Lue uudestaan: Inspiraatioähky

Tässä uusintana viime keväänä kirjoittamani artikkeli ilmiöstä nimeltä inspiraatioähky. Jos on helposti innostuvaa ihmistyyppiä, elämään voi nimittäin hiljalleen hiipiä liikaakin inspiroivia asioita. Ainakin minun on hyvä aina välillä muistuttaa itseäni siitä, että yksinkertainen on usein se paras juttu ja muutama asia kerrallaan on toimivin tapa edetä elämässä.

Innostuksen kohteiden karsiminen kannattaa aina välillä, niin että voi paremmin keskittyä sen hetken kaikkein oleellisimpiin ja tärkeimpiin asioihin. Kirjoituksen keväiset vinkit voi tietenkin vaihtaa talvisiin vastaavanlaisiin. Ehkä näistä ajatuksista on hyötyä sinullekin? Mukavaa lukemista!

Joskus inspiraation aiheita voi olla liikaa elämässä! Silloin voi tulla jopa inspiraatioähky. Ehkä sitä hyppelehtii innostavasta ja iloa herättävästä asiasta toiseen, tekee vähän sitä, vähän tätä, liittyy tuohon nettiyhteisöön, sitten tähänkin, kokeilee yhtä harrastusta, sitten lyhytkurssia jossain muussa asiassa, etsii tuntitolkulla tietoa netistä, lainaa kirjastosta aivan liian ison pinon kirjoja tai katsoo sata videota putkeen kun on jälleen kerran hurahtanut johonkin asiaan. Inspiraation ja ideoiden lähteitä on kaikkialla, netti, some, mediat, kirjat, mainokset, liikennevälineet, keskustelut ja ympäröivä maailma täynnä.

Ehkä voit jopa vähentää yhden tai muutaman inspiraationlähteen viikko kerrallaan, kunnes pääset aivan minimiin, eräänlaiseen nollaukseen. Miltä sen jälkeen tuntuu? Mitä kaipaat takaisin? Mitä ilman onkin rentouttavaa elää?

Joskus onkin hyvä hidastaa tahtia, vähentää innostuksenaiheita ja keskittyä jonkin aikaa muutamaan valittuun, iloiseksi tekevään tai itselle tärkeään asiaan. Näin etenkin jos huomaa mielensä olevan alati levoton ja hyppelehtivän sinne tänne, kun keskittyminen on yhä useammin vaikeaa. Ensiapu inspiraatioähkyyn voikin olla vaikkapa inspiraatiopaasto, joka toimii kuten tavallinenkin paasto: jätä valituksi ajanjaksoksi pois yksi tai muutama inspiroiva asia jokapäiväisestä elämästä ja katso, mitä tapahtuu kun olet jonkin aikaa ilman. Ehkä voit jopa vähentää yhden tai muutaman inspiraationlähteen viikko kerrallaan, kunnes pääset aivan minimiin, eräänlaiseen nollaukseen. Miltä sen jälkeen tuntuu? Mitä kaipaat takaisin? Mitä ilman onkin rentouttavaa elää?

Kevään edetessä nyt nopeaa vauhtia voi esimerkiksi jättää pois digitaalisia inspiraationlähteitä ja keskittyä luonnossa oleiluun ja kevään merkkien tarkkailuun. Ties vaikka löydät itsellesi aivan uusia näkökulmia elämään – sekä iloa ja uutta inspiraatiota tietenkin!

Kuva keväisestä, silmuisesta puusta kallionkolossa ilta-auringossa.
Luonnon heräämistä on joka kevät yhtä iloista seurata

Samankaltaiset artikkelit

  • Ajatuksia ilokirjasta

    Päätin antaa itselleni haasteeksi tehdä joka päivä yhden kuvan ilokirjaan lokakuun ajan. Saa nähdä, miten siinä onnistun, en nimittäin aina ole kovin hyvä pitämään pitkäjänteisesti kiinni tällaisista itse annetuisesta tehtävistä, joita kukaan ei ole minulta pyytänyt. Tähän asti olen kuitenkin onnistunut tekemään kuvan joka päivä. Niitä on myös kertynyt muutama ylimääräinen, sillä otin varaslähdön jo…

  • 40 päivää iloa

    Tänään olen maalannut neljäkymmentä kuvaa ilokirjaan! Aikamoinen saavutus. Ihme suorastaan, täytyy sanoa. En olisi uskonut, että todella jaksaisin, haluaisin tai viitsisin jatkaa tätä ideaani aivan joka ikinen päivä haasteeni ajan ja vielä sen yli. Näyttää myös siltä, että into ilokirjaan maalaamiseen ei ole heti loppumassa. Yhä edelleen jaksan ottaa maalaustarvikkeet esiin, avata uuden aukeaman luonnoskirjassani…

  • Luonnoksia elämästä

    Puhuin puhelimessa ystävän kanssa muutama päivä sitten. Kerroin, että olen aloittanut blogin pitämisen ja että aloin epäröidä kuvieni jakamista täällä jo ennen kuin oikeastaan olen päässyt alkuun. Enhän ole kovinkaan harjaantunut kuvantekijä ja usein maalaan ja piirrän melko levottomasti, sotkuisesti ja huolimattomia kuvia. Kehtaako sellaista näyttää? Siitähän nimikin tulee, ”Luonnoksia elämästä” Ystävällä oli tähän hyvä…

  • Varjoista ja lätäköistä

    Sataa lunta, lumi sulaa taas. Sataa lunta… Välillä aurinko paistaa, sulattaa lätäköitä kadunvarsille ja puiden alle, ja heittää varjoja lumeen ja talojen seinille. Lätäköistä puiden latvoja, taivasta, rakennuksia ja kaikkea muuta voi ihailla pinnan rajatusta peilistä. Seiniltä, lumesta ja kadulta päivän ja yön varjoja voi tutkia ja nähdä maailman eri tavalla kuin yleensä. Oletko sinä…

  • Lue uudestaan: Kirjoita novelli

    Tälle viikolle halusin kirjoittaa novellin tänne blogiin. Yritin ja yritin, mutta siitä ei tullut mitään. Olin yliajatellut aiheen, toivoin siitä liian hienoa ja merkityksellistä, ja sen lisäksi olen mieluummin halunnut maalata, puuhailla ja oleskella ulkona kauniissa kesäisessä Helsingissä. Mutta eihän sen pitäisi olla niin vakavaa, eikä iso asia! Kyse on luonnostelusta, siitä, että tekee luovaa…

  • Kesän kaipuu

    Pitkään jatkunut valkoinen talvi ja pakkassää ovat vaihtuneet loskaan, harmauteen ja räntäsateisiin. Muutos säätilassa saa taas muistamaan, että talven jälkeen koittaa vielä joku päivä ensin pitkä kevät ja lopulta kaunis kesä. Itse kaipaankin jo kovasti kesää! Kaipaan elämää ulkona. Sitä, että voi pukea kevyttä päälle ja kävellä rauhassa ja välillä hitaastikin kaikkea ympäröivää ihaillen, ilman…

2 Kommenttia

  1. Huomaan itsekin kokevani aina välillä tätä inspiraatioähkyä. En edes erikseen hae sitä mistään, vaan ne tutut ja tavalliset lähteetkin voivat ottaa jostain uusia kierroksia. On hyvä tosiaan joskus pysähtyä, ja kuunnella itseä. Mitkä olikaan ne itselle tärkeimmät jutut? Mitä halusinkaan saada valmiiksi ennen uuteen asiaan siirtymistä? Vähemmän on joskus enemmän 🙂

    1. Kiitos ajatuksistasi! Tuo on muuten hyvä pointti, että inspiraatioähky tai sen tapainen tulee usein juuri tutuista ja tavallisista asioista, joista yleensä muutenkin löytää innostumista ja ideoita. Yksi asia johtaa toiseen, ja sitten johonkin uuteen ja taas toiseen, ja kierre on valmis. Ja juuri näin, pysähtyminen on tärkeää ja vähemmän on enemmän! Olen myös huomannut, että kun asioita alkaa jättää pois, niiden tilalle tulee nopeasti jotain uutta. Pidempiaikainen ”inspiraatiopaasto” saattaa olla vielä haastavampi asia toteuttaa 🤔

Kommentit on suljettu.