Lue uudestaan: Ilokirja

Viime syksynä keksin luonnoskirjaprojektin nimeltä ilokirja, johon sitten hurahdin oikein kunnolla. Maalasin lopulta 65 päivän ajan jokaisena päivänä yhden iloisen tai iloisesta asiasta muistuttavan kuvan. Joulukuun alussa ilokirja sai jäädä tauolle, koska muutenkin maalaan vähemmän tai en ollenkaan talvisin. Luonnoskirjaan jäi vielä kahden viikon edestä aukeamia, ja päätin palata ilokirjan pariin taas keväällä. On siis aika aloittaa luonnostelu taas, ja päätin ottaa työn alle ilokuurin – siitä lisää myöhemmässä artikkelissa. Sillä välin onkin hyvä aika kerrata mistä ilokirjassa onkaan kyse. Iloista ja inspiroivaa lukemista!

Kaikki lähti siitä, kun äskettäin hankin uuden luonnoskirjan. Tällä kertaa halusin sille jonkin teeman, jonkin oman jujun, joka kantaisi sivujen läpi. Mielessä kävi, että voisin pitää kiitollisuuspäiväkirjaa luonnoskirjamuodossa. Mutta sitten ajattelin tämän blogin keskeistä ideaa; ilon, luovuuden ja inspiraation esilletuomista omasta elämästäni muille jaettavaksi. Päätinkin, että ilo saa olla myös uuden luonnoskirjani teema blogin aloittamisen kunniaksi.

Kiitollisuuspäiväkirjan pirteä pikkusisarus

Oletko kuullut kiitollisuuspäiväkirjasta? Oletko ehkä kokeillut sellaisen pitämistä? Kiitollisuuspäiväkirjan idea on kirjoittaa päivän päätteeksi kolme asiaa, joista on kiitollinen elämässään. Harjoituksen on tarkoitus ohjata huomio hyviin asiohin, joita omassa elämässä tapahtuu tai on jo olemassa. Kun muistelee, kuinka paljon positiivista päivien aikana tulee vastaan, elämä tuntuu kevyemmältä vaikka arki olisi raskasta tai kävisi läpi vaikeitakin asioita. Kun tätä tekee toistuvasti, huomio alkaa yhä useammin kiinnittyä kiitollisuuteen ja elämässä oleviin hyviin asioihin kuin itsestään.

Annoin tälle uudelle projektille riemullisen nimen: ilokirja.

Olen itse harrastanut kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä joko kirjallisena tai mielessä lausuttuna aina silloin tällöin, ja olen toki huomannut sen toimivan. Mutta siitä on usein jäänyt puuttumaan jotain, ikään kuin jokin jäisi kesken ja mieleen jäisi kaipuu johonkin. Ajattelin, että voisin uudessa luonnoskirjassa painottaa iloa ja iloitsemista, jota kiitollisuusharjoitus voi saada aikaan. Tahdon löytää ilon useammin, ja samalla tehdä siitä visuaalista. Niinpä päätin kokeilla kiitollisuuspäiväkirjan ja luonnoskirjan yhdistämistä, eräänlaista ilopäiväkirjaa. Annoin tälle uudelle projektille riemullisen nimen: ilokirja.

Ehkä ilokirjaa voisi ajatella kiitollisuuspäiväkirjan pirteänä pikkusisaruksena tai sukulaislapsena. Sellaisena, joka haluaa leikkiä, kikattaa ja riemuita sillä aikaa kun aikuiset puhuvat vakavia, keskustelevat (omasta mielestään) älykkäästi tai muuten vain käyttäytyvät kankeasti kohteliaisuuden merkeissä. Myös kiitollisuuspäiväkirjaan voi nimittäin hiipiä mukaan aikuismaista jähmeyttä ja yliajattelemista, ehkä myös tekopyhyyttä.

Mitä kaikista elämän kekkereistä tulisikaan ilman juhlien iloitsevia, villisti juoksevia ja mielikuvitusleikkejä keksiviä lapsia? Parhaassa tapauksessa ilokirjan pitäminen tuo meistä esiin oman sisäisen merkkipäiväjuhlien lapsemme, joka käyttää jokaisen vastaantulevan tilaisuuden alkaa leikkiä, nauraa ja hauskuuttaa joskus vähän liian vakavia aikuisia meissä. Haluatko sinäkin kokeilla?

Maalaa ilo näkyväksi

Ilokirjan idea on tehdä ilo näkyväksi, painottaen jokaista kolmea sanaa. Iloa ajattelemalla se palautetaan omaan mieleen, mutta sen jälkeen se myös tuodaan ja luodaan paperille, niin että ilo tulee näkyväksi ja jättää vahvemman muistijäljen. Samalla siitä jää visuaalinen dokumentti, jonka voi laittaa itselleen talteen. Jos iloisia kuvia luo hiljalleen kokonaisen luonnoskirjan verran, siitä voi ammentaa iloa myöhemmin uudestaan sivuja selailemalla ja muistelemalla. Ehkä ilo ei enää ollenkaan katoa elämästä, kun ajattelee joka päivä miten sen tällä kertaa saisi näkyväksi!

Teen ilokirjaharjoituksen näin:

  1. Otan luonnoskirjan ja mieleiseni taidetarvikkeet esille ja istun rauhalliseen ja mukavaan paikkaan.
  2. Mietin, mikä tekee tai tekisi minut iloiseksi, minkä ajatteleminen herättää ilon tunteen, tai yritän muistella, mikä asia viimeksi sai minut tai jonkun muun iloiseksi. Joinain kertoina muistelen, mistä iloitsin tai mistä pidin, kun olin lapsi. Kysyn itseltäni: mikä olisi iloinen asia, mistä voisin tehdä kuvan tänään?
  3. Odotan ajatusta, väriä, ideaa tai kuvaa. Alan piirtää tai maalata.

Yksinkertaista!

Kuva näyttää ilolta juuri siksi, että ilo on maalattu tai piirretty esiin. Se on ilon ja ilosta muistuttaja.

Kuvan ei tarvitse olla hyvä, eikä tekemisen tarvitse eikä kuulukaan kestää kauan. Koetan myös olla yrittämättä liikaa ja ajattelematta turhan paljon sommittelua, värien yhteentoimivuutta ja sen sellaista. Nyt on kyse ilosta, tunteen mukaan saamisesta kuvaan, vähän kuin istuttaisi siemenen sotkuiseen multaan. Vaikka seassa on soraa ja kiviä, tomua ja mutaa, jossain kaiken sisällä piilee ilo ja toivo. Kuva näyttää ilolta juuri siksi, että ilo on maalattu tai piirretty esiin. Se on ilon ja ilosta muistuttaja.

Olen tähän asti maalannut ilokuvia sekä mielikuvituksesta, valokuvista että elävästä elämästä. Jotkin kuvat ovat olleet hyvin yksinkertaisia tai vain symbolisia. Muutoin maalaan näin itse asiassa aika harvoin. Yleensä yritän piirtää tai maalata sen mitä näen edessäni, tai maalaan korkeintaan valokuvasta, jonka olen ottanut varta vasten sitä varten. Ilokirjaan olen maalannut enemmän niin kuin lapsena ja nuorena maalasin, mielikuvituksesta yhtä paljon kuin elävästä elämästä, ja se on ollut yllättävän hauskaa ja vapauttavaa.

Vaihtoehtoja maalaamiselle ja piirtämiselle

Kaikki eivät maalaa tai piirrä, eikä kiitollisuuspäiväkirjaakaan yleensä ohjata tekemään kuvin, vaan kirjoittamalla asiat, joista on kiitollinen vaikkapa pieneen vihkoon tai lausumaan ne ääneen. Ilokirjaakin voi pitää millä tahansa tavalla, joka itselle sopii. Ajattelen kuitenkin, että ilon tekeminen visuaaliseksi jollain lailla edesauttaa ilokirjan ideaa, eli tehdä ilo näkyväksi.

Voit tehdä esimerkiksi jonkin näistä harjoituksista:

  1. Kirjoita päivittäin yksi asia, joka tekee sinut iloiseksi. Voit myös kirjoittaa useamman asian.
    • Suosittelen käsin kirjoittamista ihka oikealle paperille, ja että keräät sanat vihkoon, jossa ne pysyvät tallessa.
    • Vaihtoehtoisesti voit kerätä sanoja sanapilveksi esimerkiksi kännykän sovelluksella.
  2. Tehdäksesi iloiset mielikuvat ja mielleyhtymät itsellesi näkyviksi, etsi aikakauslehdistä kuvia, jotka muistuttavat niistä ja liimaa ne mukaan ilokirjaan sanojen yhteyteen.
    • Vaihtoehtoisesti voit etsiä netistä kuvia, tulostaa ja liimata ne sanojen seuraksi.
  3. Luo kännykkään tai tietokoneelle oma iloalbumi, johon kuvaat ilosta muistuttavia tai iloa herättäviä kuvia.
    • Aseta albumin kuvat näkymään taustakuvana tai näytönsäästäjänä niin, että kuvat vaihtuvat vaikkapa päivittäin tai kerran tunnissa siinä vaiheessa, kun niitä on ehtinyt kertyä enemmän.
Luonnoskirja-aukeama, jossa maalattuja pilviä
Pilviä

Ihme kyllä, ilokirja tuntuu toimivan jopa paremmin kuin olin odottanut. Tapanani on jättää luonnoskirja pystyyn seisomaan pöydälle, niin että se saa kuivua rauhassa seuraavaan päivään. Tässä yhtenä päivänä tulin takaisin kotiin asioilta kuvan tyystin unohtaneena, ja aloin nauraa kun näin hilpeän kuvan auringonkukasta, joka leijui keskellä sinistä taustaa kuin myöhäissyksyinen aurinko. Muistin auringonpaisteisen aamuhetken, kun maalasin sitä puoli päivää aiemmin ja tulin taas hyvälle tuulelle. Keitinkin sitten teetä ja päätin maalata vähän lisää.

Välillä mietin heti herätessä, mitä iloista voisin maalata tänään. Tai sitten mietin nukkumaan mennessä, mitä iloista voisin maalata huomenna.

Välillä mietin heti herätessä, mitä iloista voisin maalata tänään. Tai sitten mietin nukkumaan mennessä, mitä iloista voisin maalata huomenna. En joka päivä, mutta aika usein kuitenkin. Olen alkanut muistaa yhä enemmän asioita, joista tulin iloiseksi joskus ennen, nuorempana, lapsena. Ja maalaaminen on ollut vapautuneempaa, hauskempaa. Mietinkin, miksei ilokirja voisi toimia yhtä hyvin iloalbumina omassa puhelimessa tai niin, että täyttää ilokirjansa löytämillään ilosta muistuttavilla kuvilla? Suosittelen kokeilemaan, jos ilokirja herättää uteliaisuutta! Miten olisi vaikkapa yksi viikko aluksi? Tai viikonlopun iloharjoitus?

Luonnoskirja-aukeama, jossa kellertävällä pohjalla iloisia delfiinejä.
Tehdään ilo näkyväksi!

Samankaltaiset artikkelit

  • Värimeditaatio

    Joskus huvittaisi maalata, mutta ei jaksa tai viitsi aloittaa kuvan tekoa. Ehkä tekee mieli vain kastaa sivellin ja leikkiä väreillä, saada jotain aikaan paperille. Kuvan tekeminen voi väsyneenä, stressaantuneena tai ajan puutteessa tuntua hankalalta, eikä halua suunnitella, tarkkailla ja hahmotella. Silti haluaisi tehdä jotain maalaustarvikkeillaan tai kaipaa maalaamisen tuomaa rauhoittumista, iloa ja hyvää mieltä. Värimeditaation…

  • Tee oma mandala

    Oletko koskaan halunnut piirtää tai maalata mandalan, mutta et tiedä miten tehdä tai mistä aloittaa? Tässä muutama vinkki, miten päästä alkuun! Miksi mandala? Mandalan tekemiseen ei myöskään tarvitse osata maalata tai piirtää, kunhan piirtää viivoja ja tekee kuvioita, jotka jotenkuten toistavat itseään säännönmukaisesti. Mandalan maalaaminen ja piirtäminen on samanlaista meditatiivista harjoitusta kuin värimeditaation tekeminen. Sitä…

  • Joogasta ja kirkosta

    Viime kesänä aloin käydä kirkossa. Oli aurinkoinen ja melko kuuma aamupäivä heinäkuun lopussa, kun kävelin lähikirkon ohi, ja ensimmäistä kertaa näin sen ovet auki. Olen aina ihaillut rakennuksen kauneutta, ja miettinyt, miltä se näyttää sisältä. Minulla ei ollut kiire, joten päätin käydä kurkkaamassa. Pappi seisoi ovella ja toivotti minut tervetulleeksi. Hänen vieressään seisoi mies rennossa…

  • Iloista ja inspiroivaa kesää!

    Mitä sinä aiot tehdä tänä kesänä? Itse aion mahdollisimman paljon nauttia luonnossa oleilusta, maalata ja piirtää, kirjoitella ajatuksia ja tarinoita, lukea hyviä kirjoja ja hassutella koiran kanssa. Aion myös aina välillä olla tekemättä yhtään mitään, pohtia elämää ja katsella lintuja, puita, taivasta ja maisemia. Antaa ajan kulkea, mielen hiljetä ja tehdä tilaa uudelle; ajatuksille, mielikuville,…

  • Haikuhaaste

    Olen jo vuosia halunnut opetella kirjoittamaan haikuja. Kirjoitan useimmiten runsassanaisesti ja olen ehdottomasti ennemmin prosaisti kuin runoilija, mutta ehkä juuri siksi lyhyt, kiteytetty ilmaisumuoto on minusta hyvinkin kiehtovaa. Mikä olisi sen lyhyempää kuin haiku, seitsemäntoista tavua, kolmelle riville jaettuna? Ja eikö haiku olekin juuri luonnostelua, hetken ja oleellisimman vangitsemista? Luonnosteluhan on lempijuttujani, sanoina ja kuvina,…

  • Lue uudestaan: Pieni värityskirja

    Tässä uusintana kolme piirtämääni mandalaa, jotka voi vapaasti ladata ja tulostaa itselleen väritettäviksi. Kuvien alla on painike, josta pääsee lataamaan värityssivun pdf-tiedostona. Jos haluat oppia piirtämään mandalan, olen tehnyt sitä varten ohjeen, joka löytyy täältä. Ensi viikolla blogiin on tulossa uusi, mandala-aiheinen artikkeli. Mukavaa ja rentouttavaa värittämistä siihen asti!