Luonnoksia elämästä

Puhuin puhelimessa ystävän kanssa muutama päivä sitten. Kerroin, että olen aloittanut blogin pitämisen ja että aloin epäröidä kuvieni jakamista täällä jo ennen kuin oikeastaan olen päässyt alkuun. Enhän ole kovinkaan harjaantunut kuvantekijä ja usein maalaan ja piirrän melko levottomasti, sotkuisesti ja huolimattomia kuvia. Kehtaako sellaista näyttää?

Siitähän nimikin tulee, ”Luonnoksia elämästä”

Ystävällä oli tähän hyvä vastaus. Hän sanoi, että eikö se juuri ole blogini idea: pohtia ja yrittää ymmärtää elämää luonnostelemalla. Siitähän nimikin tulee, ”Luonnoksia elämästä”. Naurahdin ja sanoin, että hän on aivan oikeassa.

Iloa elämään

Maalaaminen ja piirtäminen tekevät minut iloiseksi. Se on tärkein syy, miksi käytän siihen niin paljon aikaa ja huomiota. Harvoin kuvasta tulee sellainen kuin toivoisin, mutta olen aina iloinen, että olen tehnyt jotain, poikkeuksetta. Usein jokin minussa myös haluaa näyttää tekemiäni kuvia perheelleni, ystäville ja tutuille. Vähän kuin pieni sisäinen lapsi pääsisi sanomaan: katso, mitä tein! Miksen voisi antaa sen tehdä niin ja olla ylpeä maalauksistaan? Aikuinen minussa saa sitten kutsua sitä ”luonnosteluksi”, mutta joka tapauksessa lopputulos on sama, eli ilo ja innostus, edes pieni sellainen.

Kaikki saa merkityksen, ja ympäröivä maisema tulee lähelle, tärkeäksi.

Aina kun olen vähän aikaa luonnostellut, näen ympäröivän maailman eri tavalla. Pieni hetki riittää. Kun nostan pääni paperista ja katson ulos ikkunasta, tai maalaamisen jälkeen menen koiran kanssa kävelylle, näen maailman yhtäkkiä kauniimpana, aivan uutena. Värit ja valo muuttuvat vivahteikkaiksi, vaikka olisi harmaa ja ankea marraskuun päivä. Huomaan yksityiskohtia, joiden ohi kävelisin yleensä ilman, että ne sanovat minulle mitään. Kaikki saa merkityksen, ja ympäröivä maisema tulee lähelle, tärkeäksi.

Sama pätee ihmisiin ja eläimiin. Vastaantulijat kiinnittävät huomioni, tai katson ystävää eri tavalla. Näen toisen erityislaatuisuuden, tämän persoonallisuuden, tämän pilkkeen silmissä tai kauniin olemuksen. Koirat, kissat, oravat ja linnut saavat pysähtymään, ja haluan tarkkailla niiden tekemisiä, tapaa olla. Kaikki herättää kiinnostukseni ja ajattelen: tuon haluan maalata. Tai: miten tuon voisi maalata, vangita paperille, esittää kuvana?

Maailmasta tulee taianomainen, ja kaikki aistit valpastuvat. Elämästä tulee kellumista, maailmanmatka, jolla ihmetellä kaikkea elävää ympärillään. Siksi luonnostelen. Vaikka kuvasta ei tulisi hyvää, käytän aikani havainnoimaan ja tulemaan enemmän osalliseksi tätä maailmaa. Ja sitten, jollain ihmeellisellä tavalla, tulen iloisemmaksi. Ehkä se liittyy väreihin, ehkä se on mindfulnessia, hetkessä elämistä. Mieli ja sielu tuntuvat nuoremmilta ja innostus tarttuu kaikkeen muuhunkin. Saan ideoita kirjoittaa ja keskustella, lukea ja ottaa selvää asioista. Siten saan myös energiaa tehdä kaikkea muuta tärkeää ja mitä täytyy tehdä päivän aikana.

Maailman tutkimista luonnostelemalla

Me elämme upeassa, kauniissa ja ihmeellisessä maailmassa. Meillä on tämä yksi elämä. Minusta sen aikana on oikein hyvä välillä istua tarkkailemaan ja pohtimaan, yrittämään ymmärtää, mistä kaikessa on kyse. Siten elämä ei ole pelkkä suoritus, vaan kokemus. Ja minusta on hyvä arvostaa saamiaan hyviä asioita. Eikö elämän lahja ole kunnioittamisen arvoinen asia?

Ajattelen näitä blogikirjoituksia luonnoksina, pyrkimyksinä hahmottaa pieni siivu elämästä kerrallaan.

Minä arvostan elämää maalaamalla, piirtämällä, kulkemalla luonnossa ja tarkkailemalla elämää. Mutta teen sitä myös kirjoittamalla ja pohtimalla, keskustelemalla, tutkimalla ja lukemalla, juomalla teetä. Ajattelen näitä blogikirjoituksia luonnoksina, pyrkimyksinä hahmottaa pieni siivu elämästä kerrallaan. Ja ennen kaikkea haluan suunnata katseen sinne, mistä löydän iloa, inspiraatiota, innostusta ja kauneutta. Toivon blogini olevan väylä jakaa kaikkea matkan varrella keräämääni iloa ja intoa muille.

Olen puhelias, mutta ujo. Joten täällä aion ennen kaikkea yrittää olla rohkea ja kehdata näyttää kuviani ja jakaa pohdintojani, jos uskon niistä voivan olla iloa muille!

Aistimuistikuvia

Alla on kaksi kuvaa viikonlopulta. Yritin palauttaa mieleen loppukesän kurssilla oppimaani aistimuistojen maalausta. Ensimmäisen kuvan tein todella nopeasti luonnoskirjaan yrittäen muistaa ulkoa, miltä järvimaisemamme näyttää, ja miltä siellä tuoksuu ja tuntuu oleilla kesäpäivänä. Laiturilla istuessa huomion kiinnittää lähirannan kivi. Sen takana pilkottaa rantaa pitkin kasvava vesiheinikko, jota korostin tässä kuvassa kullanvihreällä värillä.

Seuraavaan kuvaan käytin vähän enemmän aikaa ja maalasin sen akvarellipaperille. Yritin tuoda esiin loppukesän kirkkautta, läpikuultavuutta ja lempeitä vihreitä sävyjä.

Toivotan iloa ja rohkeutta sinullekin!