Kuukausi: tammikuu 2026

  • Kadonnutta iloa etsimässä

    Joskus ilo katoaa elämästä, tai se löytää tiensä arkeen vain silloin tällöin, lyhyinä hetkinä, jotka katoavat nopeasti taas. Miten löytää kadotettu ilo, miten saada sitä takaisin elämään, edes vähän lisää, jos se on ollut pidempään kateissa? Näitä asioita olen miettinyt viime aikoina, ja kun viikonloppuna olin hautajaisissa, kuulin siellä kaksi mieleen jäänyttä asiaa. Kun muistotilaisuudessa…

  • Talvipäivän teemaistelu

    On aika maistella teetä taas! Viime kerrasta onkin kulunut pitkä aika. Juon teetä päivittäin, aamulla ja iltapäivällä, ja pyrin juomaan laadukasta teetä jos voin. Kaappini hienosta teevalikoimasta huolimatta pysähdyn kuitenkin vain harvoin tuoksuttelemaan ja maistelemaan juomaani teetä tarkemmin, ja monet makuvivahteet menevät arjen menoissa ohi. Silloin tällöin onkin hyvä pysähtyä vaikka rauhallisena lauantai-iltapäivänä hauduttamaan ja…

  • Akvarelleja syksyltä

    Akvarellikesän jälkeen koitti ainakin jonkinlainen akvarellisyksy. Osallistuin syys-joulukuussa akvarellikurssille ja yritin maalata jonkin verran myös omatoimisesti. Kurssin ansiosta sain enemmän kuvia aikaiseksi kuin yleensä syksyisin, aina luonnoksista enemmän harkittuihin töihin. Maalauksia, joihin olin tyytyväinen ei tullut kovinkaan montaa, mutta sen sijaan olen oppinut paljon uutta. Alla muutamia syksyn ja loppuvoden aikana maalaamiani kuvia! Syysmaisemista asetelmiin…