Novellikoulu: Rakenne, rytmi ja tasapaino

Novellia kirjoittaessa on hyvä muistaa kolme tarinaa jäsentävää asiaa, nimittäin rakenne, rytmi ja tasapaino. Tässä muutamia omia havaintojani ja vinkkejä näistä! Muut Novellikoulu -aiheiset artikkelit löydät täältä.

Muista rakenne: Alku, käännekohta, loppu

Alku

Tarinaa kuin tarinaa kirjoittaessa kannattaa ajatella sen jakautumista tärkeisiin merkkikohtiin, joiden mukaan suunnistaa. Alku on tietysti tärkeä, koska se laittaa koko tarinan lähtötilanteen, tunnelman ja tyylin paikalleen. Kuka kertoo tarinaa? Kenestä kerrotaan? Mistä on kyse, missä tarina tapahtuu, mistä ollaan tulossa ja mihin ollaan menossa? Alussa ei kannata kertoa kaikkea, mutta pitää kertoa tarpeeksi, että lukija tai kuuntelija ei menetä mielenkiintoaan liian mysteerisen tai vaikeaselkoisen tarinan suhteen.

Itse ajattelen, että alussa on hyvä asettaa itselleen mysteeri ratkaistavaksi.

Itse ajattelen, että alussa on hyvä asettaa itselleen mysteeri ratkaistavaksi. Minusta kirjoittaessa on mielenkiintoisinta, jos en ainakaan aivan alussa tiedä mihin tarina on menossa enkä ainakaan mihin se tulee päättymään. Silloin kirjoittaminen on kuin lähtisi pienelle – tai isommalle – seikkailulle tai matkalle omaan mielikuvitukseensa. Se on vähän samanlaista kuin matkustaminen ylipäätään, oli se sitten lähelle tai kauas. Joitain asioita on hyvä tietää ennakkoon, mutta matkan aikana on hyvä olla tilaa spontaaneille muutoksille ja väljyydelle ohjelmassa. Olen nimittäin kokeillut tarinan suunnittelemista alusta loppuun ennen kirjoittamisen aloittamista, ja sen jälkeen en aina ole kovin kiinnostunut kirjoittamaan sitä valmiiksi. Jos tarina on itselle yllättävä, on se sitä toivon mukaan myös lukijallekin!

Käännekohta

Tarinassa on tärkeää olla jonkinlainen käännekohta. Joskus käännekohta voi olla jopa heti alussa. Vastaavanlaisesti tarina voi päättyä käännekohtaan. Pidemmässä tarinassa, myös novellissa, on kuitenkin hyvä olla ainakin yksi käänne enemmän tai vähemmän puolivälissä tapahtumakaarta, että teksti pysyy mielenkiintoisena.

Käännekohdan tulee merkitä jotain, se on eräänlainen vinkki ja silmänisku, joka yhdistää kertojan ja lukijan.

Itse en useinkaan mieti käännekohtaa ennen kirjoittamisen aloittamista. Se tulee usein itsestään sellaisessa kohtaa, missä tarinassa on saatu kuvausten ja/ tai vuoropuheluiden kautta tarpeeksi tietoa tilanteesta ja tarinan keskeisistä asioista ja tarinaa on jatkunut tietyllä tyylillä tarpeeksi kauan. Käännekohtaa ei yleensä kannata tuoda mukaan tarinaan liian aikaisin, jos tilanne ja henkilöhahmot eivät ole tulleet itselle ja lukijoille tarpeeksi tutuiksi. Silloin käännekohdan tarkoitus ja idea voivat mennä lukijalta ohi.

Käännekohdan tulee merkitä jotain, se on eräänlainen vinkki ja silmänisku, joka yhdistää kertojan ja lukijan. Siinä vaiheessa tarina on tullut molemmille läheiseksi ja jollain tapaa merkitykselliseksi, ja käännekohta on merkki siitä, että kertoja ottaa vastuun lukijan matkasta tarinan halki ja tekee tarinan kaikille mielenkiintoiseksi. Käännekohdan kanssa ei täten myöskään kannata odottaa liian kauan, ettei tarina käy tylsäksi ennen sitä. Käännekohtia voi tietenkin olla novellissakin useita, etenkin jos novelli on hieman pidempi.

Loppu

Etenkin mielenkiintoisen lopun löytämisen takia en halua suunnitella tarinoita liian huolella ennen kirjoittamisen aloittamista. Lopun tulee olla minullekin yllätys.

Loppu on tietysti yhtä tärkeä kuin alku. Loppu voi olla yllätyksellinen, leikkisä, haikea, kaiken päälaelleen heittävä, kailottava, hiljainen tai melkein huomaamaton. Joskus loppuja voi olla monta ja toisinaan loppu voi jäädä melko avoimeksi. Kirjoittamista harjoitellessa kannattaa leikitellä kaikenlaisilla lopuilla, jotta pääsee harjoittelemaan mielikuvistuksensa mahdollisuuksia ja vähitellen löytämään oman tyylinsä.

Etenkin mielenkiintoisen lopun löytämisen takia en halua suunnitella tarinoita liian huolella ennen kirjoittamisen aloittamista. Lopun tulee olla minullekin yllätys. Pidempää tarinaa kirjoittaessa lopusta voi alkaa aavistaa asioita kirjoittamisen edetessä, mutta kokonaan se paljastuu vasta sitä lähestyessä, joskus vasta kun se tulee kohdalle. Se tekee kirjoittamisesta mielenkiintoista itselle, mutta toivon mukaan myös lukijalle. Joskus tarinan loppu voi olla jonkin uuden alku.

Tekstin rytmi ja tarinan tasapaino

Rytmi

Pitkät lauseet voivat olla mielenkiintoisia seikkailuja itsessään. Lyhyet lauseet ovat ytimekkäitä, ilmeikkäitäkin. Hyvässä tekstissä on vaihtelevasti kumpaakin. Sama pätee kappaleiden ja tekstin eri osien pituuksiin. Tämä on tekstin rytmiä. Se, kuinka pitkiä pitkät ja kuinka lyhyitä lyhyet lauseet, kappaleet tai tekstin eri osat ovat, on kullekin oma tyylivalinta. Tai kuten usein käy: tekstin oma valinta.

Usein en itse valitse rytmiä, vaan teksti tavallaan määrittelee sen itse.

Usein en itse valitse rytmiä, vaan teksti tavallaan määrittelee sen itse. En nimittäin aina kirjoita pitkiä ja koukeroisia lauseita, vaikka niitä rakastankin, enkä aina lyhyitä ja napakoita ilmaisuja, vaikka ne ovat minusta tyylikkäitä ja voivat ilmaista niin paljon, etenkin jos niitä ripottelee sinne tänne avainkohtiin kirjoituksessa. Myös kappaleiden pituus ja vaihtelu eri osioiden mukaan vaihtelevat yhtä lailla kirjoitusaiheesta toiseen.

Rytmi on erityisen tärkeää novellia – tai pidempää – tainaa kirjoittaessa. Rytmillä voi kertoa paljon henkilöistä, ympäristöstä, tunnelmasta. Eteneekö tarina nopeasti vai verkkaisesti, onko teksti täynnnä runsasta kuvailua tai vuoropuhelua? Kuinka paljon ne vaihtelevat? Rytmiä voi opetella ja rytmiä kannattaa tunnustella. Tätä voi tehdä itse kirjoittaessa, mutta myös tekstiä työstäessä. Pitkät lauseet voi aina lyhentää ja liian lyhyet värittää lisäsanoilla. Rytmiä voi luoda myös esimerkiksi sanavalinnoilla, sanojen, asioiden ja ilmiöiden toistoilla ja muunnelmilla sekä kuvailevien osioiden ja vuoropuheluiden vuorottelulla.

Tasapaino

Tekstin tasapainoa on se, että kaikkea on tarpeeksi ja sopivassa mittasuhteessa toisiinsa. Tätä on etenkin aloittelijalle ja myös kokeneemmallekin helpointa tarkkailla ja havainnoida kun teksti on jo kirjoitettu ja sitä alkaa työstää. Kun kirjoituksen on antanut levätä ja palaa sen ääreen, on helpompi huomata missä kohtaa sanoja ja kuvailuja on liikaa, mistä jotain puuttuu – ja missä kohtaa tuntuu, että kaikki on sopivasti kohdallaan.

Vähitellen tasapainoon oppii havahtumaan jo kirjoittaessa.

Vähitellen tasapainoon oppii havahtumaan jo kirjoittaessa. Sitä huomaa, milloin kannattaa laittaa piste lauseelle, kohtaukselle, kappaleelle tai itse tarinalle, vaikka mielessään näkisi, miten kaikki voisi vielä jatkua. Samaten oppii huomaamaan, jos jotain kuvailee liian harvasanaisesti tai jokin tilanne tai kohtaus, ympäristö tai henkilö jää liian huterasti kuvatuksi. Joskus asialle voi myös tehdä jotain jo kirjoittaessa, toisinaan on taas parempi odottaa tekstin muokkausvaiheeseen. Tämän oppii tunnistamaan, kun oma kirjoitustapa- ja tyyli tulee itselle hiljalleen tutuksi.

Alkua, käännekohtaa ja loppua ei kuitenkaan kannata ajatella liiaksi, etteivät ne estä tai hidasta kirjoittamista. Sama pätee tekstin rytmiin ja tasapainoon. Tärkeintä on päästä alkuun ja vauhtiin kirjoittamisen kanssa, katsoa mihin kirjoitus itseä vie ja pitää hauskaa. Kaikesta oppii ja vähitellen, sekä kirjoittaessa että tarinoita lukiessa, kehittyy vähitellen paremmaksi ja itsevarmemmaksi!