tarinat

  • Ajatuksia luonnosnovellien kirjoittamisesta

    Aloitin tammikuussa novellikokeilun. Halusin katsoa, voinko kirjoittaa tänne blogiin novellin suunnilleen kerran kuussa, samaan tapaan kuin kirjoitan muitakin kirjoituksia. Tulos löytyy blogin Novellit -sivulta, eli yhteensä kymmenen novellia, jotka myös toimivat yhtenäisenä novallisarjana! Lukiessani novelleja läpi tunnen ennen kaikkea suurta ylpeyttä. Onnistuin kokeilussani, ja niistä tuli lopulta ihan mukavia pieniä novelliluonnoksia, jotka myös toimivat kokonaisuutena….

  • Novelli: Mänty ja kallio

    Tämä on kymmenes ja viimeinen osa kuvitteelliseen Mäntymäen kaupunginosaan sijoittuvasta luonnosnovellien sarjasta. Tällä sivulla voit lukea lisää bloginovellien kirjoittamisesta ja muut sarjan novellit! Mäntykalliolla puhaltaa kylmä tuuli. On hämärä joulukuinen aamu. Kauempana orava kipittää lakastuneen heinikon läpi ja kiipeää aidan päälle. Taivaalla lentelee variksia nopeasti seilaavien pilvimassojen alla. Mäntykallio on autio lukuun ottamatta muutamia tuulessa…

  • Novelli: Kännykkä lumessa

    Tämä on yhdeksäs osa kuvitteelliseen Mäntymäen kaupunginosaan sijoittuvasta luonnosnovellien sarjasta. Tällä sivulla voit lukea lisää bloginovellien kirjoittamisesta ja muut sarjan novellit! Missä näit sen viimeksi? kysyn Lasselta No en tiedä, jossain täällä, Lasse sanoo ja heilauttaa kättä vaivalloisen näköisesti mäntykallion ja kerrostaloalueen välisen metsikön suuntaan. Katson metsikköä. Sitten katson allamme pilkottavaa, aamuyöstä satanutta lumikerrosta, johon…

  • Novelli: Omenapuun alla

    Tämä on kahdeksas osa kuvitteelliseen Mäntymäen kaupunginosaan sijoittuvasta luonnosnovellien sarjasta. Tällä sivulla voit lukea lisää bloginovellien kirjoittamisesta ja muut sarjan novellit! Poraava ääni kuuluu korkealta latvustosta. Trrrrt-t. Hiljaista. Hetken päästä taas: Trrrrt-t. Ympärillä tuoksuvat mädäntyvät omenat, maatuvat, loppusyksyn lehdet ja raikas, kylmä lokakuun ilma. Ensimmäinen viileä tekee tuloaan, aavistus talvesta. Kivi tuntuu viileältä Nooran alla….

  • Novelli: Tuolit

    Tämä on seitsemäs osa kuvitteelliseen Mäntymäen kaupunginosaan sijoittuvasta luonnosnovellien sarjasta. Tällä sivulla voit lukea lisää bloginovellien kirjoittamisesta ja muut sarjan novellit! Arto katsoo ikkunasta alla aukeavaa pihanäkymää. Sää on lämmin, lempeä. Pehmeä elokuun ilta-aurinko maalaa maiseman punertavaksi, ja talon edessä kasvavat, aina mäntymäelle asti marssivat korkeat, vanhat havupuut hehkuvat kuin nuotion hiillos. Ilma tuntuu väreilevän,…

  • Novelli: Käpyhippaa

    Tämä on kuudes osa kuvitteelliseen Mäntymäen kaupunginosaan sijoittuvasta luonnosnovellien sarjasta. Tällä sivulla voit lukea lisää bloginovellien kirjoittamisesta ja muut sarjan novellit! Käpy! Siinä on käpy! Sanna sanoo hellyysintoisella äänellään. Katso, ota käpy! Koira nostaa korvia aavistuksen ylöspäin ja vetää niitä taakse, kuulostelee epämääräistä sanapuuroa. Sitten se näkee kävyn, joka odottaa jalkakäytävän viemäriritilässä, kiirehtii aavistuksen askeleitaan,…

  • Novelli: Aamulla aikaisin

    Tämä on viides osa kuvitteelliseen Mäntymäen kaupunginosaan sijoittuvasta luonnosnovellien sarjasta. Tällä sivulla voit lukea lisää bloginovellien kirjoittamisesta ja muut sarjan novellit! Kenkä tumpsahtaa maahan ja ylös, maahan ja ylös, iskut rytminantajia, keuhkoissa virtaa ilma, ilma kulkee ulos, pistelee, viiltelee, kylmä, kylmä, kylmä ja juoksu jatkuu, jatkuu vaikka veri tuntuu kurkussa jo. Ja taas: isku maahan,…

  • Novelli: Pojat

    Tämä on neljäs osa kuvitteelliseen Mäntymäen kaupunginosaan sijoittuvasta luonnosnovellien sarjasta. Tällä sivulla voit lukea lisää bloginovellien kirjoittamisesta ja muut sarjan novellit! Mitä tehtäisiin? kysyn pojilta, kun olemme tuoneet tarhareput perheen kotiin ja he ovat syöneet välipalaa. Voidaanko mennä leikkipuistoon? Aksu, jonka kotona olemme, kysyy. Joo, mennään! Sakke yhtyy mukaan. Molemmat katsovat minua. Nyökkään, sanon: Okei,…

  • Novelli: Nainen ja puu

    Tämä on kolmas osa kuvitteelliseen Mäntymäen kaupunginosaan sijoittuvasta luonnosnovellien sarjasta. Tällä sivulla voit lukea lisää bloginovellien kirjoittamisesta ja muut sarjan novellit! Varis lentää lumimaiseman halki. Valkoinen taivas, valkoinen maa, synkät puunrungot. Musta lintu ja kraa-kraa ilmassa. Missään ei näy jalankulkijoita, ei autoja, ei muuta elämää. Sitten, askeleet hangessa. Nainen nostaa jalkojaan vuorotellen kaikilla voimillaan ja…

  • Novelli: Tyttö ja varis

    Tämä on toinen osa kuvitteelliseen Mäntymäen kaupunginosaan sijoittuvasta luonnosnovellien sarjasta. Tällä sivulla voit lukea lisää bloginovellien kirjoittamisesta ja muut sarjan novellit! Omenankukkien terälehdet täyttävät ilman, putoilevat maahan kuin keväinen lumisade. Tyttö kävelee mäkeä ylös uudet lenkkarit jalassa, astuu voikukkien ja valkovuokkojen välistä mäntyjen ja koivujen alla, kunnes tulee kovalle kalliolle, seuraa sen railoja ylös mäenlaelle…