Miksi taide on tärkeää
Kirjoitan paljon siitä, miten on tärkeää aloittaa pienesti ja pyrähdyksenomaisesti vaikkapa luonnosteleminen, novellin kirjoittaminen tai muu luova harjoitus, josta voi löytää elämäänsä iloa ja inspiraatiota sekä vähitellen kehittyä ja oppia huomaamaan asioita uusilla tavoilla. Oli sitten kyse maalaamisesta, kirjoittamisesta tai elämän havainnoimisesta, luovat pienharjoitukset ovat monesti tämän blogin aiheita ja innostun niistä itse valtavasti. Yhtä tärkeänä pidän kuitenkin myös pitkäjänteisyyttä, kokonaisvaltaista tekemistä ja pohtimista, ja tietenkin taidetta, minkä tahansa taiteenlajin se onkaan, joka tuo ihmisten elämään jotain syvempää ja ajatuksia avartavaa.
Tässä muutamia haparoivia ajatuksia pyrähdyksistä, taiteesta, yhteiskunnasta ja pitkäjänteisyydestä. Hauskaa lukemista!
Pyrähdykset, taide, yhteiskunta ja pitkäjänteisyys
Miksi neuvon kirjoittamaan pyrähdyksissä? Miksi kehotan maalaamaan nopeita luonnoksia, ajattelematta liikaa lopputulosta? Koska siten luovuuden ääreen pääsee: pienin askelin, joista vähitellen kasvaa puroja, jokia, järviä, meriä. Pienestä tekemisestä, pienistä askelista, kasvaa vähitellen tie suurempiin töihin, ehkä myös taiteeseen – jos niin haluaa – mutta ennen kaikkea itsensä lähelle ja luokse, ja ehkä jonkin suuremman, luomisen mysteerin, sen, mikä on taiteilijoiden leipätyötä.
Ajattelen, että aika kuin aika tarvitsee taiteilijoita ja taidetta. Mutta mitä enemmän tapahtuu ympärillä, mitä enemmän maailman meno alkaa pyörryttää meitä kaikkia, mitä enemmän virikkeitä, vaatimuksia, tietoa, odotuksia ja suuria muutoksia yhteiskunnan arki on täynnä, sitä tärkeämpää on että meillä on myös ihmisiä, jotka tekevät työkseen jotain kaikesta aavistuksen ulkopuolella olevaa, havainnoivaa ja tarkkailevaa, ja jotka kanavoivat ajatuksiaan, aavistuksiaan ja uusia näkökulmia taiteen kautta meille kaikille koettavaksi.
Taide, mikä tahansa taiteenmuoto onkaan kyseessä, voi olla hyvinkin ajankohtaista, jopa vain omassa ajassaan jotain sen kokijoille sanovaa, mutta tavallaan taide on kuitenkin ajatonta, koska ihmiset ovat tehneet taidetta tuhansia ja tuhansia vuosia. Juuri tämä ajattomuus, ja se, että taide vaatii pitkiä linjoja – ideoista valmiisiin teoksiin voi kulua pitkiäkin aikoja ja monenmoisia prosesseja voi tulla eteen matkan varrella – tuo maadoittavan elementin yhteiskuntaan.
Kun peilaa itseään taideteoksesta, minkä tahansa taiteenlajin se onkaan, voi löytää myös oman minuutensa syvemmän kuvan.
Joku meistä istuu, kävelee, seisoo ja pohtii, ideoi, puurtaa ja yrittää, epäonnistuu ja yrittää taas tavoittaa jotain, jonka vain hän mielensä silmin tai korvin näkee tai kuulee, kunnes saa luotua tarpeeksi hyvän tuotoksen siitä, mitä ajattelee tai on ideoinut, jonka kautta voi välittää sisäistä maailmaansa meille muille. Vaikka monet taiteilijat saattavatkin olla kärsimättömiä, vaatii taide kuitenkin tavalla tai toisella kärsivällisyyttä ja itseensä ja omaan juttuunsa uskomista vaikeuksista ja haasteista huolimatta, ja taiteensa välityksellä sitä parhaassa tapauksessa välittyy myös toisille. Ja sitä tämä aika tarvitsee erityisen paljon, eikö vain?
Me tarvitsemme taidetta ja taiteilijoita, koska kokijaansa koskettaessa taide saa pysähtymään, hidastamaan, pohtimaan, oivaltamaan, samaistumaan, ahaa-elämyksiä, yhteyttä ja tunteita kokemaan, keksimään ideoita ja ratkaisuja omaan elämäänsä ja näkemään asioita uudesta näkökulmasta. Se on ihmisen aivan omaa ja erityislaatuista, syvällistä ja symbolista viestintää ja parhaassa tapauksessa kokemalla taidetta myös kokijan minuus tulee näkyväksi uudella tavalla. Taide on ihmisen kuva ja peili. Taiteilijan minuus löytyy siitä, mitä hän tekee, luo – silloin peili ei ole somekuva, video tai kirjoitus omasta päivästä, eikä viihdeteollisuudelle välitetty kuva itsestä, vaan taiteen peili, kuvastin, jossa heijastuu oma itse, oma minä tuotoksensa kautta. Kun peilaa itseään taideteoksesta, minkä tahansa taiteenlajin se onkaan, voi löytää myös oman minuutensa syvemmän kuvan.
