NOVELLIT
Täältä löydät kaikki kymmenen blogiin kirjoittamaani, kuvitteelliseen Mäntymäen kaupunginosaan sijoittuvaa luonnosnovellia. Kerron lisää bloginovellien kirjoittamisesta ja vuoden 2025 novelliprojektista alla. Inspiroivaa lukemista ja kirjoittamista!
Luonnosnovellien kirjoittamisesta
Tammikuussa 2025 aloitin uuden kokeilun: halusin nähdä, voisinko kirjoittaa novelleja tänne blogiin vähän samaan tapaan kuin luonnostelen piirtämällä ja maalaamalla. Käytän jokaiseen novelliin suunnilleen yhtä paljon aikaa kuin tavallisen artikkelin kirjoittamiseen täällä, eli yhden tarinan kirjoittamiseen ja muokkaamiseen menee noin kaksi tuntia aikaa. Tuloksena ei ehkä ole huippukirjallisuutta, seuraavaa Finlandiavoittajaa eikä todennäköisesti julkaisusopimustakaan, mutta se ei olekaan tässä tavoitteena, päinvastoin! Haluan näyttää, että kirjoittaminen ei ole vaikeaa eikä niin iso tai pelottava asia, kuin mitä helposti ajattelee.
Olen kohdannut niin monia ihmisiä tuttavista aivan ventovieraisiin, jotka sanovat: ”Minäkin haluaisin kirjoittaa kirjan…” kun kerron kirjoittavani kaunokirjallisuutta tavoitteena joku päivä saada käsikirjoitus niin hyvin tehtyä, että se herättäisi tarpeeksi kiinnostusta kustantamomaailmassa. Ja näiden ihmisten ideat kuulostavat aivan loistavilta – haluaisin ehdottomasti nähdä heidän teoksensa joku päivä valmiina! Mutta romaani, novellikokoelma tai vaikka itse kuvitettu lastenkirja vaativat harjoitusta, tekemistä, sitä että myös kirjoittaa. Tämä onkin usein se asia, joka on esteenä sille, etteivät nämä idearikkaat kanssakulkijat tavoittele unelmaansa, sillä kirjoittaminen vaatii aikaa ja ryhtymistä.
Totuus kuitenkin on, että kirjoittaminen ei vaadi paljoa aikaa, ei oikeasti. Jos kirjoittaa vartin päivässä, tai kaksikymmentä minuuttia, niin kuin teen näiden novellien kanssa, saa vähitellen aikaiseksi isojakin tekstimääriä, kokonaisia tarinoita. Ja tulee vähitellen taitavammaksi ja kehittyy huomaamattakin aivan valtavasti.
Joten rohkeasti kokeilemaan, jos kirjoittaminen itseä kiinnostaa! Annan vinkkejä novellin kirjoittamiseen tässä artikkelissa ja täältä löydät kaikki Novellikoulu-aiheiset artikkelit. Alla on artikkeli, jonka kirjoitin novellivuoden päätteeksi ja itseni kirjoittamia bloginovelleja inspiraatioksi.
Ajatuksia luonnosnovellien kirjoittamisesta
Jossa kerron vuoden 2025 bloginovelliprojektista ja luonnosnovellien kirjoittamista.

28.11.2025
Tontut

22.1.2025
Tyttö ja varis

19.2.2025
Nainen ja puu

19.3.2025
Pojat
Jossa lastenvahdin iltapäivä leikkipuistossa saa yllättävänhupaisan käänteen.

25.4.2025
Aamulla aikaisin
Jossa aavistuksen urheiluhullu Jokke luotaa mielensä avaruutta tehdessään päätöstä.

23.5.2025
Käpyhippaa
Jossa syksyisen kaupunginosan kolme eläinasukasta kohtaavat saman kävyn vuoronperään.

20.6.2025
Tuolit
Jossa kerrotaan kahden kerrostalon pihalla odottavan tuolin tarina.

27.8.2025
Omenapuun alla
Jossa yksikseen viihtyvä Noora tarkkailee kaupunginosan liikkujia tupakkatauoillaan.

19.9.2025
Kännykkä lumessa

24.10.2025
Mänty ja kallio
Jossa mäntymäen puu ja kallio toivottavat toisilleen ja ihmisille hyvää joulua.

12.11.2025