Novellikoulu: Kirjoitusvinkkejä

Oletko jo kokeillut novellin kirjoittamista? Tässä on muutama vinkki, miten voit kehittyä kirjoittajana. Tärkeää on päästä alkuun, ja lähestyä kirjoittamista pieni askel kerrallaan. On myös hyvä kokeilla käsin kirjoittamista sekä muokkausvaiheessa ääneenlukemista. Inspiroivia kirjoitushetkiä!

Vartti kerrallaan

Joskus haluaisi kirjoittaa, mutta on vaikea aloittaa. Silloin tekeminen kannattaa jakaa pieniin osiin. Aloita vartista!

Tee näin:

  1. Laita ajastin soimaan tai katso aika kellosta, ja laske, mitä kello on kun on kulunut varttitunti.
  2. Ota kynä ja paperia esiin, ja kynä käteen. Vaihtoehtoisesti avaa dokumentti.
  3. Päätä, että istut kirjoituksen, tai tyhjän paperin/ dokumentin, äärellä seuraavan varttitunnin ajan, ja katso mitä tapahtuu. Riittää, että olet siinä, työvälineet esiinottaneena, ja omistat aikasi kirjoitukselle, vaikka tekstiä ei vielä syntyisikään, tai se ei jatkuisi, jos sitä jo valmiiksi on ennestään.
  4. Aikaraja on kirjoittamiselle rajattu ja omistettu aika, ja sen jälkeen voit tehdä jotain muuta, ja palata takaisin toiseksi vartiksi taas vähän myöhemmin – tai seuraavana päivänä.

Kirjoitusvartit voi myös paketoida jonkin muun tekemisen väliin! Omista esimerkiksi kirjoittamiselle tunti aikaa, mutta niin että ensimmäisen vartin saat tehdä jotain mieluista asiaa. Se saa olla juuri sitä, mitä sinun eniten tekee mieli tehdä, vaikkapa tv-sarjan katsomista, nokosten ottamista, hyvän kirjan lukemista, neulomista, ja tämä voi vaihdella päivästä ja viikosta toiseen. Mieluinen tekeminen on palkinto, ja mikä sen parempaa kuin aloittaa palkinnolla – ja päättää sillä myös?

Varttikirjoittaminen, ja etenkin tällaisiin vuorottaisiin tekemisiin paketoiminen, toimii porttina tekstin maailmaan sisällepääsyyn. Kun istut tarpeeksi monta varttia tekstin äärellä ja vuorotellen johonkin toiseen tekemiseen siirtyen, jossain vaiheessa teksti alkaa viedä mennessään.

Tee siis näin:

  1. Katso tasavarttinen kellonlyömä, ja tee vartin ajan jotain sinulle juuri sillä hetkellä kaikkein mieluisinta asiaa.
  2. Vartin jälkeen lopeta, ja vaihda kirjoittamiseen. Avaa dokumentti tai ota paperi ja kynä esiin, katso mitä tapahtuu kirjoittamiselle seuraavan vartin ajan.
  3. Tee mieluisaa asiaa toisen vartin ajan.
  4. Istu kirjoituksen kanssa toisen vartin ajan.
  5. Lopeta mieluisaan tekemiseen.
  6. Voilà, olet kirjoittanut puolen tunnin ajan – ja saanut tehdä jotain todella mukavaa sitäkin pidemmän aikaa!

Varttikirjoittaminen, ja etenkin tällaisiin vuorottaisiin tekemisiin paketoiminen, toimii porttina tekstin maailmaan sisällepääsyyn. Kun istut tarpeeksi monta varttia tekstin äärellä ja vuorotellen johonkin toiseen tekemiseen siirtyen, jossain vaiheessa teksti alkaa viedä mennessään. Kaasu-jarru -tekniikka toimii alkuun pääsemiseen ja sen jälkeen ärsytyksen kautta siihen, että mieluummin teet ainakin puoli tuntia kirjoitusta, tai tunnin – ja niin edelleen.

Muunnelmia:

  • 5-10-15: Tee sama mieluisan ja kirjoittamisen vuorottainen paketointi, mutta aloita viidestä minuutista. Eli viisi minuuttia mieluisaa tekemistä ja viisi kirjoittamista. Seuraavaksi tee kymmenen kutakin. Ja sen jälkeen vartti kutakin. Näin olet yhtäkkiä istunut kirjoituksen äärellä puoli tuntia melkein huomaamatta!
  • Tee vartti kirjoittamista yhtenä päivänä, vaikkapa ennen nukkumaan menoa tai juuri aamiaisen jälkeen vapaapäivänä. Ei haittaa, vaikka tekstiä ei tulisi, kunhan istut kirjoituksen äärellä. Älä jatka enää sinä päivänä. Toista uudestaan seuraavana. Tuplarajaus toimii joskus yhtä hyvin kuin usea vartti samana päivänä: kun ”saat” tehdä vain vartin joka päivä, jossain vaiheessa haluat tehdä enemmän. Ja sitten vielä enemmän. Kunnes saat yhden osan kirjoitusta valmiiksi. Ja sitten seuraavan. Ja vielä yhden.

Kirjoita käsin

Ensimmäiset kaksi novellia tänne blogiin, Tontut ja Tyttö ja varis, kirjoitin tietokoneella, suoraan blogiin. Kolmannen novellin, Nainen ja puu, kirjoitin ensin käsin ruutuvihkoon, ja seuraavana päivänä puhtaaksikirjoitin sen blogiin niin, että samalla muokkasin sitä. En tiedä, huomaavatko muut eroa, mutta minusta novelli tulee lukiessa lähemmäksi kuin kaksi muuta, ja se on harkitsevampi tyyliltään. Ainakin kirjoittaessa tarina tuli minulle lähelle, eläydyin siihen enemmän ja käytin siksi sen muokkaamiseen enemmän aikaa. Jotenkin se tuntui tärkeämmältä – olinhan jo istunut ja tavallaan pitänyt sitä kädestä kiinni kun se kynäni kautta tuli paperille ja tähän maailmaan muille luettavaksi.

Kynä hidastaa kuulemaan ja kuuntelemaan paperille tulevia sanoja. Kynä kädessä on hyvä odottaa sanoja, ikään kuin jo tavallaan valmiiksi pitäisi kiinni kirjoittamisesta, olisi käsinkosketeltavammin läsnä sille.

Kynä hidastaa kuulemaan ja kuuntelemaan paperille tulevia sanoja. Kynä kädessä on hyvä odottaa sanoja, ikään kuin jo tavallaan valmiiksi pitäisi kiinni kirjoittamisesta, olisi käsinkosketeltavammin läsnä sille. Kädet näppäimistön edessä odottamassa ei ollenkaan tuo samaa tunnetta, ainakaan minusta, mutta tämä on varmasti monessa mielessä makuasia.

Kynä kädessä kirjoitus tulee paperille usein myös hitaammin kuin näppäimistöä naputellessa, ainakin silloin kun kirjoitus alkaa sujua ja mielikuvitus lentää. Näppäimistöllä saa tekstiä syntymään paljonkin kerralla jos on tottunut kirjoittaja, mutta käsinkirjoitus on pakostakin hitaampaa. Kynän hitaampi kirjoitustahti antaa kuunnella, ovatko sanat todella oikean tuntuisia ja meneekö tarina oikeaan suuntaan. Usein on tietenkin parasta antaa mennä vain ja kirjoittaa paperille kaikki, mitä keksii ja minkä ehtii, mutta hidastamisesta voi olla hyötyä kun on jo hieman kehittyneempi kirjoittaja ja todella haluaa kuunnella sanojen ja tarinan toimivuutta ja osuvuutta jo kirjoitusprosessin ensimmäisessä vaiheessa. Joka tapauksessa suosittelen kokeilemaan käsinkirjoittamista, ainakin kerran!

Lue ääneen

Muokkausvaiheessa ääneen lukeminen on kullanarvoista. Kun luet kirjoitustasi ääneen, huomaat paljon selkeämmin mitkä sanat, lauseet ja virkkeet toimivat ja mitkä kuulostavat tavalla tai toisella luonnottomilta, kömpelöiltä ja vääriltä. Avain tässä on suunsa avaaminen ja kirjoituksen lukeminen selvästi kuin lukisit jollekin toiselle, ikään kuin pitäisit esitelmää. Ei siis riitä, että ”lukee ääneen” mielessään. Kannattaa mennä jonnekin sivummalle, ettei ole aivan kuuloetäisyydellä jos lähistöllä on muita ihmisiä.

Parasta on kuitenkin istua paikassa, jossa saa olla kaikessa rauhassa ja lukea kirjoitus ääneen selkeällä äänellä. Lue tosissasi ja niin, että kirjoitus merkitsee jotain. Siten kuulet säröäänet ja pääset heti korjaamaan niitä.

Puoliääneen lukeminen on parempi kuin ei mitään. Se riittää hyvin jos olet paikassa, jossa et viitsi häiritä muita, kunhan kuulet itsesi tarpeeksi hyvin. Parasta on kuitenkin istua paikassa, jossa saa olla kaikessa rauhassa ja lukea kirjoitus ääneen selkeällä äänellä. Lue tosissasi ja niin, että kirjoitus merkitsee jotain. Siten kuulet säröäänet ja pääset heti korjaamaan niitä. Kokeile lukea sen jälkeen taas, ja korjaa, lue taas – niin monta kertaa, kunnes kirjoitus kuulostaa juuri oikealta.

Tätä vinkkiä en neuvo vain kokeilemaan, vaan painotan sen ehdotonta tärkeyttä, vaikka unohdan sen itsekin aika usein. Kokemuksesta voin sanoa, että ääneen lukeminen todella toimii!

Valokuva pöydästä, jonka päällä on avonainen ruutuvihko ja kynä, teepannu ja teekuppi. Niiden takana ikkuna, josta näkyy kerrostalosisäpiha.
Kirjoitusvälineistä tärkeimmät: paperia, kynä ja teetä

Näistä vinkeistä voi myös olla hyötyä muunlaisessa kirjoittamisessa, joten kannattaa kokeilla vaikkapa blogia ja tietotekstiä kirjoittaessa, tai työhön liittyvää kirjoitusta tehdessä!

Samankaltaiset artikkelit

  • Ajatuksia luonnosnovellien kirjoittamisesta

    Aloitin tammikuussa novellikokeilun. Halusin katsoa, voinko kirjoittaa tänne blogiin novellin suunnilleen kerran kuussa, samaan tapaan kuin kirjoitan muitakin kirjoituksia. Tulos löytyy blogin Novellit -sivulta, eli yhteensä kymmenen novellia, jotka myös toimivat yhtenäisenä novallisarjana! Lukiessani novelleja läpi tunnen ennen kaikkea suurta ylpeyttä. Onnistuin kokeilussani, ja niistä tuli lopulta ihan mukavia pieniä novelliluonnoksia, jotka myös toimivat kokonaisuutena….

  • 40 päivää iloa

    Tänään olen maalannut neljäkymmentä kuvaa ilokirjaan! Aikamoinen saavutus. Ihme suorastaan, täytyy sanoa. En olisi uskonut, että todella jaksaisin, haluaisin tai viitsisin jatkaa tätä ideaani aivan joka ikinen päivä haasteeni ajan ja vielä sen yli. Näyttää myös siltä, että into ilokirjaan maalaamiseen ei ole heti loppumassa. Yhä edelleen jaksan ottaa maalaustarvikkeet esiin, avata uuden aukeaman luonnoskirjassani…

  • Tee oma mandala

    Oletko koskaan halunnut piirtää tai maalata mandalan, mutta et tiedä miten tehdä tai mistä aloittaa? Tässä muutama vinkki, miten päästä alkuun! Miksi mandala? Mandalan tekemiseen ei myöskään tarvitse osata maalata tai piirtää, kunhan piirtää viivoja ja tekee kuvioita, jotka jotenkuten toistavat itseään säännönmukaisesti. Mandalan maalaaminen ja piirtäminen on samanlaista meditatiivista harjoitusta kuin värimeditaation tekeminen. Sitä…

  • Novellikoulu: Rakenne, rytmi ja tasapaino

    Novellia kirjoittaessa on hyvä muistaa kolme tarinaa jäsentävää asiaa, nimittäin rakenne, rytmi ja tasapaino. Tässä muutamia omia havaintojani ja vinkkejä näistä! Muut Novellikoulu -aiheiset artikkelit löydät täältä. Muista rakenne: Alku, käännekohta, loppu Alku Tarinaa kuin tarinaa kirjoittaessa kannattaa ajatella sen jakautumista tärkeisiin merkkikohtiin, joiden mukaan suunnistaa. Alku on tietysti tärkeä, koska se laittaa koko tarinan…

  • Kirjoita novelli

    ”Novelli on haastava laji”, kustannustoimittaja vastasi minulle kun kerran kokeilin onneani ja lähetin kokoelman tarinoita arvioitavaksi. Voihan se olla niinkin, mutta ei sen tarvitse olla. Ei ainakaan minusta. Koska mikä novelli on? Lyhyt tarina vain, hetken mielikuva, joskus pidempi sellainen tai useista koostuva. Kävely kaupungin, metsän tai maiseman läpi, jonka aikana havainnoi elämää. Ei muuta…

  • Lue uudestaan: Luonnoksia elämästä

    Alla on uudelleenjulkaisuna syksyllä kirjoittamani artikkeli ajatuksistani blogin ideasta ja teemoista. Inspiroiduin itse oikein kunnolla ja alkoi tehdä mieli maalata taas. Ehkä ensi viikonloppuna? Mukavaa lukemista! Puhuin puhelimessa ystävän kanssa muutama päivä sitten. Kerroin, että olen aloittanut blogin pitämisen ja että aloin epäröidä kuvieni jakamista täällä jo ennen kuin oikeastaan olen päässyt alkuun. Enhän ole…