Tarinoita toisesta ajasta

Kaksi kirjaa pöydällä: Patricia Tudor-Sandahlin En given väg ja Maeve Binchyn Glassjön

Luin helmikuussa kaksi kierrätyshyllykirjaa, jotka veivät minut moninkertaisesti toiseen aikaan. Maeve Binchyn romaani Glassjön (suomeksi Lasijärvi, englanniksi The Glass Lake, alkuperäinen teos 1994) todellakin sijoittuu toiseen aikaan kuin omamme, eli 50- ja 60-lukujen Irlantiin ja Lontooseen, mutta samaan aikaan siinä oli lukiessani mukana samanlainen 90-luvun henki ja kieli, kuin monissa muissa lukemissani tuohon aikaan kirjoitetuissa kirjoissa. Patricia Tudor-Sandahlin kirja En given väg on taas kirjoitettu reilu kymmenen vuotta myöhemmin, 2005, ja myös siinä olin tunnistavinani omaa, juurikin kirjoitusaikansa henkeä.

Kumpikin lukukokemukseni näistä teoksista on todennäköisesti hyvin henkilökohtainen, mutta minusta tällaiset ilmiöt ovat erittäin mielenkiintoisia. Kuinka paljon kirja heijastaa omaa aikaansa kielensä, käännöksensä, tai jonkin muun kautta – ja kenelle? Onko sinulle joskus käynyt niin, että kirja, jota luet, vie sinut oman elämäsi nostalgiamatkalle, yhtä paljon tai jopa enemmän kirjan kirjoitusajankohdan kuin sisällön takia?

Kirjoitusajan henkeä etsimässä

Minulle nostalgiakokemus näiden kirjojen kohdalla oli yhtä tärkeä osa lukukokemusta kuin se, että kumpikin oli mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja mukaansatempaava teos. Ehkä se liittyy tähän aikaan, jota elämme. On ollut pandemia, on monta lähelle tulevaa sotaa ja konfliktia, muita maailmanlaajuisia kriisejä ja maailmanpolitiikan yhä uusia korttienjakoja, joiden perässä kukaan ei tunnu pysyvän, tekoälyn käytön lisääntymisestä ja sen aiheuttamasta hämmennyksestä puhumattakaan. 90- ja 00-luku olivat aivan toisenlaista aikaa. Itse olin silloin lapsi, murrosikäinen ja nuori aikuinen.

90-luvulla oli lama, mutta oli myös yhtenäiskulttuuri eikä ollut jatkuvaa informaatiotulvaa kaikkialla ja kaikkialta. Vuonna 2005, kun Tudor-Sandahlin kirja ilmestyi, valmistuin ylioppilaaksi ja maailma oli ainakin omassa elämänkokemuksessani avoin ja vakaa, tai ainakin se tuntui siltä. Ajattelin aina nuorempana, että olemme menossa parempaa, ja vielä parempaa kohti, ja että tasa-arvo ja vakaus leviäisivät ja ihmisoikeudet taattaisiin yhä vahvemmin kaikille maailmassa. Monella tapaa kirjat veivät minut takaisin tuohon aikaan elämästäni. Ne muistuttivat minua siitä maailmaa syleilevästä ja tulevaisuuteen vankasti uskovasta nuoresta naisesta, joka minusta yhä löytyy kaiken muun, epävarmuuden, aikuisujouden ja hetkittäisten lyhyiden elämänuskon puuttumisten seasta. Aion yrittää ammentaa siitä voimanaisesta ja ajasta, jolloin hän kasvoi itsekseen, nyt tähän omaan aikaamme ja elämääni.

Sekä kirjojen sisältö, että oman kirjoitusaikansa henki niissä, saivat katsomaan omaa aikaamme suuremmassa mittakaavassa. Se toi turvaa ja rauhan tunnetta välillä hyvinkin kaoottisen uutistulvan keskellä.

Samaan aikaan kun nämä kaksi kirjaa veivät minut yhtäältä mukaansatempaavaan kasvutarinaan hieman toisen maailmansodan jälkeisessä ja 60-luvun Irlannissa ja Lontoossa ja toisaalta ikiaikaisiin pohdintoihin oman elämän suunnasta ja kutsumuksesta ja mitä ne merkitsevät 2000-luvun alun ihmiselle, ne myös saivat minut siis muistelemaan omaa lapsuuttani ja aikuiseksi kasvamisvuosiani. Sekä kirjojen sisältö, että oman kirjoitusaikansa henki niissä, saivat katsomaan omaa aikaamme suuremmassa mittakaavassa. Se toi turvaa ja rauhan tunnetta välillä hyvinkin kaoottisen uutistulvan keskellä. Olisikin mukava joskus uudestaan löytää joku teos, joka saa samanlaisen yllättävän – ja myös positiivisen – toisen ajan kokemuksen aikaiseksi!

Patricia Tudor-Sandahl: En given väg

Nimensä mukaisesti brittiläis-ruotsalaisen psykologin ja kirjailijan Patricia Tudor-Sandahlin teos En given väg on pohdinta oman elämänsä suunnasta ja merkityksestä, sen kateissa olemisesta ja (uudelleen)löytämisestä. Kirja on esseistinen, ei niinkään elämäntaito-opas, vaikka niin saattaisi luulla. Tämä on viisas kirja, joka etsii ja löytää, etsii taas suuntaa samalla tavalla kuin ihminen etsii ja löytää elämänsä suuntaa aina uudestaan – jos on sellaiseen taipuvainen kasvatuksen, koulutuksen, elämänmuutoksen tai jonkin muun syyn vuoksi. En given väg, eli suorana käännöksenä annettu tie, viittaa kutsumukseen, elämänpolkuun, elämäntehtävään.

Kirja on jaettu neljään osaan. Tudor-Sandahl käy niissä läpi miten oman tiensä voi löytää ja miten tietää, mikä on oma elämän tehtävä tai kutsumus, mitä pelkoja ja haasteita oman tiensä löytämiselle ja seuraamiselle voi olla, miten henkisyys liittyy omaan elämän tiehen ja miten oman elämäntehtävän seuraaminen ilmenee arjessa ja arkisena asiana. Tudor-Sandahlin mukaan tärkeää on pysähtyminen, ajan ottaminen sille, että tarkastelee elämäänsä ja mitä pitää tärkeänä ja mitä asioita mahdollisesti tekee vain siksi, että on tottunut tekemään niin tai että niitä odotetaan itseltä. Hän painottaa, että vaatii rohkeutta haastaa itsensä miettimään ja huomaamaan, kuinka paljon aikaa käyttää totutuille tavoille ja odotusten seuraamiselle. Ja että vaatii vielä suurempaa rohkeutta alkaa seurata omaa tietään, jos ja kun sellaisen löytää, etenkin jos huomaa sen olevan tavallisesta ja muiden odotuksista poikkeava.

Pysähdyin kirjoittamaan lainauksia muistikirjaani niin usein, että jossain vaiheessa jouduin pakottamaan itseni lopettamaan – muuten en saisi kirjaa koskaan luettua, tai sitten kirjoittaisin kaiken ylös!

Aion lukea kirjan uudestaan. Ja sitten varmaan vielä uudestaan. En heti, mutta jonkin ajan päästä. Jotkut kirjat ovat sellaisia, että niihin haluaa palata monta kertaa niiden sisältämän viisauden takia. Pysähdyin kirjoittamaan lainauksia muistikirjaani niin usein, että jossain vaiheessa jouduin pakottamaan itseni lopettamaan – muuten en saisi kirjaa koskaan luettua, tai sitten kirjoittaisin kaiken ylös! Toisin sanoen kirja teki minuun vaikutuksen, ja suosittelen sitä kaikille elämän suurten kysymysten pohtijoille ja oman elämänpolkunsa etsijöille.

Maeve Binchy: Glassjön

Maeve Binchyn romaani Glassjön on nuoren Kit MacMahonin kasvutarina pienessä irlantilaiskylästä Lough Glassissa lasipintaisen järven rannalla ja opiskeluvuosista Dublinissa. Samalla se on myös tarina Kitin äidistä, kauniista Helen MacMahonista, joka katoaa ja todetaan kuolleeksi Kitin ollessa 12-vuotias. Tarinassa ollaan myös 50- ja 60-lukujen Lontoossa.

Vahvoista henkilöhahmoista voi ammentaa omaan elämäänsä voimaa ja varmuutta, ja samalla on mielenkiintoista pohtia tässäkin kirjassa ilmenevää teemaa, eli kuinka paljon olemme perimämme ohjattavissa ja oman persoonamme vankeja…

Kirja on mukaansatempaava ja päähenkilöiden lisäksi lukuisat sivuhenkilöt tulevat lukijalle läheiseksi tarinan eri vaiheissa muiden Binchyltä lukemieni tarinoiden tapaan. Kertomus on yhtä lumoava kuin tarinassa kuvattu ja symbolisesti tärkeä Lasijärvi, ja kirjan monimutkainen ja monikerroksinen juoni pitää otteessaan ja tuo sekä henkilöhahmot että ympäristön ja kuvatun ajan lähelle. Vahvoista henkilöhahmoista voi ammentaa omaan elämäänsä voimaa ja varmuutta, ja samalla on mielenkiintoista pohtia tässäkin kirjassa ilmenevää teemaa, eli kuinka paljon olemme perimämme ohjattavissa ja oman persoonamme vankeja (kirjoitin tästä pohdintoja myös aikaisemmassa kierrätyshyllyartikkelissa täällä). Kaiken kaikkiaan hieno, yllättävä ja upea kierrätyshyllylöytö tämäkin!

Samankaltaiset artikkelit

  • Inspiroivia haikukirjoja

    Haiku vie lähelle. Näin ajattelen, kun luen oikein koskettavia haikurunoja. Jokin haikun lyhyessä ja pelkistetyssä muodossa sekä välittömyydessä voi saada aikaan aivan erityisen läsnäolon kokemuksen runoa lukiessa. Kun kesäkuussa innostuin haasteen muodossa opettelemaan haikujen kirjoittamista, hain inspiraatiota kirjastosta lainaamistani haikukirjoista. Alla esittelen niistä muutaman! Tomas Tranströmer: Haikudikter Ruotsalainen runoilija Tomas Tranströmer otti haikurunouden omakseen sen…

  • Löytöjä kirjaston kierrätyshyllystä

    Tämän blogin alkuperäinen idea oli kirjoittaa kierrätyshyllyistä löytämistäni kirjoista. Oli kaunis kesäpäivä, istuin kesäpaikkamme terassilla, oli helle ja heinäkuu ja luonto vasta heräämässä aamuvarhaisella. Muut nukkuivat vielä ja sain syödä aamiaista yksin kirjan kanssa – oma pieni hetki, josta pidän aina kovasti. Paikallisen kirkonkylän kirjastossa oltiin tehty suursiivousta, ja olin haalinut mukaan viisi kirjaa siellä…

  • Kevyttä ja syvällistä totuuden etsintää

    Luin vastikään kaksi hyvin erilaista kierrätyshyllykirjaa, jotka kuitenkin käsittelivät kumpikin mielenkiintoisella tavalla samanlaisia teemoja ja kysymyksiä. 90-luvulla ilmestyneet Andreï Makinen Ranskalainen testamentti ja Shirley MacLainen The Camino kysyvät kumpikin mikä meidän elämäntarinoissamme on lopulta totta, mikä saa ihmiset kirjoittamaan kirjoja, mikä on tärkeää, mikä on oman elämän suunta, mihin kuulumme sekä mitä päätämme tehdä elämällämme…

  • Hiljainen lukukapina

    Hiljattain päätin alkaa lukea enemmän kirjoja, ja päätin, että alan myös lukea enemmän julkisilla paikoilla. Aina välillä kirjat jäävät pois arjesta, kun on paljon muuta tekemistä. Silti aina lukiessa tunnen olevani kotona, kaltaisteni kanssa jotenkin. Tarinankertojien keskuudessa. Lukeminen rauhoittaa, antaa merkityksellisyyttä, avartaa mieltä, tuo uusia idoita, assosiaatioita ja ajatuksia. Lukeminen vie jonnekin aivan muualle ja…

  • Kaksi hyvää ystävää

    Välillä kierrätyshyllyistä löytyy itselle vanhoja tuttuja! Viime viikkojen aikana olenkin viettänyt aikaa kahden hyvän ystävän seurassa. Päivittäin olen lukenut muutaman runon tai päiväkirjaotteen Kerstin Söderholmin Dikter och prosa -teoksesta ja sen jälkeen lukenut itselleni ääneen ranskankielisestä Anne Morrow Lindberghin kirjasta Solitude face à la mer. Lisää näistä teoksista alla! Kerstin Söderholm: Dikter och prosa Kerstin…

  • Uusia tuttavuuksia vanhoilta tutuilta

    Syksyn aikana lukemistani kirjoista erityisesti kaksi on jäänyt mieleen: Agatha Christien Kaikki päättyy kuolemaan ja Annika Thorin Om inte nu så när. Näitä teoksia yhdistää se, että kirjailijat ovat minulle hyvinkin tuttuja, mutta tarinat ovat melko erilaiset verrattuna heiltä aikaisemmin lukemiini. Lisää näistä kirjoista ja ajatuksistani niistä alla! Annika Thor: Om inte nu så när…