Lauantai-iltana näin jotain, josta tulin loppumattoman iloiseksi. Hyppäsin jo valmiiksi melko täyteen raitiovaunuun usean muun matkustajan kanssa Pasilan aseman kohdalla. Sää oli surkea. Oli synkkääkin synkempää, satoi tihkua, ilma oli raskas ja kaikki märkää ja harmaata. Jalkoja pakotti, olin jostain syystä poikkeuksellisen unelias ja väsynyt, mutta en päässyt istumaan koska kaikki istumapaikat olivat jo varattuja,…
Tämä on yhdeksäs osa kuvitteelliseen Mäntymäen kaupunginosaan sijoittuvasta luonnosnovellien sarjasta. Tällä sivulla voit lukea lisää bloginovellien kirjoittamisesta ja muut sarjan novellit! Missä näit sen viimeksi? kysyn Lasselta No en tiedä, jossain täällä, Lasse sanoo ja heilauttaa kättä vaivalloisen näköisesti mäntykallion ja kerrostaloalueen välisen metsikön suuntaan. Katson metsikköä. Sitten katson allamme pilkottavaa, aamuyöstä satanutta lumikerrosta, johon…
Tässä on blogin tähän mennessä suosituin artikkeli uusintana! Viikko toisensa jälkeen tämä nimittäin löytää lukijoita, vaikka julkaisemisesta on melkein vuosi. Artikkelia uudestaan lukiessa ja kuvia katsellessa alkoikin tehdä mieli maalata ja piirtää mandaloita taas. Ehkä teen muutaman tulevana viikonloppuna, tai sitten voisin värittää yhden tekemistäni värityssivuista, joita voi vapaasti tulostaa täältä blogista väritettäväksi. Toivotan hauskaa…
Melkein sata haikua! 93 kappaletta tähän mennessä, jos tarkkoja ollaan. Toukokuun lopussa aloittamani haikukirjoittaminen on toisin sanoen avannut aikamoisen runosuonen, mitä en olisi mitenkään osannut ennustaa. Tässä syyskuun ensimmäisiä haikuja: Keltaiset lehdetkylmä ilma leijaileekaupungin läpi. Laiturilla eiketään, punertavat puutniemen kärjessä. Kaikki alkoi kesäkuun haikuhaasteestani, jonka aikana tavoitteeni oli kirjoittaa ainakin yksi haiku päivässä. Joinain päivinä…
Kesällä päädyin lukemaan kaksi kierrätyshyllyaarretta, jotka kumpikin ovat ranskalaisen kirjailijan kirjoittamia. Valérie Perrinin teos Färskt vatten till blommorna (suom. Vettä kukille) imaisi nopeasti mukaansa monimutkaiseen ja monikerroksiseen tarinaansa ja luin sen pikavauhtia loppuun juhannuksen paikkeilla. Anna Gavaldan Je l’aimais -teosta (suom. Viiniä keittiössä) taas luin usean kuukauden ajan vähän kerrallaan. Ei siksi, etteikö tarina olisi…