Ajatuksia syksylle
Viime syksy meni hurahtaen ohi. Vasta lokakuussa ehdin oikeastaan katsella ympärilleni ja todeta, että syksy oli jo ehtinyt pitkälle. Olin aloittanut uudessa työssä ja viime tingassa löytänyt sopivan asunnon, joten ehdin hengähtää hetken verran ennen muuttoa. Yhden viikonlopun ajan tarkkailin ja havainnoin sitten rauhassa ja huolella loppusyksyisiä värejä, ääniä ja tuoksuja ja kirjoitin ajatuksistani tänne blogiin. Se oli hieno viikonloppu, mutta oli harmi, että pysähdyin vasta silloin, ja sen jälkeen kiire jatkui taas vuodenvaihteeseen asti. Tämän blogin aloittaminen ja ilokirjaan maalaaminen olivat minulle luovia muistuttajia, että ainakin hetkittäin olisi hyvä pysähtyä katselemaan ympärilleen, nauttia hetkestä eikä olla koko ajan menossa.

Vaikka syksy on taas on lähtenyt tavanomaiseen tapaansa kiireellä käyntiin ja kalenteri on täyttynyt menoista ja tavoitteista, aion tänä vuonna yrittää olla enemmän läsnä ja seurata syksyn etenemistä kaikessa rauhassa. Aion käydä kävelyillä enemmän, silloin tällöin poiketa kahvilaan huvikseni vain, ehkä kirjoitella haikuja ja tehdä luonnoksia vuodenajan muuttumiseen liittyen. Katsotaan, miten käy – ainakin kannattaa yrittää!