40 päivää iloa

Tänään olen maalannut neljäkymmentä kuvaa ilokirjaan! Aikamoinen saavutus. Ihme suorastaan, täytyy sanoa. En olisi uskonut, että todella jaksaisin, haluaisin tai viitsisin jatkaa tätä ideaani aivan joka ikinen päivä haasteeni ajan ja vielä sen yli. Näyttää myös siltä, että into ilokirjaan maalaamiseen ei ole heti loppumassa. Yhä edelleen jaksan ottaa maalaustarvikkeet esiin, avata uuden aukeaman luonnoskirjassani ja aloittaa maalaamisen riippumatta siitä kuinka väsynyt, kiireinen, turhautunut tai jopa vihainen saatan olla.

Joka kerta olen yhtä iloinen, että taas jaksoin ja viitsin tehdä. Etenkin nyt, kun kuvia on kertynyt näin monta ja niitä voi selata taaksepäin, nähdä, miten paljon on jo ehtinyt tehdä. Olen myös joutunut käymään taidetarvikekaupassa hankkimassa muutaman uuden tuubin guassia, sen verran paljon olen jo ehtinyt maalata.

Tämä artikkeli on samalla kymmenes, jonka tänne kirjoitan. Sen kunniaksi olen koonnut kymmenen ilokirjakuvaa, joita en ole vielä ehtinyt näyttää täällä blogissa. Kuten näkyy, kukkakuvioita on kertynyt aika monta, mutta samoin myös toisenlaisia kuvia. Alan huomata eräänlaisia teemoja ja jatkumoja ilokirjassa. Niistä lisää alla.

Hurjat, hehkuvat värit ja nauru

Guassi kuivuu toisinaan hieman eri näköiseksi kuin miltä väri näyttää märkänä. Joskus sävy tummuu, joskus vaalenee, joskus esiin tulee toinen väri kaiken takaa, lämpöisempi tai kylmempi, keltainen tai sininen, jota ei osannut hahmottaa tai odottaa pigmenttiseoksesta. Joskus väriyhdistelmistä tulee kuivumisen jälkeen melkein hurjia, silloin tällöin suorastaan psykedeelisiä.

Alla olevat kaksi kuvaa ovat esimerkkejä tästä ilmiöstä. Tietokoneen ruudulla ei välttämättä näy, kuinka voimakas hehku vasemmanpuoleisen kuvan vaaleanpunaisessa taivaassa on, ja kuinka oudolta murretun vihreä ruohikko sen alla näyttää, mutta päivänvalossa kuva on jopa huvittavan hullunkurinen värimaailmaltaan. Samoin on oikean kuvan psykedeelisen teehetken kanssa. Hehkuva oranssi ja aniliininpinkki hyppivät silmille ja hankaavat voimakkaasti toisiaan vasten.

On mielenkiintoista, miten paljon ajatuksia ja analyysia värien yhdistäminen voi saada aikaan! Ja naurua.

Dramaattisuudesta huolimatta kummassakin kuvassa on jotain lempeää, pysähtynyttä, rauhallista. On mielenkiintoista, miten paljon ajatuksia ja analyysia värien yhdistäminen voi saada aikaan! Ja naurua. Kumpaakin kuvaa katsoessa alan nimittäin melkein joka kerta nauramaan, niin voimakkaasti ne pomppivat näkökenttään hurjan värimaailmansa vuoksi, ainakin luonnoskirjan sivuilta katsottuna.

Kesäistä väriloistoa kukkakuvioissa

Mitä pidemmälle harmauteen ja kylmyyteen syksy on edennyt, sitä kirkkaampia värejä kukkakuvioihini on alkanut ilmestyä. Välillä olen leikkinyt vastaväreillä, kuten alla oikealla turkoosin taustan ja korallinväristen kukkien kanssa. Päivänvalossa värit luovat voimakkaan kontrastin keskenään ja näyttävät melkein eläviltä ja liikkuvilta vierekkäin. Vasemman kuvan oranssi tausta taas on lohdullinen ja lempeä. Kuvio voisi olla pöytäliinasta ulkopöydän päällä aurinkoisena päivänä, ympärillä vihreä keskikesän loisto, kukkien tuoksu, lintujen laulu. Tai se voisi olla kevyestä, kauniista piknikille puetusta hellemekosta lämpöisellä hiekkarannalla aaltojen kuiskeessa.

Hillityt, vuodenajan mukaiset värit

Välillä olen tieten tahtoen halunnut saattaa paperille kauniita, pysähtyneitä syyspäivän tunnelmia.

Välillä olen tieten tahtoen halunnut saattaa paperille kauniita, pysähtyneitä syyspäivän tunnelmia. Niissäkin on iloa, nekin ovat elämää, sitä, mitä elämme juuri nyt. Lintuja on aina hauska maalata, samoin puita, kuten vasemman puolen kuvassa. Oikean kuvan tammenlehtien alla oleva harmaa tausta saattaa näyttää tylsältä, mutta sävy on päivänvalossa elävä ja kaunis. Niin kaunis, että sen olisi voinut jättää siihen itsekseenkin. Eikö sekin olisi ilon asia, kaunis harmaa sävy vain?

Maalataan unelmat näkyviin – ja toteen

Asunnon etsiminen on innostavaa ja turhauttavaa, välillä yhtä lailla toivoa herättävää ja suututtavaa, tämä sain todeta taas kerran nyt lokakuussa. Olin viikojen ajan käynyt yhdessä asuntonäytössä toisen jälkeen, ja mikään ei ollut tuntunut siltä oikealta, omalta kodilta. Loppua kohden aloin olla suorastaan epätoivoinen ja aika uupunut. Yhtenä iltana päätin sitten maalata idean tulevasta kodistani ilokirjaan. Lopputulos näkyy vasemmanpuoleisessa kuvassa alla. Lattialla kirjoja ja kasveja, seinillä maalauksia, koira omassa pedissä. Kauniita värejä, avara, kodikas tunnelma, pöydällä teetä ja kaksi kuppia – ehkä joku kylässä?

Mistä sitä unelmoisi seuraavaksi?

Seuraavana aamuna ennen töihin lähtöä lähetin vastauksen vielä yhteen asuntoilmoitukseen. Matkalla töihin puoli tuntia myöhemmin sain puhelun, ja sen aikana sovittiin asuntonäyttöaika seuraavalle päivälle. Kävin katsomassa asuntoa, ja sitten se olikin siinä. Sitä seuraavana aamuna – kolme päivää kuvan maalaamisen jälkeen – menin hakemaan avaimet uuteen, omaan kotiini, jonne olen vihdoin päässyt muuttamaan kun tämä artikkeli tulee luettavaksi! Mistä sitä unelmoisi seuraavaksi?

Myös oikeanpuoleinen kuva yllä on unelmointikuva. Muuttoa edeltävänä päivänä katsoin YouTube -videota, jonka seuraamani vloggaaja oli kuvannut luonnosteluretkellään rantareitillä viime kesänä. Innostuin merinäkymistä, auringosta ja loppukesän valosta ja lämmöstä niin, että keskeytin videon ja otin maalaustarvikkeet pikaisesti esiin. Halusin maalata itselleni ihanan, rauhallisen, lämpöisen kesäpäivän rannalla. Täytyy sanoa, että se toimii, vaikka luonnos on pikaisesti tehty ja päästä keksitty. Kuvaa katsoessa voin kuvitella lämmön, voin muistaa viime kesän rantapäivät. Ne muistot tulevat tarpeeseen pitkän, pimeän talven aikana, eikö vain?

Muista unelmoida – ja iloita – sinäkin!

Samankaltaiset artikkelit

  • Rajattu paletti

    Maalatessa, etenkin luonnostellessa, on parempi, ettei ole liika värivaihtoehtoja. Siksi maalaankin melkein vain ja ainoastaan rajatulla paletilla. Rajattu värivalikoima tuo vapauden keskittyä muuhun, kuten sommitteluun ja valööreihin, valoon ja varjoon kuvassa. Samalla rajallisuus tuo luovuutta värivalintoihin ja kuvassa säilyy toimiva väriharmonia. Mutta ajattelen, että rajattu paletti on muutakin. Ehkä se voisi olla vertauskuva useimmille asioille…

  • Kirjoita novelli

    ”Novelli on haastava laji”, kustannustoimittaja vastasi minulle kun kerran kokeilin onneani ja lähetin kokoelman tarinoita arvioitavaksi. Voihan se olla niinkin, mutta ei sen tarvitse olla. Ei ainakaan minusta. Koska mikä novelli on? Lyhyt tarina vain, hetken mielikuva, joskus pidempi sellainen tai useista koostuva. Kävely kaupungin, metsän tai maiseman läpi, jonka aikana havainnoi elämää. Ei muuta…

  • Hiljainen lukukapina

    Hiljattain päätin alkaa lukea enemmän kirjoja, ja päätin, että alan myös lukea enemmän julkisilla paikoilla. Aina välillä kirjat jäävät pois arjesta, kun on paljon muuta tekemistä. Silti aina lukiessa tunnen olevani kotona, kaltaisteni kanssa jotenkin. Tarinankertojien keskuudessa. Lukeminen rauhoittaa, antaa merkityksellisyyttä, avartaa mieltä, tuo uusia idoita, assosiaatioita ja ajatuksia. Lukeminen vie jonnekin aivan muualle ja…

  • Varjoista ja lätäköistä

    Sataa lunta, lumi sulaa taas. Sataa lunta… Välillä aurinko paistaa, sulattaa lätäköitä kadunvarsille ja puiden alle, ja heittää varjoja lumeen ja talojen seinille. Lätäköistä puiden latvoja, taivasta, rakennuksia ja kaikkea muuta voi ihailla pinnan rajatusta peilistä. Seiniltä, lumesta ja kadulta päivän ja yön varjoja voi tutkia ja nähdä maailman eri tavalla kuin yleensä. Oletko sinä…

  • Syksyn luonnoksia

    Syksyllä maalaamiseni ja piirtämiseni yleensä vähenee. Joinain syksyinä en tee kumpaakaan miltei ollenkaan, vaikka ympäröivää maailmaa värivaihteluiden takia olisikin mielenkiintoista vangita paperille. Taivas ei enää ole pelkkä sininen eikä puiden vihreä maailma tasasävyinen. Yksittäiset puulajit alkavat erottua toisistaan jo alkusyksystä, kun lehdet hitaasti vaihtuvat toisiin sävyihin eri tahdissa. Toisten lajien vihreä syvenee, toisten haalistuu tai…

  • Haikupäiväkirja

    Melkein sata haikua! 93 kappaletta tähän mennessä, jos tarkkoja ollaan. Toukokuun lopussa aloittamani haikukirjoittaminen on toisin sanoen avannut aikamoisen runosuonen, mitä en olisi mitenkään osannut ennustaa. Tässä syyskuun ensimmäisiä haikuja: Keltaiset lehdetkylmä ilma leijaileekaupungin läpi. Laiturilla eiketään, punertavat puutniemen kärjessä. Kaikki alkoi kesäkuun haikuhaasteestani, jonka aikana tavoitteeni oli kirjoittaa ainakin yksi haiku päivässä. Joinain päivinä…