Kolme keväistä teetä

On toukokuun viimeinen sunnuntai, pääskyset ovat saapuneet ja aurinko paistaa! Täydellinen päivä maistaa ensisadon teelaatuja ja syödä manteli-raparperikakkua. Tule mukaan loppukeväiselle teemaistelulle!

Hiljainen Darjeeling First Flush Puttabong

Tämä tee on mykkä, on ensiajatukseni tästä ensisadon Darjeeling-teestä. Kestää ja kestää, ennen kuin saan kuivista lehdistä aromia irti. Yhtä vaikeaa on saada haudutetun teen tuoksusta kiinni ja ensimmäisistä siemauksista. Alan jo epäillä, että nenäni on tukossa kaikesta ilmassa leijuvasta siitepölystä, mutta sitten tee alkaakin aueta! Ulkoa kuuluvan raitiovaunun, kaupungin keväisen huminan ja vaahteran vienossa tuulessa kahisevien lehtien äänimaailmassa tämän darjeelingin salaisuus alkaa tulla esiin.

Maussa on maanläheistä multamaisuutta, hiljaista rehevyyttä, sitten keväistä raikkautta, kuin aikaisen kesäaamun kasteisuutta uudella ruoholla rauhallisen yön jälkeen. Kuin tee hitaasti venyttelisi, meditoisi ja odottaisi. Eihän tässä ole kiirettä, kevät on vasta tulossa, se vaikuttaa sanovan. Katsellaan yhdessä hitaasti avautuvaa maisemaa – ehkä vuoriston siluettia tai korkealla kasvavaa metsikköä jossain, josta tämä tee on kotoisin? Ollaan vain kaikessa rauhassa ja nähdään maailma sellaisena kuin se on.

Tee kuin haiku, ajattelen. Hiljainen, läsnäoleva, hitaasti kerroksiaan avaava, maan uumeniin yhtä lailla kuin korkealle taivaisiin vievä.

Tee kuin haiku, ajattelen. Hiljainen, läsnäoleva, hitaasti kerroksiaan avaava, maan uumeniin yhtä lailla kuin korkealle taivaisiin vievä. Tätä teetä juodessa on kuin näkisi kauas avaraan horisonttiin ja samalla mullan alle, pimeään paikkaan, missä kasvillisuus odottaa nukkuvassa puolivalveessaan ennen kuin nousee maan pinnan päälle ujona ja arkana tarkkailemaan talven jälkeisiä ensisäteitä uudestisyntyneenä taas.

Tämä tee on alkukevään lapsi, ajattelen, ja tuoksuttelen lakritsimaista hautuneiden lehtien tuoksua vielä monta kertaa ennen kuin siirryn seuraavaan teelaatuun.

Iloinen Jade Green Snail

Kuuntelen pihan lasten leikkejä kun aloitan seuraavan teen hauduttamisen. Ikkunan takana vaahtera on saanut ensimmäisiä lehtiään, jotka auringossa kimmeltävinä aukenevat viimeisten kukkien ylle kuin aurinkovarjot. Pian tee on valmista.

Syön teelaatujen välissä palan viimeisistä pakasteraparpereista leipomaani kakkua. Manteli ja lempeäksi pehmennyt raparperi sopivat makean neutraaleina makuina teen kanssa, ja pieni nokare paksua jogurttia raikastaa kakun maun. Kuuntelen pihan lasten leikkejä kun aloitan seuraavan teen hauduttamisen. Ikkunan takana vaahtera on saanut ensimmäisiä lehtiään, jotka auringossa kimmeltävinä aukenevat viimeisten kukkien ylle kuin aurinkovarjot. Pian tee on valmista.

Jadenvihreä etana on iloinen, pirteä, vihreän vihreä tee. Myös raikkaan mineraalinen. En ole juonut tätä kiinalaista kevätteetä pariin vuoteen, mutta aina siinä on olemassa samat elementit, raikas, keväinen tuttuus, johon on ilo palata. Tätä teetä olen juonut monta kertaa aurinkoisilla aamukallioilla, laitureilla ja kesäpaikkavierailuilla päiväkirjaa tai novellinpätkää kirjoittamassa. Sen ruutimaiset, tiiviiksi pikku palleroiksi puristetut lehdet kulkevat helposti mukana reissussakin eivätkä katkeile ja murene niin kuin löyhemmin kierretyt teenlehdet. Siten ne avautuvat melkein aina kauniina, kokonaisina ja niin vihreän vihreinä kiehkuroina, muistuttaen ulkomuodoltaan levää, ja itse asiassa ehkä myös tuoksuen aavistuksen syötävältä levältä, mutta ilman suolaisuutta.

Tämä on kevyt, hento vihreä tee, jolla on silti vahva oma persoonansa. Juon sitä melkein aina vain kesäisin, mutta mietin, että miksei tämä sopisi myös lumisiin talvipäiviin? Maussa on jotain kielellä sulavien lumihiutaleiden tapaista, mikä tuo raikkautta. Kesäteenä se toimii minusta kuitenkin parhaiten, helteelläkin viilentävällä maullaan ja tuoksullaan.

Toinen haudutus tuo tuon tutun, pirteän sulalumimaisen mineraalisuuden vielä voimakkaammin esiin, ja ”vihreä” maku jää enemmän taka-alalle. Tähän teehen aion palata tänä kesänä vielä monta kertaa, ja ajattelen, että onpa onni, että juuri se sattui olemaan yksi ensisadon laaduista, jotka olivat ehtineet teekauppaan siellä käydessäni.

Velhomainen Pre Qing Ming Red Pale

Tämä taiwanilainen tee on minulle täysin uusi tuttavuus. Tuoksuttelen kuivia lehtiä ja yllätyn – tee on laadultaan valkoinen, mutta ensisatomaisuus, eli se miten teen lehdet on poimittu nuorina ja tuoreina ja vain nopeasti käsitelty ominaiseen tapaansa, tuoksuu lehdissä vahvasti. Samalla tuoksussa on voimakas, rusinainen ja kuivattujen luumujen omainen, melkein tympeä ja hurja tuoksu, joka toden teolla herättää uteliaisuuden saada tietää, miltä tee maistuu haudutettuna.

Ennen maistamista nuuhkin kuitenkin vielä hautuneita lehtiä, jotka taas ovat väkevän aromisia, ja joiden takapotkuna tulee erittäin voimakas karvas tuoksu. Näissä lehdissä on ytyä, totean, ja jotain joka muistuttaa puun ja kaarnan tuoksumaailmaa. Itse juoman tuoksussa voimakkuus on lievempää, lempeää ja harmonista, ja sitä uskaltaa juoda voimakkaasta ensivaikutelmasta huolimatta.

Samalla on kuin tässä teessä olisi kaikki vuodenajat yhtä aikaa läsnä: talven ylväs hiljaisuus, kevään heräävä maa, kesän auringon lämmittämä kaarna ja puu sekä syksyn kuivatut luumut, rusinat ja sitrushedelmäkuoret, lopulta lakastuneisuus. Aivan kuin tee veisi vuoden ympäri yhdellä kertaa.

Ja mikä maku! En tiedä, olenko maistanut mitään tällaista ennen. Juoma on täyteläistä ja kokonaisvaltaista, pehmeää ja makeaa, kuin joisi kermakaramellia tai teetä, jossa on maitoa ja hunajaa seassa. Samalla tuntuu, että tätä teetä juodessa virkistyy hereille – sanoisin teen toimivan aamuisena herättäjänä ennemmin kuin iltaisena uniteenä. Hetken päästä tuntuu, että teen herättävä voima tuntuu kihelmöintinä niskassa, kurkussa, selässä ja keuhkoissa asti ja huomaan hymyileväni tälle yllättävälle maku- ja aistimaailmalle.

Toisella haudutuksella makeus haalenee ja lieventyy, ja samalla ”kaarnamainen” tunne teessä tulee selvemmin esiin, samoin kuin hiostetun lehtivihreän maku, melkein kuin joisi hienostuneita, makeita lakastuneita lehtiä. Samalla on kuin tässä teessä olisi kaikki vuodenajat yhtä aikaa läsnä: talven ylväs hiljaisuus, kevään heräävä maa, kesän auringon lämmittämä kaarna ja puu sekä syksyn kuivatut luumut, rusinat ja sitrushedelmäkuoret, lopulta lakastuneisuus. Aivan kuin tee veisi vuoden ympäri yhdellä kertaa.

Vihreää puer-teetä muistuttava jälkimaku viipyilee suussa ja tee lämmittää vielä pitkään juomisen jälkeenkin. Tunnen yhtä aikaa herääväni ja rauhoittuvani ja mietin, minkäköhänlaisia unia näkee tällaisen teen jälkeen? Hyvin erikoinen, velhomainen tee tuntuu olevan kotoa kaikissa vuodenajoissa, mutta on kuin maussa olisi jopa monen monta maapallon kolkkaa. Mielenkiintoista!

Ihailen vielä edessäni näkyviä, vaahteran auringossa kimmeltäviä, heleänvihreitä lehtiä ja tuoksuttelen avoimesta ikkunasta sisälle kantautuvaa kaupungin keväistä, kukkientuoksuista ilmaa. Ulkoa kuuluu kevään lintuja: rastaiden laulua ja tsäkätystä sekä pääskysien riemulentoja, aivan kuin ne kirkuisivat ilosta: olemme tulleet, pääsimme perille! Syön vielä palan manteli-raparperikakkua ja juon viimeisen tilkan teetä kupin pohjalta. Tähän on hyvä päättää loppukeväinen viikko ja aloittaa seuraava, jonka lopussa häämöttääkin jo kesäkuu.