Haikupäiväkirja

Melkein sata haikua! 93 kappaletta tähän mennessä, jos tarkkoja ollaan. Toukokuun lopussa aloittamani haikukirjoittaminen on toisin sanoen avannut aikamoisen runosuonen, mitä en olisi mitenkään osannut ennustaa. Tässä syyskuun ensimmäisiä haikuja:

Keltaiset lehdet
kylmä ilma leijailee
kaupungin läpi.

Laiturilla ei
ketään, punertavat puut
niemen kärjessä.

Kaikki alkoi kesäkuun haikuhaasteestani, jonka aikana tavoitteeni oli kirjoittaa ainakin yksi haiku päivässä. Joinain päivinä haikun kirjoittaminen oli todella vaikean takana, mutta toisina melko toimivia haikuja saattoi tulla jopa seitsemän pitkin päivää. Kerron haikuhaasteesta ja annan vinkkejä oman haikukirjoittamisen aloittamiseen tässä artikkelissa.

Paljon keltaisia lehtiä

Päätin kokeilla haikuhaastetta uudestaan syyskuun aikana. Kesäkuun haikut olivat luonnollisesti täynnä alkukesäisiä ajatuksia ja luontokuvaukset vuodenajan mukaisia. Halusin ottaa selvää, minkälaisia haikuista tulisi sävyltään ja ajatuksiltaan syksyn alkaessa. Huomion ovat saattaneet herättää vaikkapa levoton kärpänen tai rantakiveä tuijottava koira:

Kärpänen eksyy
sisälle, etsii, pörrää,
pysähtyy, jatkaa.

Kuono värisee –
epäilyttävä kivi
rantareitillä.

Onnistuin tälläkin kertaa kirjoittamaan haikun jokaisena päivänä, ja välillä useammankin. Syksyn haikut ovat olleet hidastetumpia ja kai hieman raskaampia, eivätkä yhtä iloisia ja innostuneita kuin kesällä kirjoittamani, mutta pidän niistä myös omalla tavallaan. Kun kesän haikuissa huomio meni uudestaan ja uudestaan ennen kaikkea aurinkoon, kukkiin ja lintuihin, syksyn haikuissa esiintyvät useimmiten taivas, lehdet ja sade. Erityisen paljon haikuihin on tullut keltaisia lehtiä, kuten näihin:

Lämmin utusää
lätäkössä keltaisia
lehmuksen lehtiä.

Keltaisia lehtiä
pitkin poikin katuja
lisää ja lisää.

Päiväkirja haikuin

Olen kirjoittanut kaikki jokseenkin onnistuneet haikut samaan luonnoskirjaan, ja kuvittanut ne yksinkertaisilla mustekynä- ja värikynäkuvilla. Nyt kun selailen haikuluonnoskirjaa, ajattelen sitä ennen kaikkea omanlaisena päiväkirjanaan. Jokainen haiku on vanginnut tuokion tai kokonaisen päivän tunnelman, huomionkohteen tai ajatusmaailman, ja haikuja ja niiden kuvituksia selaillessa jokainen hetki ja päivä muistuu mieleen erityisenä. Kaupungissa huomio on mennyt vaikkapa viereisen kirkon sunnuntaiseen kellonsoittoon ja kesäpaikassa käydessä taivaalla lentävään kurkiauraan:

Sunnuntaiaamu
ensimmäinen kello soi
kummallisesti.

Kuulemme laulun
kurkiaura lipuu taivaalla
kohti etelää.

Jokaiselta päivältä on jäänyt jotain muistoksi. Se on minusta kaunis ajatus, ja haikuluonnoskirja tulee olemaan juurikin hieno muisto, johon palata myöhemmin. Tässä muutama haiku erikoisista säähuomioista:

Iltapäivällä
kadulla kimmeltää
sadeaurinko.

Pilvenjakaja –
harmaa viiva katkaisee
taivaan kahtia.

Parasta on piirtäminen

Haikuissa – ja haikupäiväkirjassa – erityistä on sen lyhyt ja ytimekäs muoto. Aivan mitkä tahansa sanat ja ilmaisut eivät kelpaa, ainakaan minulle. Luonnoskirjaan päätyvän haikun tulee olla itselleni merkityksellinen ja sanojen tuntua ainakin tarpeeksi oikeilta, tosilta. Haikujen kirjoittaminen onkin auttanut minua hidastamaan ja jarruttamaan, huomaamaan ja harkitsemaan.

Satelee hiljaa
haljenneessa ruukussa
pienet orvokit.

Varhainen aamu
pikkulintu sukeltaa
katolta alas.

Kirjoittamisen lisäksi olen löytänyt uuden ilonlähteen kuvittamisesta. Itse asiassa melkein parasta sekä kesäkuun että syyskuun haikuhaasteessa on ollut se, kun haikun kirjoittamisen jälkeen pääsee kuvittamaan ja värittämään sille omistetun sivun!