista, kasvaa vähitellen tie suurempiin töihin, ehkä myös taiteeseen – jos niin haluaa – mutta ennen kaikkea itsensä lähelle ja luokse, ja ehkä jonkin suuremman, luomisen mysteerin, sen, mikä on taiteilijoiden leipätyötä.

Ajattelen, että aika kuin aika tarvitsee taiteilijoita ja taidetta. Mutta mitä enemmän tapahtuu ympärillä, mitä enemmän maailman meno alkaa pyörryttää meitä kaikkia, mitä enemmän virikkeitä, vaatimuksia, tietoa, odotuksia ja suuria muutoksia yhteiskunnan arki on täynnä, sitä tärkeämpää on että meillä on myös ihmisiä, jotka tekevät työkseen jotain kaikesta aavistuksen ulkopuolella olevaa, havainnoivaa ja tarkkailevaa, ja jotka kanavoivat ajatuksiaan, aavistuksiaan ja uusia näkökulmia taiteen kautta meille kaikille koettavaksi.

Taide, mikä tahansa taiteenmuoto onkaan kyseessä, voi olla hyvinkin ajankohtaista, jopa vain omassa ajassaan jotain sen kokijoille sanovaa, mutta tavallaan taide on kuitenkin ajatonta, koska ihmiset ovat tehneet taidetta tuhansia ja tuhansia vuosia. Juuri tämä ajattomuus, ja se, että taide vaatii pitkiä linjoja – ideoista valmiisiin teoksiin voi kulua pitkiäkin aikoja ja monenmoisia prosesseja voi tulla eteen matkan varrella – tuo maadoittavan elementin yhteiskuntaan.

Kun peilaa itseään taideteoksesta, minkä tahansa taiteenlajin se onkaan, voi löytää myös oman minuutensa syvemmän kuvan.

Joku meistä istuu, kävelee, seisoo ja pohtii, ideoi, puurtaa ja yrittää, epäonnistuu ja yrittää taas tavoittaa jotain, jonka vain hän mielensä silmin tai korvin näkee tai kuulee, kunnes saa luotua tarpeeksi hyvän tuotoksen siitä, mitä ajattelee tai on ideoinut, jonka kautta voi välittää sisäistä maailmaansa meille muille. Vaikka monet taiteilijat saattavatkin olla kärsimättömiä, vaatii taide kuitenkin tavalla tai toisella kärsivällisyyttä ja itseensä ja omaan juttuunsa uskomista vaikeuksista ja haasteista huolimatta, ja taiteensa välityksellä sitä parhaassa tapauksessa välittyy myös toisille. Ja sitä tämä aika tarvitsee erityisen paljon, eikö vain?

Me tarvitsemme taidetta ja taiteilijoita, koska kokijaansa koskettaessa taide saa pysähtymään, hidastamaan, pohtimaan, oivaltamaan, samaistumaan, ahaa-elämyksiä, yhteyttä ja tunteita kokemaan, keksimään ideoita ja ratkaisuja omaan elämäänsä ja näkemään asioita uudesta näkökulmasta. Se on ihmisen aivan omaa ja erityislaatuista, syvällistä ja symbolista viestintää ja parhaassa tapauksessa kokemalla taidetta myös kokijan minuus tulee näkyväksi uudella tavalla. Taide on ihmisen kuva ja peili. Taiteilijan minuus löytyy siitä, mitä hän tekee, luo – silloin peili ei ole somekuva, video tai kirjoitus omasta päivästä, eikä viihdeteollisuudelle välitetty kuva itsestä, vaan taiteen peili, kuvastin, jossa heijastuu oma itse, oma minä tuotoksensa kautta. Kun peilaa itseään taideteoksesta, minkä tahansa taiteenlajin se onkaan, voi löytää myös oman minuutensa syvemmän kuvan.

Akvarellimaalaus, jossa märkää märälle tekniikalla sattumanvaraisesti levitettyjä ja tiputettuja kolmen päävärin aikaansaamia läikkiä ja pisaroita
Akvarelli-improvisaatio

Samankaltaiset artikkelit

  • Syksyn väreistä, äänistä ja tuoksuista

    Tänä syksynä on ollut kiire. Olen aloittanut uudessa työssä ja etsinyt asuntoa. Syksy on liukunut ohitse melkein huomaamatta, enkä ole ehtinyt tarkkailla ja havainnoida vuodenajan muutoksia yhtä paljon kuin yleensä. Päätinkin ottaa aistihavaintoihin loppukiriä nyt kun ruskaa on vielä hetki jäljellä, ja muutaman päivän ajan tunnustella maailmaa erityisen tarkkaavaisesti. Näin ehdin vielä saada mieleeni muistijäljen…

  • Häpeästä ja ketsupista

    Kesällä minulla oli häpeävaihe meneillään. Jossain vaiheessa heinäkuuta huomasin, että melkein kaikki, mitä tein ja ajattelin, sai jälkimausteekseen häpeän tunteen. Tätä jatkui viikkoja. Ei joka päivä, mutta usein. Häpeä toistui aaltoina, usea tunti tai päivä kerrallaan, sitten se hellitti taas vähäksi aikaa. Maalasin kuvaa, ja kun katsoin sitä, ajattelin että mitä järkeä tehdä tällaista kun…

  • Kolme elämäkertaa Hilma af Klintistä

    Tammikuussa innostuin perehtymään kuvataiteilija Hilma af Klintin elämään ja päädyin lukemaan kolme hänen elämäntarinaansa ja taiteeseensa keskittyvää kirjaa. Yksi niistä on af Klintin elämään eläytyvä ja tämän persoonaa, aikaa ja taidettaan tutkiva teos, toinen on kuvitettu lastenkirja ja kolmas eräänlainen reportaasikirja, joka tarkastelee taiteilijan elämää ja perintöä tähän liittyvien ihmisten, ilmiöiden ja osoitteiden kautta Suomi-näkökulmaa…

  • Lue uudestaan: Luonnoksia elämästä

    Alla on uudelleenjulkaisuna syksyllä kirjoittamani artikkeli ajatuksistani blogin ideasta ja teemoista. Inspiroiduin itse oikein kunnolla ja alkoi tehdä mieli maalata taas. Ehkä ensi viikonloppuna? Mukavaa lukemista! Puhuin puhelimessa ystävän kanssa muutama päivä sitten. Kerroin, että olen aloittanut blogin pitämisen ja että aloin epäröidä kuvieni jakamista täällä jo ennen kuin oikeastaan olen päässyt alkuun. Enhän ole…

  • Lue uudestaan: Varjoista ja lätäköistä

    Illat alkavat ovat pimeän pimeitä, kaduille kertyy vesilammikoita ja niihin puista putoilevia lehtiä. Syksy näkyy ja tuntuu vähitellen yhä enemmän. On siis tullut aika tarkkailla varjoja ja lätäköitä taas! Kirjoitin alla olevan artikkelin alunperin helmikuussa. Lopputalviset kuvat ja ajatukset ovatkin ajankohdan mukaisia ja muistuttavat, että nyt kannattaa nauttia, kun puissa on vielä lehtiä, ulkona voi…

  • Kadonnutta iloa etsimässä

    Joskus ilo katoaa elämästä, tai se löytää tiensä arkeen vain silloin tällöin, lyhyinä hetkinä, jotka katoavat nopeasti taas. Miten löytää kadotettu ilo, miten saada sitä takaisin elämään, edes vähän lisää, jos se on ollut pidempään kateissa? Näitä asioita olen miettinyt viime aikoina, ja kun viikonloppuna olin hautajaisissa, kuulin siellä kaksi mieleen jäänyttä asiaa. Kun muistotilaisuudessa…

2 Kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus. Taide tosiaan voi olla taiteenlajista riippumatta taiteilijalle peili itseensä, mutta samalla myös jonkun toisen taiteesta voi nähdä oman itsensä, oli se sitten vaikka tunne tai ajatus. Se onkin jännä, miten joskus taide voi saada jotain sinussa itsessäsi aikaan, jonkin kokemuksen, mitä ei edes pysty selittämään. Sen voi vain kokea. Ja joskus se voi olla vain hyvin lyhytkin hetki, mutta silti arvokas.

    1. Kiitos kommentista! Tuo jonkin selittämättömän tai ainakin vaikeasti selitettävissä olevan kokeminen taiteen äärellä on tosiaan erityislaatuista, vaikka kyseessä olisikin vain lyhyt hetki. Itse olen tainnut kokea tuollaisia hetken pysäyttämisiä kaikenlaisten taidemuotojen äärellä, oli se sitten esittävää, kuultua, luettua tai näkemällä koettua. Usein se tulee myös varoittamatta ja täytenä yllätyksenä.

Kommentit on suljettu.