Akvarellikesä

Terveisiä pitkältä kesälomalta! Päädyin viettämään kesäpaikassamme jopa kahdeksan viikkoa ja sain seurata kesän etenemistä Keski-Suomalaisessa maisemassa kauneimmasta keskikesästä elokuun puoleenväliin asti.

Olin etukäteen päättänyt, että tästä tulisi akvarellikesä. Heinäkuussa maalasinkin joka päivä yhden pienen tai isomman akvarellityön, joskus ajan kanssa ja huolellisemmin, joskus helleväsyneenä, suttuisasti ja kiirehtien. Joka kerta olin kuitenkin tyytyväinen siihen että tein, vaikka aika monta kokeilua päätyikin poisheitettäviksi. Maalauksista on jäänyt kauniita muistoja rauhallisesta ja aurinkoisesta kesästä. Alla muutama luonnos ja huolellisemmin tehty akvarellityö!

Akvarellimaalaus sinisestä vuorimaisemasta punertavaa taivasta vasten. Etualalla tummaa metsää.
Keittiön ikkunasta aukeava vuorimaisema
Akvarellimaalaus sinisestä vuorimaisemasta haaleaa aamutaivasta vasten. Etualalla metsää.
Vuorimaisema haaleassa aamuvalossa
Akvarellimaalaus karhunputkesta.
Karhunputki

Akvarellimaalaus on kiehtonut minua lapsesta saakka. Haluaisin oppia siinä paljon paremmaksi. Paremmalla tarkoitan sitä, että kohdetta maalatessa löytäisin selkeämmän ilmaisun, oppisin yksinkertaistamaan kuvia, käyttämään tummia ja vaaleita toimivammin ja rohkeammin ja että olisin tyytyväisempi sommitteluvalintoihini. Tämä vaatii tekemistä, tekemistä ja tekemistä. Ja kärsivällisyyttä! Jota minulla ei aina ole, mutta haluan silti tehdä, saada aikaiseksi. Seison tyystin luonnostelun ilosanoman takana, mutta välillä haluan haastaa itseäni tekemään hitaammin, huolellisemmin ja kärsivällisemmin. Antaa maalaamiselle aikaa. Yritänkin ottaa sen tulevan syksyn ja talven tavoitteeksi, tavanomaisten nopeiden luonnosten tekemisen lisäksi.

Akvarellimaalaus niitystä, jolla vaaleanpunaisia kukka-alueita. Taustalla tumma koivumetsä.
Keijukaisniitty aamuvalossa
Akvarelliluonnos vanhasta punaisesta aittarakennuksesta ja pihlajasta.
Aitta ja pihlaja
Akvarelliluonnos kolmesta vaaleanvihreästä nuoresta koivusta tummaa metsää vasten.
Aamuauringossa hohtavat koivut

Mitä itsellesi mieluista sinä olet tehnyt kuluneen kesän aikana? Onko sinullakin suunnitelmia, tavoitteita ja ajatuksia syksyksi ja tulevaksi talveksi?

Samankaltaiset artikkelit

  • Kestävyysharjoituksia luovuudessa

    Idea tähän blogiin syntyi melkein kaksi vuotta sitten. Kirjoitan tätä kesäpaikassamme Keski-Suomessa, samassa paikassa missä silloisen kesäloman aikana keksin, että olisipa kiva olla oma blogi. Halusin kirjoittaa ajatuksia esimerkiksi lukemistani kirjoista, jakaa luovuusideoita ja muita itseäni kiinnostavia asioita. Artikkeleita on kertynyt lähemmäs 80 ja ensimmäisen puolentoista vuoden ajan pidin yllä jokaviikkoista julkaisutahtia. Nyt juhannuksena luin…

  • Luonnos kodista

    Viime vuosi on ollut täynnä muuttoja ja muutoksia. Olen muuttanut yhdestä kodista toiseen, asunut välissä toisten kodeissa ja myös työpaikkani muutti vuodenvaihteessa uuteen osoitteeseen. Muutoissa karsiutuu asioita, se taitaa olla kaikille muuttajille tuttu asia, ja vanhalle kodille on jätettävät jäähyväiset. Uudessa kodissa taas vie aikansa tottua ja löytää omat rutiininsa ja tapansa olla, uusia asioita…

  • Hiljaisuudesta

    Hiljaisuuden huomaa. Näin ajattelin, kun vietin pääsiäistä kesäpaikassamme Keski-Suomessa. Kaupungin huminaan ja ääniin tottuu niin, ettei niihin useimmiten kiinnitä huomiota. Vasta kun tulee rauhalliseen paikkaan keskellä metsää, etenkin kun luonto vasta alkaa heräillä, hiljaisuus on jonkin aikaa kuin paine korvissa. Sitä ei voi olla huomaamatta. Uudestaan ja uudestaan ajattelin: täällä on niin hiljaista. Ihmeellistä kyllä…

  • 40 päivää iloa

    Tänään olen maalannut neljäkymmentä kuvaa ilokirjaan! Aikamoinen saavutus. Ihme suorastaan, täytyy sanoa. En olisi uskonut, että todella jaksaisin, haluaisin tai viitsisin jatkaa tätä ideaani aivan joka ikinen päivä haasteeni ajan ja vielä sen yli. Näyttää myös siltä, että into ilokirjaan maalaamiseen ei ole heti loppumassa. Yhä edelleen jaksan ottaa maalaustarvikkeet esiin, avata uuden aukeaman luonnoskirjassani…

  • Akvarellimandala

    Pidätkö akvarelliväreistä? Entä tekeekö joskus mieli vain leikkiä väreillä, tehdä helppoa väriensekoitusta ja samalla hiljentyä meditoimaan hetken aikaa? Silloin voi maalata akvarellimandalan! Tässä ohje kaksisävyisen akvarellimandalan tekemiseen ja ajatuksiani hiljaisuudesta sekä mandaloiden maalaamisesta. Ajatuksia akvarellimandaloista ja hiljaisuudesta Viime aikoina olen meditoinut aamuisin maalaamalla pieniä, kahden sävyn akvarellimandaloita. Niiden tekemiseen menee koosta riippuen suunnilleen vartti, ja…

  • Lue uudestaan: Tee oma mandala

    Tässä on blogin tähän mennessä suosituin artikkeli uusintana! Viikko toisensa jälkeen tämä nimittäin löytää lukijoita, vaikka julkaisemisesta on melkein vuosi. Artikkelia uudestaan lukiessa ja kuvia katsellessa alkoikin tehdä mieli maalata ja piirtää mandaloita taas. Ehkä teen muutaman tulevana viikonloppuna, tai sitten voisin värittää yhden tekemistäni värityssivuista, joita voi vapaasti tulostaa täältä blogista väritettäväksi. Toivotan hauskaa…